5.11.2018 | Kulttuuri
Verkkouutinen Virolaisnimet ehdokkaina Vuoden nimi -palkinnon saajiksi Suomessa
Presidentti Sauli Niinistön (2. oik.) ja rouva Jenni Haukion (oik.) lapsen nimi on yksi Vuoden nimi 2018 -kilpailun ehdokkaista. Kuvassa presidenttipari Tallinnassa Viron presidentin Kersti Kaljulaidin ja hänen puolisonsa Georgi-Rene Maksimovskin vieraina.
Suomalaisten sanomalehtien vironkieliset nimet Helsingi Sõnumid (Helsingin Sanomat), Maaelu Tulevik (Maaseudun Tulevaisuus) sekä Pealinnaleht (Hufvudstadsbladet) ovat ehdokkaina Vuoden nimi 2018 -tunnustuspalkinnon saajaksi Suomessa.
Suomalaislehdet halusivat kunnioittaa 24. helmikuuta Viron 100-vuotisitsenäisyyspäivää muuttamalla nimensä virolaiseen muotoon.
Palkintolautakunnan mukaan pienet mutta silti huomattavat muutokset olivat tyylikäs tapa huomioida naapurin suuri juhlapäivä.
Vuoden nimi julkistetaan Helsingin yliopiston nimistöntutkimuksen päivillä 8.–9. marraskuuta.
Kunniamaininnalla halutaan nostaa esille onnistuneita nimivalintoja ja kiinnittää huomiota nimenannon merkitykseen yhteiskunnassa.
Muita finalisteja nimikilpailussa ovat muun muassa presidentti Sauli Niinistön lapsen nimi Aaro Veli Väinämö sekä Suomen Malmijalostus Oy, joka muutti nimensä takaisin suomenkieliseen asuun oltuaan aiemmin Terrafame Group Oy.
Kaikki ehdokkaat on listattuna tässä linkissä.
Teksti Silja Hurskainen, kuva Raigo Pajula
Lue lisää samasta aiheestaHelsingi Sõnumid
Maaelu Tulevik
nimikilpailu
nimistöntutkimuksen päivä
nimistöntutkimus
Pealinnaleht
virolaisnimi
vuoden nimi 2018
16.7.2024 | Kulttuuri
Loppukesän ja syksyn tapahtumia Virossa
11.–14.7. Tallinnan meripäivät Tallinnan satamissa järjestetään yksi Viron kesän suurimmista tapahtumista, jolloin Viron pääkaupunkiin saapuu joukko erilaisia laivoja eri … Lue lisää
15.7.2024 | Kulttuuri
Tällä viikolla tapahtuu Virossa
6.7.–12.8. Autovapaa puistotie, Tartto 10.–21.7.Salmistun kesäkonsertit, Salmistu 13.–20.7.Muhun regatta, vierasvenesatamat Virossa 15.–20.7. Aigu Om! -kulttuurifestivaali, Võrumaa 17.–21.7. Tõrva Fire … Lue lisää
15.7.2024 | Mainos | Kulttuuri
Mainos Euroopan kulttuuripääkaupunki 2024 kutsuu Etelä-Viroon
Nyt on korkea aika ottaa lomakohteeksi Tartto ja Etelä-Viro. Euroopan kulttuuripääkaupungin ohjelma on täydessä vauhdissa ja nähtävää sekä koettavaa … Lue lisää
15.7.2024 | Mainos | Kulttuuri
5![Viron kansallismuseo tarjoaa monipuolisia kulttuurikokemuksia](https://balticguide.ee/wp-content/uploads/2024/07/Surrealismi-100.-Praha-Tartto-ja-muita-tarinoita-620x310.jpg)
Mainos Viron kansallismuseo tarjoaa monipuolisia kulttuurikokemuksia
Tämä perinteinen mutta innovatiivinen kulttuuriperintöä säilyttävä museo on noussut yhdeksi Viron merkittävimmistä kulttuurin ja taiteen keskuksista. Viron kansallismuseo (ERM) … Lue lisää
13.7.2024 | Kulttuuri
Tänään Tallinnassa – Lauantain menovinkit
Tallinnan kalatori Kalarannassa kello 9.00–15.00 The Tall Ships Races Tallinnan satamissa kello 8.00–02.00 Urkukonsertti Tallinnan episkopaalisessa tuomiokirkossa kello 12.00 … Lue lisää
12.7.2024 | Kulttuuri
Maailmankuulu italialainen tenori Tallinnassa
Maailmankuulu tenori Fabio Armiliato esiintyy Virossa ensimmäistä kertaa sunnuntaina 14. heinäkuuta Puccini ja hänen aikalaisensa -oopperagaalassa. Konsertin järjestää Viron … Lue lisää
12.7.2024 | Kulttuuri
Suomalainen ja virolainen nykytaide kohtaavat KAI:ssa
Suomalaisen nykytaiteilijan Tuomas A. Laitisen ja virolaisen taiteilijan Kristina Õllekin yhteisnäyttely meriekologiasta, ilmastonmuutoksesta ja lajien sopeutumisesta on nähtävissä meren … Lue lisää
10.7.2024 | Kulttuuri
Tallinnan televisiotornissa soi blues
Tallinnan televisiotorni (Tallinna teletorn) viettää 44-vuotissyntymäpäiviään hyvän musiikin merkeissä. Nelipäiväinen Pirita Blues (Pirita bluus) alkaa huomenna 11. heinäkuuta. Bluestapahtuma … Lue lisää