Tuoretta tietoa Virosta
22.3.2018 | Kulttuuri

Saarenmaan valssi soi alunperin mollissa

Saarenmaan valssi soi alunperin mollissaEstonia-flyygelillä on itseoikeutetusti paikkansa museossa.

Viron teatteri- ja musiikkimuseo Tallinnassa sai juuri kulttuuriministeriön Museorotta 2017 -palkinnon parhaasta perusnäyttelystä, jonka nimi on sattuvasti Tarinoita ja lauluja.

Tarinat on poimittu tunnetuista kirjallisuuden klassikoista, jotka ovat poikineet legendoiksi muuttuneita teatteriesityksiä ja sävellyksiä. Tarinat avaavat eri tavoin Viron historiaa, vaikkapa kyläelämää ja kaupungistumista. Oskar Lutsin rakastetun Kevät-nuortenkirjan kautta luodataan lapsuutta ja koululaitosta.

 

Suomalainen löytää näyttelystä tuttuja nimiä Georg Otsista Aino Kallakseen, jonka Reigin papin innoittamana Eduard Tubin sävelsi oopperan. Kalevipoeg taas luo yhtymäkohtia Kalevalaan ja yhteiseen mytologiaan.

Museon valtavista kokoelmista on poimittu kuhunkin tarinaan sopivia soittimia, rekvisiittaa, pukuja ja muuta esineistöä. Teemoista löytyy lisätietoa kosketusnäytöiltä myös suomeksi.

Myös lapsia ajateltu. Marakratt-hahmo haastaa etsimään vastauksia kysymyksiin. Voi veivata posetiivia tai kokeilla eri soittimia. Tai ällistellä jukeboxin esi-isiä, saksalaisaatelin 1800-luvulla maalletuomia musiikkiautomaatteja, joita voi soittaa ostamalla kassasta poletin.

 

Näyttely on turboahdettu vain 200 neliöön ja tuntuu siihen nähden yllättävän avaralta. Näyttelytilaan johtavassa portaikossa esitellään museon yli 90-vuotista historiaa, laulujuhlia, teatterin ja musiikin legendoja Arvo Pärtistä euroviisuvoittajiin.

Museo toimii keskiaikaiseen kaupunginmuuriin ja Assauwen torniin rakennetuissa tiloissa. 1300-luvun tornin muodon hahmottaa parhaiten neuvostokautta esittelevällä osastolla, jossa Saarenmaan valssista voi kuulla Raimond Valgren alkuperäisen molliversion.

Museokaupassa on tarjolla virolaista musiikkia ja aihepiiriin liittyviä matkamuistoja. 

 

Mistä löytää?

Teatri- ja muusikamuuseum, Müürivahe 12, Tallinna. 

www.tmm.ee

 

Teksti Arja Korhonen, kuva Andrei Chertkov

Lue lisää samasta aiheesta
aino kallas arvo pärt eduard tubin georg ots raimond valgre saarenmaan valssi Teatri- ja muusikamuuseum teatteri- ja musiikkimuseo

24.7.2026 | Kulttuuri

Yöbasaari Narva-Jõesuussa

Yöbasaari Narva-Jõesuussa

Rauhallinen merenranta- ja kylpyläkaupunki Narva-Jõesuu muuttuu 1.8. kello 18 taianomaisen hämyisäksi iltamarkkina- ja festivaalialueeksi. Niin paikalliset kuin matkailijatkin voivat tuolloin … Lue lisää

24.7.2026 | Kulttuuri

Wiiraltin mestarigrafiikkaa esillä Tallinnassa

Wiiraltin mestarigrafiikkaa esillä Tallinnassa

Tallinnan Vanhaankaupunkiin on kesän alussa avattu uusi taidegalleria, jonka ensimmäinen näyttely on omistettu kautta aikojen yhdelle Viron tunnetuimmista taidegraafikoista. Vanhan … Lue lisää

23.7.2026 | Kulttuuri

Tartu Sumin 2026 -festivaali

Tartu Sumin 2026 -festivaali

Tartto on Viron kulttuuripääkaupunki, ja sen myötä Tarton historiallisessa sydämessä eli vanhassakaupungissa järjestetään 1.–16. elokuuta Tartu Sumin -festivaali, jonka nimen … Lue lisää

22.7.2026 | Kulttuuri

Tallinn Rock Festival on jo aivan nurkan takana

Tallinn Rock Festival on jo aivan nurkan takana

Reilun viikon kuluttua eli 31.7.–2.8. Tallinn Rock Festival järjestetään – arvasit aivan oikein – nimensä mukaisesti Tallinnassa, Unibet Arenalla. Tämänkertainen … Lue lisää

22.7.2026 | Kulttuuri

Virolaisen viinin päivä Põltsamaalla

Virolaisen viinin päivä Põltsamaalla

Põltsamaan ehkä suosituin vientituote oli pitkään vahva sinappi. Jo ennen sen tuotannon ulkoistamista Latviaan samainen Orkla-konserniin kuuluva elintarviketehdas lakkautti vuonna … Lue lisää

21.7.2026 | Kulttuuri

Leigojärven musiikkifestivaali 2026

Leigojärven musiikkifestivaali 2026

Etelä-Virossa, Otepään lähellä sijaitsee Leigojärvi, jonka vesille on rakennettu kaksi esiintymislavaa. Kerran vuodessa kesäisin siellä järjestettävän Leigon järvimusiikkifestivaalin ajankohta on … Lue lisää

20.7.2026 | Kulttuuri

Tällä viikolla tapahtuu Virossa

Tällä viikolla tapahtuu Virossa

22.7. Kadriorgin puiston vuosipäivä, Tallinna Tallinnan upein kaupunkipuistoalue lukuisine museoineen juhlistaa 308. merkkipäiväänsä. Iltapäivän ajaksi lapsille on järjestetty monenlaista puuhaa, … Lue lisää

20.7.2026 | Mainos | Kulttuuri

camera icon9
Enemmän kuin vanhakaupunki: koe Tallinna Tallinn Cardilla

Mainos Enemmän kuin vanhakaupunki: koe Tallinna Tallinn Cardilla

Tallinna on kaupunki, johon palataan yhä uudelleen. Yksi saapuu keskiaikaisen vanhankaupungin vuoksi, toinen merenrantakävelyiden tai hyvien ravintoloiden takia. Myös kokenut … Lue lisää