Tuoretta tietoa Virosta
10.1.2019 | Kulttuuri

Verkkouutinen Virolainen Arvo Pärt on esitetyin elossa oleva klassisen musiikin säveltäjä

Virolainen Arvo Pärt on esitetyin elossa oleva klassisen musiikin säveltäjäViron Paidessa vuonna 1935 syntynyt Arvo Pärt on esitetyin klassisen musiikin nykysäveltäjä.

Virolaissäveltäjä Arvo Pärt oli viime vuonna maailman esitetyin elossa oleva klassisen musiikin säveltäjä.

Kaikkein eniten maailmassa esitettiin viime vuonna Ludwig van Beethovenin, Wolfgang Amadeus Mozartin ja Leonard Bernsteinin musiikkia.

Asia selviää klassisen musiikin nettisivuston Bachtrackin tekemästä vuosittaisesta tilastosta. Pärtin suosio klassisen musiikin maailmassa on ollut vakaa, sillä hän on esitetyin nykysäveltäjä jo kahdeksatta vuotta peräkkäin.

Koko listalla Pärt on sijalla 46.

Elossa olevista klassisen musiikin naissäveltäjistä esitetyin on suomalainen Kaija Saariaho (kokonaissijoitus 190).

Bachtrack on huomioinut tilastoinnissaan viime vuoden ajalta lähes 20 000 konserttia, lähes 10 000 oopperaesitystä ja hieman alle 4 000 tanssiesitystä.

Arvo Pärt sai viime syksynä hänen elämäntyötään esittelevän keskuksen Laulasmaalle Viroon. Lue The Baltic Guiden juttu keskuksesta tästä linkistä.

 

Teksti Silja Hurskainen, kuva Eric Marinitsch

Lue lisää samasta aiheesta
arvo pärt bachtrack kaija saariaho nykysäveltäjä säveltäjä

21.9.2026 | Kulttuuri

Tällä viikolla tapahtuu Virossa

Tällä viikolla tapahtuu Virossa

19.–27.9. Kansalliskulttuurien päivät, Tallinna Tallinna juhlistaa monikulttuurisuuttaan vuosittaisten tapahtumapäivien raameissa. Esillä eri puolilla kaupunkia ovat lukuisten maiden kansalliset tanssit, musiikki, … Lue lisää

20.9.2026 | Kulttuuri

Kahden abstraktitaiteilijan teoksia Pärnussa

Kahden abstraktitaiteilijan teoksia Pärnussa

Pärnun nykytaiteen museossa on avattu näyttely ”Dialoog”, joka koostuu kahden virolaisen pitkän linjan taidemaalarin, Mari Roosvaltin (s. 1945) ja Jaan … Lue lisää

19.9.2026 | Kulttuuri

Nahkiaisfestivaali Narva-Jõesuussa

Nahkiaisfestivaali Narva-Jõesuussa

Narva-Jõesuu sijaitsee Viron koilliskulmassa ja tunnetaan loma-alueena, jonka kylpylät, hotellit ja ravintolat toivottavat tervetulleiksi vierailijoita niin Virosta kuin ulkomailtakin. Syyskuun … Lue lisää

18.9.2026 | Kulttuuri

Matsalun luontoelokuvafestivaali

Matsalun luontoelokuvafestivaali

Matsalun luontoelokuvafestivaali on 23 vuoden ajan kasvattanut suosiotaan niin, että eräinä vuosina kilpailuun lähetettyjä elokuvia on ollut yli 1 200. … Lue lisää

17.9.2026 | Kulttuuri

Kansalliskulttuurien päivät Tallinnassa

Kansalliskulttuurien päivät Tallinnassa

Tallinna on enemmänkin kuin vain Viron pääkaupunki – se on Itämeren rannalla asuvien ihmisten koti, eivätkä heistä kaikki ole suinkaan … Lue lisää

17.9.2026 | Kulttuuri

Vivian Maierin valokuvia Fotografiskassa

Vivian Maierin valokuvia Fotografiskassa

Tallinnan Fotografiskassa avautuu 19.9. amerikkalaisen, katuvalokuvaajana kenties maailman arvoituksellisimmman suuruuden Vivian Maierin (1926–2009) tuotantoon keskittyvä näyttely. New Yorkin ja Shanghain … Lue lisää

15.9.2026 | Kulttuuri

Narva on Viron syyspääkaupunki tänäkin vuonna

Narva on Viron syyspääkaupunki tänäkin vuonna

”Narva – Viron syyspääkaupunki” -ohjelman virallinen avajaispäivä on sunnuntai 20.9. Tuolloin käynnistyy kolmikuukautinen kulttuuriohjelma, joka sisältää musiikkia, taidetta, historiaa, teatteria, … Lue lisää

15.9.2026 | Kulttuuri

100 yötä jouluun!

100 yötä jouluun!

Usko tai älä, mutta tänä iltana vuoteeseen vetäytyessäsi sinulla on tasan sata yötä nukuttavanasi jouluaattoon. Jos et kyseisestä tiedosta ihan … Lue lisää