Vapaussodan panssarijunat
Panssarijuna numero kaksi Valgan rautatieasemalla sen valloittamisen jälkeen. Edessä keskellä on toista konekiväärikommandoa johtanut Juhan Kriisa.
Mielikuvissa panssarijuna kiitää kiskoilla kipinäsuihkua panssaroidun veturin piipusta taivaalle singoten ja tykkipatterit uhkaavina radan vartta vahtien. Todellisuudessa asia oli toisin.
Suunnitteluvirhe huomattiin ensimmäisessä taistelussa. Viron ensimmäisen panssarijunan rakentajat makasivat konekiväärivaunun lattialla vainolaisen kuularuiskujen luotisuihkujen viuhuessa yli. Joku heistä sai käsiinsä signaalitorven ja töräytti taistelun metelin yli kuuluneen torvi-käskyn veturinkuljettajalle, ”peruuta!”.
Toinenkin suunnitteluvirhe paljastui nopeasti. Konekivääreistä kun oli päästy eroon, piti kauempaa radalta tykillä vähän lähettää vihollisen konekivääripesäkkeisiin terveisiä. Tykki laukaistiin ensimmäisen kerran ja koko juna peittyi pölyyn. Hetken pelättiin räjähdystä, mutta sitten huomattiin koko tykkiaseman hajonneen tykin laukaisun ilmanpaineen vuoksi.
Kukaan rakentajista ei ollut koskaan nähnyt panssarijunaa. Sellainen piti keksiä. Tavaraa oli vähän ja niin piti käyttää luovuutta. Kun panssarilevyjä ei ollut, rakennettiin laudoista konekiväärivaunuun kaksoisseinät ja täytettiin väli hiekalla. ”Hiekkapanssari” toimi loistavasti siihen asti, kun vihollisen konekiväärit olivat takoneet ulkoseinän laudat silpuksi ja hiekka valui ulos. Sama vika oli tykkiasemassa: paineaalto rikkoi laudoituksen ja hiekka pölysi.
Leveän raidevälin panssarijuna numero 1 palasi Tallinnaan paranneltavaksi.
Tykkijunan rakenne
Ensimmäinen maailmansota käytiin radan varressa, sillä juna oli ainoa kelvollinen väline armeijoiden huoltamiseen. Kun rautatien lähistöllä taisteltiin, niin aika luonnollinen ajatus oli taistelujuna.
Periaatteessa panssarijuna muodostui keulassa olevasta työvaunusta, jossa oli varakiskoja rautatien korjaamiseksi. Sitten tuli tykkivaunu. Tykkivaunun jälkeen oli tykin ammusvaunu ja sen jälkeen konekiväärivaunu. Veturi oli keskellä junaa ja tavallisesti sen jälkeen oli junamiehistön majoitusvaunut, konekiväärivaunu, takimmaisen tykin ammusvaunu ja takimmainen tykkivaunu.
Teoriassa kaikki vaunut olivat vahvasti panssaroituja, myös veturi. Parolan panssarimuseossa on osa venäläisestä panssarijunasta. Joltain sellaiselta oikean panssarijunan piti näyttää.
Omatekoiset junat
Yhtään oikeaa panssarijunaa ei Vapaussodan alkaessa ollut Virossa edes malliksi, joten panssarijuna piti itse rakentaa. Ensimmäisen taistelun kokemusten jälkeen ruvettiin käyttämään hiekkasäkkejä ja mikäli mahdollista vaunujen ulkokylkien laudoitus suojattiin teräslevyillä ainakin alaosastaan.
Oikeita panssarijunan tykkejä ei ollut saatavilla, mutta tykkivaunuun laitettiin tavallinen kenttätykki ja sen ympärille tehtiin suojat teräslevyistä eikä enää laudasta ja irtohiekasta. Tykkiä suunnattiin pyöristä vääntämällä ja kangella avittamalla, aivan kuten muitakin kenttätykkejä.
Konekiväärivaunuihin rakennettiin peltikatto, sillä oli osoittautunut hyvin epämiellyttäväksi, kun vihollisen kranaatinsirpaleita tippui taistelun aikana niskaan.
Virolainen erikoisuus oli miehistövaunut: virolaisten panssarijuniin kuului aina iskuosasto. Aluksi se oli noin 40 miestä, sitten jalkaväkikomppania (noin 140 miestä) ja aivan sodan lopulla jo jalkaväkipataljoona (noin 600 miestä). Iskuosastoihin kuuluivat Viron parhaat yksiköt. Leveäraiteisilla junilla palvelivat muun muassa Kuperjanovin partisaanipataljoona ja urheiluseura Kalevin Malev. Kapearaiteisillä junilla palveli muun muassa Scout-pataljoona.
Erikseen olivat huoltojunat, joissa esimerkiksi keitettiin ruoka panssarijunien miehistöille. Oli pioneerijunat, jotka korjasivat rikottuja siltoja, asehuoltojunat, joissa korjattiin tykkejä ja konekivääreitä sekä varikkojunat, jotka pitivät huolta vetureista ja vaunukalustosta.
Virossa oli leveäraiteista rautatietä pääradat, mutta Latvian rajalla oli mereltä sisämaahan (Valgan kautta) kapearaiteinen rautatie, jolta oli raide myös Tallinnaan. Virolaiset rakensivat kuusi leveäraiteista panssarijunaa ja kuusi kapearaiteista junaa. Missään vaiheessa 12 junaa ei ollut yhtä aikaa käytössä, sillä sotatarvikkeilla on taipumus sotimisen yhteydessä hajota tai vaurioitua.
