29.6.2019 | Kulttuuri
Verkkouutinen Pärnun Hansapäivät tuovat kaupunkiin keskiaikaista markkinahumua
Pärnun Hansapäivät kestävät sunnuntaihin 30.6. asti.
Pärnun Hansapäivien markkinoilla on myynnissä käsityömestareiden tuotteita koruista keramiikkaan ja puuesineisiin.
Tarjolla on perinteiseen tapaan runsas valikoima erilaisia ruokia, kuten juustoja, makkaroita, leivonnaisia ja muita herkkuja.
Myös kulttuuriohjelma on monipuolinen. Kolmen päivän aikana järjestetään yli 80 konserttia, joissa esiintyy yhtyeitä eri puolilta Eurooppaa. Suomesta Pärnussa esiintyy muun muassa kansanmusiikkiyhtye Ratatosk.
Kotieläinaitauksessa voi tehdä lähempää tuttavuutta ponien, vuohien ja muiden eläinten kanssa. Perheen pikkuväelle on tarjolla paljon muutakin tekemistä.
Ohjelmassa on myös ritariturnaus ja viikinkilaiva Turm vie ajelulle merelle ja joelle.
Vallikäärun kentän ja Munamäen ympäristössä järjestettävä tapahtuma kestää sunnuntaihin 30.6. asti.
Hansapäivien ohjelmaan voi tutustua tästä.
Teksti Mikko Virta, kuva Visit Estonia / Pärnu Hansapäevad
Lue lisää samasta aiheestaHansapäivät
hansa pärnu
Pärnun Hansapäivät
9.6.2026 | Kulttuuri
Tallinnan vanhin museo täyttää vuosia
Jos veikkaat Tallinnan vanhimman museon sijaitsevan Vanhassakaupungissa, niin arvaapa uusiksi. Titteli kuuluu nimittäin Kadriorgissa, presidentinlinnan ja Kumun naapurustossa sijaitsevalle Pietari … Lue lisää
8.6.2026 | Kulttuuri
Tällä viikolla tapahtuu Virossa
10.–12.6. Estonian Fashion Festival, Viljandi ja Tartto Viron suurin kestävää kehitystä ja järkeviä kulutustottumuksia huomioivalle muodille omistettu vuosittainen tapahtuma. Keskiviikkoinen … Lue lisää
7.6.2026 | Kulttuuri
Tallinnan kitarafestivaali 2026
Tallinnan kitarafestivaali järjestetään tänä kesänä jo 21. kerran. Vuonna 2006 perustettu tapahtuma on omistettu kitaramusiikin lukuisille eri tyylisuunnille, ja sen … Lue lisää
5.6.2026 | Kulttuuri
Stencibility luo taas uutta kaupunkikuvaa Tarton seinille
Tartto muuttuu taas kansainväliseksi katutaiteen keskukseksi, kun Emajõen Ateenaksikin kutsutussa yliopistokaupungissa järjestetään 11.–14.6. Stencibility-festivaali. Vuonna 2010 alkunsa saanut tapahtuma on … Lue lisää
5.6.2026 | Kulttuuri
Estonian Fashion Festival 2026
Estonian Fashion Festival on Viron suurin kestävälle muodille omistettu vuosittainen tapahtuma. Tänä vuonna EFF jalkautuu 10.–12.6. Viljandiin ja Tarttoon. Kiinnostus … Lue lisää
4.6.2026 | Kulttuuri
Serlachiuksen taidekokoelman helmiä upeassa Kadriorgin palatsissa
Tänä kesänä Tallinnan Kadriorgin puistossa kävellessä voi ilahtua nähdessään Akseli Gallen-Kallelan teoksen Kevät liehumassa puiston lipuissa. Kadriorgin museossa on avoinna … Lue lisää
3.6.2026 | Kulttuuri
Kings of Leon livenä Tallinnassa
Kings of Leon on yksi 2000-luvun alun yhdysvaltalaisen musiikkikentän merkittävimmistä yhtyeistä. Virossa yhtye esiintyy ensimmäistä kertaa 14.6. Tallinnan Unibet Arena … Lue lisää
2.6.2026 | Kulttuuri
Sukukielistä riemua yli rajojen
Rõõmu sugulaskeeltest – Sukukielistä riemua on vuonna 2025 julkaistu yleistajuinen tietokirja suomen, viron ja muiden lähisukukielten välisestä ymmärtämisestä sekä monikielisestä … Lue lisää