18.10.2018 | Vapaa-aika
Verkkouutinen Helsingin satama palkittiin vuoden vihreimpänä satamana
Helsingin satama sai tunnustuksen ympäristöystävällisydestään. Kuvassa Helsingin Länsisatama.
Kansainvälinen Green Shipping Summit myönsi Helsingin satamalle vuoden 2018 vihreimmän sataman palkinnon.
Palkinto jaetaan ympäristöystävällisten hankkeiden toteutuksesta sekä haitallisia päästöjä vähentävien ympäristömääräysten ja -sääntöjen noudattamisesta, jopa ylittämisestä.
Voittajat valittiin alan toimijoiden äänestyksellä. Helsingin sataman nosti voittoon risteilyliikenteelle suunnattu alennus, jolla houkuteltiin varustamoja jättämään alustensa jätevedet sataman laitureilla suoraan Helsingin jätevesijärjestelmään.
”Tuntuu hienolta, että Helsingin sataman pitkäjänteinen työ merenkulun ja satamatoiminnan ympäristövaikutusten hallitsemiseksi on huomattu”, kommentoi toimitusjohtaja Ville Haapasaari.
Green Shipping -tunnustukset nostavat esille merenkulun ammattilaisten ponnisteluja ja saavutuksia. Yrityksiä palkitaan parhaista käytännöistä ja laadukkaasta toiminnasta merenkulun eri osa-alueilla.
Vuoden vihreimmän sataman lisäksi palkittiin vihrein satamapalvelun tuottaja, poikkeuksellisin panostus terveyteen, turvallisuuteen ja ympäristöön, vihrein ja innovatiivisin laivanrakennusratkaisu ja vihrein laivanvarustamo.
Palkinto jaettiin Amsterdamissa 2.10.2018, kolmannessa kansainvälisessä Green Shipping -huipputapahtumassa. Tapahtuma on tarkoitettu merenkulun ammattilaisille, jotka kannattavat ympäristöystävällisiä käytäntöjä laivaliikenteessä ja merenkulussa.
Asiasta kertoi Helsingin satama tiedotteessaan.
Teksti Timo Huttunen, kuva Mikael Kaplar / Helsingin satama
Lue lisää samasta aiheestaGreen Shippping Summit
jätevesijärjestelmä
päästö
päästöt
päästöt mereen
saastuminen
ympäristömääräys
ympäristöystävällinen
15.7.2026 | Vapaa-aika
Lähde moottoripyörällä Jõgevatreffeille
Jos moottoripyörät, nahka ja ilmavirran tuntu iholla kuuluvat kesääsi, 23.-26.7. vietettävä Jõgevatreff on juuri oikea tapahtuma sinulle. Vuodesta 1992 lähtien … Lue lisää
14.7.2026 | Vapaa-aika
Tutustu Viroon pyörän selästä
Löydä Viron parhaat pyöräreitit kaupungeissa ja maaseudulla, tutustu pyörävuokraamoihin ja lue, miten pyörän kanssa voi matkustaa junalla. Kun asuin Tartossa … Lue lisää
13.7.2026 | Mainos | Vapaa-aika
Mainos Tallinnan yllä 175 metrin korkeudessa: TV-torni tarjoaa näkymiä, historiaa ja adrenaliinia
Tallinnan TV-tornin näköalatasanne tarjoaa 175 metrin korkeudessa sijaitsevana Pohjois-Euroopan korkeimmat näköalat ja ainutlaatuisen mahdollisuuden tutkailla koko Tallinnaa. Kirkkaalla säällä näkymät … Lue lisää
12.7.2026 | Vapaa-aika
Loppukesän ja syksyn tapahtumia
Kesän ja alkusyksyn musiikkitarjontaa esittelimme jo toukokuun lehdessä, joten nyt keskitymme ruoka- ja markkinatapahtumiin, yhteisöjuhliin ja vähän myös urheilun maailmaan … Lue lisää
4.7.2026 | Vapaa-aika
Yli 300 tilaa ja kartanoa Virossa avaavat ovensa 25.–26.7.
Nykypäivän virolaista maaseutuelämää ja ruoantuotantoa esittelevä Avoimien maatilojen päivä (Avatud Talude Päev) järjestetään tänä vuonna 25.–26.7. Tapahtumaan osallistuu peräti 308 … Lue lisää
2.7.2026 | Vapaa-aika
Vesille venosen mieli…
…on suomalainen sanonta ja säe Kalevala-eepoksen yhdeksännestä runosta. Veneillä sekä monilla meistä ihmisistäkin on luontainen halu päästä vesille ja matkaan. … Lue lisää
30.6.2026 | Vapaa-aika
Haapsaluko hiljainen kaupunki?
Haapsalu on idylliseen kesänviettoon mainiosti sopiva pikkukaupunki manner-Viron länsirannikolla, noin 90 kilometriä Tallinnasta länteen. Kaupungin sydämessä on taivaita kohti jo … Lue lisää
23.6.2026 | Vapaa-aika
Ei ihan miljoonaa ruusua mutta huikea kukkapuisto Taageperassa
Mitä tapahtui Liisalle sen jälkeen, kun hän palasi Ihmemaasta? Pystyikö hän sopeutumaan arkiseen elämään fantasian täyteisten kokemustensa jälkeen? Tätä kysyivät … Lue lisää