26.9.2019 | Kulttuuri
Verkkouutinen Uusia näyttelyitä suositussa Tallinnan Fotografiskassa
Kirsty Mitchellin sadunomaiset kuvat ovat nyt nähtävissä Tallinnan Fotografiskassa.
Suuren suosion saaneessa Tallinnan Fotografiska-valokuvamuseossa on alkanut syyskausi uusien näyttelyiden merkeissä. Kiinalaisen Yang Fudongin näyttely Moving Mountains poikkeaa aikaisemmista esillä olleista keskittyen pääasiassa mustavalkoiseen elokuvaan.
Filmi perustuu Kiinassa hyvin tunnettuun antiikkiseen tarinaan vanhasta miehestä, joka ryhtyy mahdottomaan tehtävään murskata kaksi vuorta paljain käsin. Mustavalkoisen elokuvan lisäksi näyttelyssä on elokuvan valmisteluun liittyviä luonnoksia ja valokuvia. Moving Mountains -näyttely on esillä Tallinnan Fotografiskassa 1. joulukuuta 2019 asti.
Englantilaisen Kirsty Mitchellin näyttely Wonderland käsittelee taiteilijan kokemaa surua ja henkilökohtaista menetystä taianomaisin kuvin, joissa satuolennot elävät eteerisissä metsämaisemissa. Mitchell on luonut kuvat valokuvamallien, maskeeraajan ja aviomiehensä avustuksella kotinsa lähimaisemissa.
Wonderland-näyttely on esillä 24. marraskuuta 2019 saakka.
Alison Jacksonin kohuttu, todellisuuden ja fiktion rajapintoja haastava kuvamanipulaationäyttely jatkaa Fotografiskassa 10. marraskuuta asti.
Mistä löytää?
Fotografiska, Telliskivi 60a/8, Tallinna.
Teksti Vesa Häkli, kuva Fotografiska Tallinn / Nänsi Männik
Lue lisää samasta aiheestaalison jackson
fotografiska tallinn
kirsty mitchell
tallinna fotografiska
tallinnan fotografiska
telliskivi fotografiska
valokuvamuseo tallinna
valokuvanäyttely
24.7.2026 | Kulttuuri
Yöbasaari Narva-Jõesuussa
Rauhallinen merenranta- ja kylpyläkaupunki Narva-Jõesuu muuttuu 1.8. kello 18 taianomaisen hämyisäksi iltamarkkina- ja festivaalialueeksi. Niin paikalliset kuin matkailijatkin voivat tuolloin … Lue lisää
24.7.2026 | Kulttuuri
Wiiraltin mestarigrafiikkaa esillä Tallinnassa
Tallinnan Vanhaankaupunkiin on kesän alussa avattu uusi taidegalleria, jonka ensimmäinen näyttely on omistettu kautta aikojen yhdelle Viron tunnetuimmista taidegraafikoista. Vanhan … Lue lisää
23.7.2026 | Kulttuuri
Tartu Sumin 2026 -festivaali
Tartto on Viron kulttuuripääkaupunki, ja sen myötä Tarton historiallisessa sydämessä eli vanhassakaupungissa järjestetään 1.–16. elokuuta Tartu Sumin -festivaali, jonka nimen … Lue lisää
22.7.2026 | Kulttuuri
Tallinn Rock Festival on jo aivan nurkan takana
Reilun viikon kuluttua eli 31.7.–2.8. Tallinn Rock Festival järjestetään – arvasit aivan oikein – nimensä mukaisesti Tallinnassa, Unibet Arenalla. Tämänkertainen … Lue lisää
22.7.2026 | Kulttuuri
Virolaisen viinin päivä Põltsamaalla
Põltsamaan ehkä suosituin vientituote oli pitkään vahva sinappi. Jo ennen sen tuotannon ulkoistamista Latviaan samainen Orkla-konserniin kuuluva elintarviketehdas lakkautti vuonna … Lue lisää
21.7.2026 | Kulttuuri
Leigojärven musiikkifestivaali 2026
Etelä-Virossa, Otepään lähellä sijaitsee Leigojärvi, jonka vesille on rakennettu kaksi esiintymislavaa. Kerran vuodessa kesäisin siellä järjestettävän Leigon järvimusiikkifestivaalin ajankohta on … Lue lisää
20.7.2026 | Kulttuuri
Tällä viikolla tapahtuu Virossa
22.7. Kadriorgin puiston vuosipäivä, Tallinna Tallinnan upein kaupunkipuistoalue lukuisine museoineen juhlistaa 308. merkkipäiväänsä. Iltapäivän ajaksi lapsille on järjestetty monenlaista puuhaa, … Lue lisää
20.7.2026 | Mainos | Kulttuuri
9
Mainos Enemmän kuin vanhakaupunki: koe Tallinna Tallinn Cardilla
Tallinna on kaupunki, johon palataan yhä uudelleen. Yksi saapuu keskiaikaisen vanhankaupungin vuoksi, toinen merenrantakävelyiden tai hyvien ravintoloiden takia. Myös kokenut … Lue lisää