Taistelut Virumaalla ja Tartossa
Ensimmäiset taistelut käytiin Virumaan rintamalla. Konekivääreineen ja iskuosastoineen panssarijuna pystyi Virumaan tasangoilla hallitsemaan aluetta noin kaksi kilometriä radan kummallakin puolella ja useissa taisteluissa se oli tarpeeksi.
Panssarijunia yritettiin suistaa kiskoilta irrottamalla kiskonaulat ja kiskoja yhteen liittävät metallilevyt. Jos juna olisi ajanut irtokiskoille, niin se olisi pudonnut raiteilta. Junan saaminen takaisin raiteille ilman nosturia oli taas oma hommansa. Tunkeilla nostettiin juna ilmaan, alle laitettiin väliaikaiset raiteet ja näin juna saatiin lopulta ujutettua takaisin oikeille raiteille.
Toinen tapa oli räjäyttää rautatiesilta. Näin kävi lopulta Virumaallakin, kun Rakveren rautatiesillat räjäytettiin. Kolme virolaisten panssarijunaa nuorine miehistöineen seisoi tyhjän panttina. Pioneerit lupasivat korjata sillat muutamassa viikossa.
Kun ei lupaa kysy, niin ei saa myöskään kieltävää vastausta. Nuoret päälliköt päättivät jättää yhden junan varmistukseksi Rakveren siltojen luokse ja lähteä kahdella junalla pienelle tiedusteluretkelle Tarton-radalle. Tarton-rata oli rintaman väärällä puolella.
Rintaman ylitys tehtiin vauhdilla ja kaksi junaa jylisti vihollisen selustaan. Vastaan tuli asema, hyökättiin konekiväärit laulaen ja virolainen jalkaväki (20–30 miestä) rynnäköi junien vierellä hurjasti huutaen. Yllätetty vihollinen lähti pakoon. Ja hyökkäys jatkui, asemia ja seisakkeita, lisää halkoja ja lisää vettä vetureihin ja eteenpäin.
Tavattiin junille yllätyksenä Kuperjanovin pataljoonan lähettämä yhdysupseeri. Julius Kuperjanovin kokoama Tartunmaan suojeluskuntapataljoona (Partisaani-pataljoona) oli koottu vihollisen selustassa. Siellä se vielä oli panssarijunien saapuessa. Nyt panssarijunat saivat kunnolliset iskuosastot. Juniin mahtui pari komppaniaa. Päätettiin lähteä Tarttoa valloittamaan.
Tammikuun pimeässä yössä junat höyrysivät eteenpäin vihollisen selustassa. Mitään tietoa vihollisesta tai edessä olevasta ei ollut. Yö oli pitkä.
Yllätystä on vaikea pitää pitkään yllä, jos kulkee radalla ja radan vieressä kulkee lennätinlinja. Aamulla virolaisjunia vastaan tuli venäläisten panssarijuna. Kumpikin juna pysähtyi ampumaan ja kranaatit lensivät puolin jos toisin. Panssarijuna 1:n tykki osui ensin. Venäläisen panssarijunan tykkivaunu sai osuman ja juna lähti perääntymään.
Taas ajettiin lujaa. Tultiin lähelle Emajoen rautatiesiltaa. Päätettiin, että panssarijuna 1 ajaa sillalle niin lujaa kuin vain pääsee ja panssarijuna 3 ampuu molemmilla tykeillään sirpalekranaatteja sillalle, jotta sitä ei päästä räjäyttämään. Suunnitelma onnistui ja panssarijuna pääsi sillan yli. Sen jälkeen sillan puolustaminen konekiväärein oli jo helppoa.
Viimeinen rynnäkkö oli Tarttoon. Kuperjanovilaiset hyökkäsivät suoraan kaupunkiin, junat omine iskuosastoineen kohti rautatieasemaa. Taas panssarijunien tulo oli yllätys ja Tarton asemalla puhkesi pakokauhu. Pakokauhu levisi myös Tarton venäläiseen varuskuntaan. Tarton valloitus oli lopultakin helppo juttu ja panssarijunien huima retki käänsi Vapaussodan tilanteen aivan uudenlaiseksi. Tästä eteenpäin virolaiset etenivät.
Lähde historia-artikkelin jalanjäljillle!
Luitko Antti Sarasmo historia-artikkelin ja haluat tietää lisää?
Viron itsenäisyyden 100-vuotisjuhlien kunniaksi Viron sotamuseo rakennutti Viron vapaussodan aikaisesta panssarijiunasta inspiroidun museojunan, jolle annettiin nimeksi Panssarijuna nr 7 Wabadus.
Museojunan sisällä on panssarijunia ja sotilaiden elämää esittelevä näyttely ja junan kyydissä on myös panssariauto Estonia.
Wabadus on kiertänyt vuonna 2019 Viron eri rautatieasemilla. Marraskuussa se kulkee Itä-Viron suunnassa Kadrinassa (2.11.), Rakveressä (9.11.), Kiviõlissä (16.11.), Jõhvissa (23.11.) ja Vaivarassa (30.11.).
Joulukuussa Wabadus on pari viikkoa Narvassa, josta se palaa lopulta 3.1. Viron sotamuseoon Viimsiin.
Lue junasta lisää sotamuseon nettisivuilta esm.ee.
Teksti Antti Sarasmo, kuvat Viron kansallisarkisto
Lue lisää samasta aiheestaJulius Kuperjanov konekiväärivaunu panssarijuna panssarijuna wabadus vapaussodan taistelut vapaussota viro viron panssarijunat wabadus