Tuoretta tietoa Virosta
21.1.2020 | Kauneus

Virolainen Joik kehittyi kynttiläntekijästä kosmetiikan edelläkävijäksi

Virolainen Joik kehittyi kynttiläntekijästä kosmetiikan edelläkävijäksiEva-Maria Õunapuu perusti Joikin 2000-luvun puolivälissä. Nyt sekä kuvan tehtaanmyymälässä että muualla on myytävänä jo noin 150 eri tuotetta.

Tallinnan kupeesta Sakun kunnasta teollisuusalueen reunalta löytyy kaunis vanha kivitalo, jossa syntyy Viron kenties kansainvälisesti tunnetuinta kosmetiikkaa. Vuonna 2005 perustettu kosmetiikkamerkki Joik on tuttu monille suomalaisillekin.

Joikin perustaja ja toimitusjohtaja Eva-Maria Õunapuu sanoo, että vuosi 2019 oli yritykselle mullistava. Joikin tuotemerkki jaettiin kahdeksi “maailmaksi”, joista Joik Organic -sarjan tuotteet saivat ensimmäisenä virolaisena kosmetiikkasarjana Ecocert-luonnonkosmetiikkasertifikaatin. Sertifikaatin saaminen vaati yli vuoden työn ja on yksi askel Joikin pyrkimyksissä suunnata yhä enemmän Keski-Euroopan markkinoille.

“Virossa meidät tunnetaan jo hyvin. Olemme asiakkaitamme lähellä ja voimme selittää, millaisia tuotteemme ovat. Mutta vaikkapa Saksassa olemme tuntematon brändi eikä kauppaketjulla ole aikaa syventyä tuotteeseen. Silloin puolueettoman osapuolen sertifikaatti antaa jälleenmyyjälle varmuuden, että kyseessä on luonnonkosmetiikka”, Õunapuu sanoo.

 

Joik on aina ollut edelläkävijä. Kun Õunapuu 2000-luvun alkupuolella alkoi tehdä soijavahasta kynttilöitä, ei asiasta vielä tiennyt oikein kukaan. Kynttilät tehtiin tuolloin pääosin parafiinista, ja Joikista tuli Viron ensimmäinen soijavahakynttilöiden tekijä.

“Kosmetiikkatuotteet tulivat kuvioon mukaan varsin nopeasti. Kynttilöiden myyntisesonki on lyhyt ja kosmetiikkapuoli alkoi vain kiinnostaa minua”, kertoo Õunapuu.

Kiinnostus kasvoi suureksi: nyt Joikin valikoimissa on noin 150 tuotetta, joista noin 60 tuotetta on Joik Organic -sarjassa. Toinen puoli on Joik Home & Spa, johon kuuluvat muun muassa kynttilät, saippuat ja huonetuoksut. Kosmetiikkavalikoimissa on tuotteita sekä naisille, miehille että lapsille.

Õunapuun mukaan kuluttajien suosikkituotteita ovat muun muassa kosteuttava päivävoide ja uudemmista tuotteista aha-happoja sisältävät tuotteet. Joikin klassikkotuotteita on mandariini-greippi-vartalokuorija, jonka Õunapuun mukaan monet yhdistävät juuri Joikiin.

Joikin tuotteita on saatavilla Virossa lähes kaikkialla niin tavallisissa ruokakaupoissa kuin tavaratalojen kosmetiikkaosastoillakin. Lisäksi tuotteita voi ostaa Joikin omasta tehtaanmyymälästä Sakun kunnassa osoitteessa Tänassilma tee 27. 

 

Juttusarjassa esittelemme virolaisia kosmetiikkamerkkejä, joiden tuotteita matkailijan on helppo ostaa Virosta mukaan.

 

Teksti Silja Hurskainen, kuva Joik

Lue lisää samasta aiheesta
ececert eva-maria õunapuu joik cosmetics joik home & spa joik organic sertifioitua kosmetiikkaa virolainen kosmetiikka virolaista kauneutta

28.11.2025 | Kauneus

Hennan tärppi: ”Koukutuin retriitistä!”

Hennan tärppi: ”Koukutuin retriitistä!”

Facebookissa suosittujen Tallinnatärpit ja Viro-tärpit -matkailuryhmien vetäjä Henna Mikkilä on arkensa puitteissa liikkuvainen ilopilleri, joka tykkää saunomisesta kuin hullu … Lue lisää

12.11.2025 | Kauneus

Viron parhaat kylpylät

Viron parhaat kylpylät

Kylvyissä rentoutumisen tapakulttuuri saapui Viroon 1800-luvun alussa, kun ensimmäiset virkistävää vettä ja merituulta tarjonneet eurooppalaistyyliset kylpylät perustettiin Tallinnan Kadriorgiin … Lue lisää

10.11.2025 | Mainos | Kauneus

Italialaista luonnonkosmetiikkaa Roseriista

Mainos Italialaista luonnonkosmetiikkaa Roseriista

Vuonna 2012 Marge Vanatoa avasi luonnonkosmetiikkaa ja hyvinvointituotteita myyvän verkkokaupan Roserii. Alun perin pieneksi kaupaksi ajatellun myymälän valikoima alkoi … Lue lisää

14.8.2025 | Kauneus

Luonnonrauhaa ja kokonaisvaltaista hoitoa Kubijalla

Luonnonrauhaa ja kokonaisvaltaista hoitoa Kubijalla

Kubija Hotell & Loodusspaa sijaitsee rauhallisella paikalla mäntymetsän siimeksessä, aivan Kubijajärven rannalla. Kesäisin vieraat pääsevät suoraan hotellilta luontopoluille kävelylle … Lue lisää

7.2.2025 | Kauneus

Tallinnan vanhat yleiset saunat

Tallinnan vanhat yleiset saunat

Yleisten saunojen perinne on Tallinnassa vanha. Esittelyssä olevat kolme yleistä saunaa ovat kaikki yli 80 vuotta vanhoja. Tallinna … Lue lisää

28.1.2025 | Kauneus

Sauna on tärkeä

Sauna on tärkeä

Ensimmäiset kirjalliset merkinnät virolaisista saunoista ovat peräisin jo 1300-luvulta. Mutta sauna on Virossa varmasti ollut olemassa jo aiemminkin. Sauna … Lue lisää

21.11.2024 | Kauneus

camera icon6
Lääkärikäynti Virossa voi säästää

Lääkärikäynti Virossa voi säästää

Suomalaiset voivat käyttää EU-maissa julkisen terveydenhuollon palveluita samoin kuin kotimaassakin. Asiointia helpottaa eurooppalainen sairaanhoitokortti. Se on hyvä pitää matkalla … Lue lisää

16.10.2024 | Kauneus

Ülemiste Cityyn avattu uusi terveyskeskus aloitti yhteistyön Tarton yliopiston klinikan kanssa

Ülemiste Cityyn avattu uusi terveyskeskus aloitti yhteistyön Tarton yliopiston klinikan kanssa

Ülemiste Cityn uudessa 7-kerroksisessa Von Baerin nimisessä terveyskeskuksessa Tallinnassa aloittaa työt melkein 250 ammattilaista, jotka laajentavat huomattavasti alueella tarjottavien … Lue lisää