Tuoretta tietoa Virosta
14.1.2020 | Kauneus

Elämänviisaus ja itsestä huolehtiminen – kolme naista pohtii virolaisnaisten kauneuden salaisuutta

Elämänviisaus ja itsestä huolehtiminen – kolme naista pohtii virolaisnaisten kauneuden salaisuutta

Suomalaisten kuulee silloin tällöin ihmettelevän, mistä johtuu, että virolaiset naiset näyttävät aina olevan kauniita ja huoliteltuja. Kysyimme virolaisen kauneuden salaisuutta kolmelta säteilevältä naiselta.

 

1. Mikä on mielestäsi virolaisten naisten kauneuden salaisuus?

2. Mikä on tärkein kauneudenhoitokeinosi?

3. Mikä mielestäsi tekee ihmisestä kauniin?

 

Reet Härmat

Iluhoolikud-blogia ja kosmetiikan verkkokauppaa yhdessä Anu Saagimin kanssa pitävä meikkitaiteilija

1. “Ei ole salaisuus, että virolaiset ovat hyvässä mielessä ‘ristiverisiä’. Eri valloittajat ovat jättäneet jäljen historiaamme ja sitä kautta rikastuttaneet myös genotyyppiämme. Merenrantavaltioon kuuluu jatkuva kansojen liikkuminen. Minä esimerkiksi olen syntynyt Saarenmaalla ja meidän sukupuussamme on espanjalaisen merimiehen verta. Jokin laiva haaksirikkoutui matalikolle ja osa laivan miehistöstä jäikin saarelle.”

2. “Iluhoolikud-kaksikon viisi kauneudenhoitokäskyä: käy säännöllisesti terveystarkastuksessa, käytä luonnonmukaista kosmetiikkaa, syö järkevästi, sillä jojo-dieetit eivät vie mihinkään, liiku ja pidä mieli vireänä ja onnellisena. Stressaamiseen ei kannata käyttää aikaa.” 

3. “Platon on sanonut, että se, kuka on hyvä, on myös kaunis. Uskon, että ihminen, jolla on puhdas omatunto, on kaunis ja itsevarma. Ihmisistä ja ympäristöstä huolehtiminen antaa ihmiselle sisäistä hehkua. Tulee pitää itsestään huolta, sillä kuivunut lähde ei voi helpottaa toisten janoa!”

 

 

Kaire Raidmets

Viru ilusalong -kauneushoitolan johtaja ja kosmetologi

1. “Haluaisin uskoa, että virolaisnaisen kauneuden salaisuus on tämän viisaus ja arvokkuus. Virolainen haluaa aina näyttää, että elämässä menee paremmin kuin oikeasti meneekään. Niin haluaa myös virolainen nainen. Suurin osa virolaisnaisista huolehtii itsestään vaikka yöunia uhmaten, käy säännöllisesti kampaajalla ja ostaa kuukausipalkasta jonkin kauniin asian (vaatteita, jalkineita, kosmetiikkaa). Neuvostoajan aikana kaupassa ei välttämättä ollut mitään, mutta silti naisilla oli kampaus kunnossa ja siistit vaatteet yllä. Halu kauneuteen ja parempaan elämään on annettu äidinmaidossa.”

2. “Tärkein kauneudenhoitokeinoni on se, että saan nukkua riittävästi. Kun läheisilläni on kaikki hyvin, nukun rauhallisesti ja onnellisesti. Tärkeää on käyttää päivittäin laadukasta kosmetiikkaa sekä aamulla että illalla. Terveellinen, tuore ruoka ja maltillinen määrä punaista viiniä auttavat myös pitämään vireen hyvänä.”

3. “Ihmisestä tekee kauniin elämän varrella koottu viisaus ja sen taitava käyttäminen jokapäiväisessä elämässä. Se antaa taidon huolehtia, välittää, rakastaa ja arvostaa elämää, kauneutta ja toisia ihmisiä.”

 

 

Saara Pius

Näyttelijä, laulaja ja huippusuositun Su nägu kõlab tuttavalt -musiikkiohjelman 7. kauden voittaja

1. “Pidämme itsestämme huolta. Ei pidä kuluttaa liikaa huonoa, prosessoitua ruokaa, alkoholista ja tupakoinnista puhumattakaan. Uskon, että monet virolaisnaiset rakastavat luonnollista olemusta ja luonnonmukaisia kauneudenhoitotuotteita. Osaamme tärkeinä hetkinä laittautua ja olemme naisellisia. Mekot, hameet ja korkokengät alkavat olla nykyisessä urheilullisessa unisex-tyylissä melko harvinainen ilmiö, mutta mielestäni ne ovat hyvin naisellisia.”

