3.1.2018 | Viro
Verkkouutinen Puoluejohtaja lyttää presidentin ensimmäisen vuoden
Viron konservatiivisen kansanpuolueen puheenjohtaja ja Viron parlamentin jäsen Mart Helme kirjoitti Viron presidentille avoimen kirjeen.
Viron konservatiivisen kansanpuolueen EKRE:n puheenjohtaja Mart Helme kirjoitti presidentti Kersti Kaljulaidille avoimen kirjeen, jossa hän arvosteli presidentin toimia tämän hallintokauden aikana. Kirje julkaistiin muun muassa Eesti Päevaleht -sanomalehden verkkosivuilla.
Mart Helme toteaa kirjeessään, että presidentti Kaljulaidin hallintokautta luonnehtii peittelemätön perinteiden hajottamisen tahto ja vaino Viron kansallisvaltiota kohtaan.
Yhdeksi esimerkiksi hän tuo sen, että presidentti tukee kansallisuuden antamista automaattisesti harmaan passin omaaville.
Helme syyttää presidenttiä myös liberaalien arvojen syöttämisestä kansalle.
Helmen mielestä viimeisin esimerkki presidentin ylimielisyydestä on kansallishymnin jääminen pois perinteisen presidentin uudenvuodenpuheen yhteydestä.
Helme suosittelee kirjeensä lopussa presidenttiä välttämään puuttumista päivänpolitiikkaan.
Mart Helmen johtama EKRE sai viime syksynä pidetyissä kuntavaaleissa 6,7 prosentin äänisaaliin.
Kuva Erik Peinar, Riigikogu fotoarhiiv
Lue lisää samasta aiheesta
19.7.2024 | Viro
Tallinnan rautatieasema suljettu tilapäisesti rakennustöiden vuoksi
Tallinnan rautatieasema on suljettu 15.–21. heinäkuuta välisenä aikana. Syynä on uuden jalankulkutunnelin rakennustyöt Paldiski-tien ja Tehnika-kadun risteyksessä. Rautatieaseman tilapäinen … Lue lisää
10.7.2024 | Viro
Näistä puhutaan
Estonia-teatterin laajennussuunnitelmat kuohuttavat Tallinnan keskellä sijaitsevan Estonia-teatterin suunnittelivat suomalaiset arkkitehdit Armas Lindgren ja Wivi Lönn. Rakennus valmistui vuonna 1913. … Lue lisää
10.7.2024 | Viro
Kansainvälinen klassisen musiikin festivaali on alkanut Pärnussa
Vuosittainen klassisen musiikin suurtapahtuma Pärnun musiikkifestivaali on alkanut. Festivaalista on tullut yksi Viron klassisen musiikin festivaalien kulmakivistä. Kymmenpäiväisen tapahtuman … Lue lisää
8.7.2024 | Viro
Tällä viikolla tapahtuu Virossa
29.6.–10.7. Sisävesistöjen festivaali, Peipsijärvi, Emajoki, Võrtsjärvi 30.6.–14.7. Kirkkomusiikin festivaali, Rapla 6.7.–12.8. Tarton autovapaa puistotie, Tartto 9.7. HAUSERin sellokonsertti, Tartto … Lue lisää
7.7.2024 | Viro
Viron vähittäiskaupan taantuma jatkuu
Tilastokeskuksen julkaisemien tietojen mukaan vähittäiskaupan yritysten liikevaihto toukokuussa 2024 oli 898 miljoonaa euroa, mikä on 4 prosenttia vähemmän kuin … Lue lisää
4.7.2024 | Viro
Tallink julkaisi vuoden 2024 kesäkuun ja toisen neljänneksen matkustaja- ja rahtitilastot
Tallink Grupp julkaisi vuoden 2024 kesäkuun ja toisen vuosineljänneksen matkustaja- ja rahtitilastot. Yhtiö kuljetti vuoden 2024 toisella vuosineljänneksellä (huhti-kesäkuussa) … Lue lisää
1.7.2024 | Mainos | Viro
Mainos Prisman heinäkuun tarjoukset
24.6.2024 | Viro
The Baltic Guide toivottaa kaikille hyvää juhannusta!