2. “Haluan, että ihoni, hiukset ja kynnet olisivat kunnossa. Hiusten pitää olla kauniit ja hoidetut. Kun tunnen, että ne ovat kuivat ja elottomat, laitan yöksi hiuksiin esimerkiksi kookosrasvaa ja pesen aamulla puhtaaksi. Kylminä vuodenaikoina ihoni on kuiva, minkä takia käytän hyvää luonnonmukaista rasvaa tai voidetta. Liiallinen maitotuotteiden tai makean syöminen ei tee iholle hyvää. Kynnet pidän enimmäkseen luonnollisina, jotta lapsen kanssa touhuaminen olisi helpompaa. Välillä on mukava tehdä ranskalainen manikyyri. Ylipäänsä kaikki kauneudenhoitotuotteeni ovat hyvin luonnollisia. Mutta yksikään voide ei auta, jos olen väsynyt ja nukkunut huonosti. Siksi levolle pitää olla aikaa.”

3. “Varmasti jokaiselle ihmiselle kauneus tarkoittaa eri asioita. Minulle kauneus on ensinnäkin sitä, että on levännyt, iloinen ja nauraa. Pidän siitä, että nainen on naisellinen ja mies miehekäs. Nykyisin kaikki tahtoo mennä sekaisin. Luonnollisuus on kaunista ja meikata voi niin, että se näyttää luonnolliselta. Itsevarma, ystävällinen ja hyväntahtoinen ihminen on myös kaunis.”

 

Teksti Silja Hurskainen, kuvat Andrei Chertkov, Triin Maasik

Lue lisää samasta aiheesta
anu saagim iluhoolikud kauneudenhoito kauneudenhoitotuotteet kauneuden salaisuus naisellisuus reet härmät virolaisten naisten kauneuden salaisuus

28.11.2025 | Kauneus

Hennan tärppi: ”Koukutuin retriitistä!”

Hennan tärppi: ”Koukutuin retriitistä!”

Facebookissa suosittujen Tallinnatärpit ja Viro-tärpit -matkailuryhmien vetäjä Henna Mikkilä on arkensa puitteissa liikkuvainen ilopilleri, joka tykkää saunomisesta kuin hullu … Lue lisää

12.11.2025 | Kauneus

Viron parhaat kylpylät

Viron parhaat kylpylät

Kylvyissä rentoutumisen tapakulttuuri saapui Viroon 1800-luvun alussa, kun ensimmäiset virkistävää vettä ja merituulta tarjonneet eurooppalaistyyliset kylpylät perustettiin Tallinnan Kadriorgiin … Lue lisää

10.11.2025 | Mainos | Kauneus

Italialaista luonnonkosmetiikkaa Roseriista

Mainos Italialaista luonnonkosmetiikkaa Roseriista

Vuonna 2012 Marge Vanatoa avasi luonnonkosmetiikkaa ja hyvinvointituotteita myyvän verkkokaupan Roserii. Alun perin pieneksi kaupaksi ajatellun myymälän valikoima alkoi … Lue lisää

14.8.2025 | Kauneus

Luonnonrauhaa ja kokonaisvaltaista hoitoa Kubijalla

Luonnonrauhaa ja kokonaisvaltaista hoitoa Kubijalla

Kubija Hotell & Loodusspaa sijaitsee rauhallisella paikalla mäntymetsän siimeksessä, aivan Kubijajärven rannalla. Kesäisin vieraat pääsevät suoraan hotellilta luontopoluille kävelylle … Lue lisää

7.2.2025 | Kauneus

Tallinnan vanhat yleiset saunat

Tallinnan vanhat yleiset saunat

Yleisten saunojen perinne on Tallinnassa vanha. Esittelyssä olevat kolme yleistä saunaa ovat kaikki yli 80 vuotta vanhoja. Tallinna … Lue lisää

28.1.2025 | Kauneus

Sauna on tärkeä

Sauna on tärkeä

Ensimmäiset kirjalliset merkinnät virolaisista saunoista ovat peräisin jo 1300-luvulta. Mutta sauna on Virossa varmasti ollut olemassa jo aiemminkin. Sauna … Lue lisää

21.11.2024 | Kauneus

camera icon6
Lääkärikäynti Virossa voi säästää

Lääkärikäynti Virossa voi säästää

Suomalaiset voivat käyttää EU-maissa julkisen terveydenhuollon palveluita samoin kuin kotimaassakin. Asiointia helpottaa eurooppalainen sairaanhoitokortti. Se on hyvä pitää matkalla … Lue lisää

16.10.2024 | Kauneus

Ülemiste Cityyn avattu uusi terveyskeskus aloitti yhteistyön Tarton yliopiston klinikan kanssa

Ülemiste Cityyn avattu uusi terveyskeskus aloitti yhteistyön Tarton yliopiston klinikan kanssa

Ülemiste Cityn uudessa 7-kerroksisessa Von Baerin nimisessä terveyskeskuksessa Tallinnassa aloittaa työt melkein 250 ammattilaista, jotka laajentavat huomattavasti alueella tarjottavien … Lue lisää