Tuoretta tietoa Virosta
7.1.2018 | Kulttuuri

Lahjoja satavuotiaalle Virolle

Lahjoja satavuotiaalle VirolleVõrun lastenfestivaalilla aloitettiin Viron 100-vuotisjuhlinta jo viime vuonna.

Juhlavuosi on paljon muuta kuin pari paraatia.

 

Viron itsenäisyyden juhlavuotena kansalaiset, järjestöt ja kunnat antavat isänmaalleen lahjoja. Ja Viro antaa vastaan.

“Kyseessähän on syntymäpäivä, meidän kaikkien juhla, johon kaikki ovat kutsuttuja. Kun annamme Virolle lahjoja, annamme niitä samalla itsellemme”, selittää EV100-toimikunnan ohjelmapäällikkö Maarja-Liisa Soe.

EV on lyhenne sanoista Eesti Vabariik, Viron tasavalta. Juhlavuoden 12-henkinen toimikunta koordinoi, organisoi ja jalostaa hankkeita valtioneuvoston alaisuudessa.

“Satavuotisjuhla ei ole vain pari paraatia helmikuussa, vaan käsin kosketeltava tapahtumien sikermä, joka saa ihmisten silmät loistamaan.”

Juhlavuoden ev100.ee-sivustolta näkee, että kansalaiset ovat tarttuneet kiinni ruohonjuuritasolle heitettyyn haasteeseen. Avokätiset yhdistykset, yritykset ja yksityishenkilöt lahjoittavat kaikkea mahdollista teepusseista vastasyntyneiden teho-osastoon, murreaapisista tienvierille kylvettäviin kukkiin.

 

Kuka tahansa voi lahjoittaa

Lahjoja on annettu jo yli 650 ja lisää tulee. Lahjan voi antaa kuka tahansa kirjautumalla EV100-sivustolle. Tai heittää pelkän idean ja toivoa erilaisten rahoittajatahojen liittyvän mukaan.

Ei ihme, että Maarja-Liisa Soe on innoissaan siitä, miten erilaiset hankkeet ovat lähteneet käyntiin. Eniten häntä ilahduttavat projektit, jotka kohdistuvat lapsiin ja nuoriin, koko ohjelman keskeiseen kohderyhmään.

“Tulin juuri projektitapaamisesta, jonka tuloksena nuorille avataan Narva-Jõesuuhun purjehduskoulu”, Soe hymyilee leveästi.

Samanlainen iloa tuottava aloite on ollut hankkia lapsille omia soittimia. Tavoitteena on ollut miljoona euron soitinrahasto. Rahaa kerätään muun muassa Hooandja-yhteisrahoitusfoorumin kautta. Tavoite on ylittynyt jo yli 200 000 eurolla.

Tarttolainen kauneussalonki Võlumaa lahjoitti Virolle 100 lettikampausta. Letit ikuisti valokuvaaja Marika Liik.

Huippuhetket helmikuussa ja elokuussa

Käytännössä monet vuosittain toistuvat festivaalit, urheilukilpailut ja muut tapahtumat ovat ottaneet Viro 100 -viitan harteilleen. Esimerkiksi urheilussa kaikki MM-kilpailut ovat EV100-tapahtumia. Lisäksi monet instituutiot, kuten Viron poliisi, juhlivat omia satavuotissynttäreitään samana vuonna. Ja juhlinta itse asiassa alkoi jo viime keväänä.

“Virossa itsenäisyyttä juhlitaan lähes kolme vuotta. Juhlavuoden vietto alkoi 2. huhtikuuta 2017, jolloin Liivinmaa liitettiin Viron kuvernementtiin ja maa sai nykyiset rajansa ja päättyy 2. helmikuuta 2020 Tarton rauhan satavuotisjuhliin”, kertoo Maarja-Liisa Soe.

Viralliset juhlallisuudet presidentin vastaanottoineen, lipunnostoineen ja paraateineen kulminoituvat tämän vuoden itsenäisyyspäivään 24. helmikuuta.

Viro palautti itsenäisyytensä 20.8.1991, joten vuoden toinen iso tapahtumasuma on 18.–25.8. Meininki on Soen mukaan kansanomaisempaa ja sääkin varmaan suopeampi.

Ohjelmassa on muun muassa suuri yhteislaulutilaisuus Laululavalla (kuinkas muutenkaan) ja konserttisarjoja eri puolilla Viroa. Fillarit valtaavat öiset kaupunkien kadut ja kylien raitit Tour de’ÖÖ -tapahtumassa. Viro 100 -retkeilyvuosi huipentuu yhteisvaelluksiin retkipoluilla, joita Viron metsähallitus on perustanut ja kunnostanut lahjana Virolle.

 

Siivotaan maailma

“Viron suurin lahja maailmalle on maailman ympäristötalkoopäivä World Cleanup Day, joka alkaa 15.9. Japanista ja päättyy Havaijilla”, kertoo Maarja-Liisa Soe.

Viron juhlavuoteen sisältyy tuhansia tapahtumia, ja ensi-illoissa on uusia sävellyksiä, elokuvia ja teatteriesityksiä. Lue lisää huippuhetkistä verkkolehdestä. 

Teksti Arja Korhonen, kuvat Eesti Vabariik 100 -organisaatio

Eesti100-logosta voi tehdä oman versionsa sivulla www.ev100.ee/minulogo.

Lue lisää samasta aiheesta
eesti 100 juhlakonsertti juhlavuosi juhlinta lahja Viro-100 virolainen virolaiset

10.6.2026 | Kulttuuri

Uusi näyttely Pärnun nykytaiteen museossa

Uusi näyttely Pärnun nykytaiteen museossa

Pärnun nykytaiteen museossa on tänä kesänä eli 6.9. asti esillä kansainvälisen alastontaiteen näyttelysarjan töitä jo 33. kerran. “Mies & Nainen”-näyttelyn … Lue lisää

9.6.2026 | Kulttuuri

Tallinnan vanhin museo täyttää vuosia

Tallinnan vanhin museo täyttää vuosia

Jos veikkaat Tallinnan vanhimman museon sijaitsevan Vanhassakaupungissa, niin arvaapa uusiksi. Titteli kuuluu nimittäin Kadriorgissa, presidentinlinnan ja Kumun naapurustossa sijaitsevalle Pietari … Lue lisää

8.6.2026 | Kulttuuri

Tällä viikolla tapahtuu Virossa

Tällä viikolla tapahtuu Virossa

10.–12.6. Estonian Fashion Festival, Viljandi ja Tartto Viron suurin kestävää kehitystä ja järkeviä kulutustottumuksia huomioivalle muodille omistettu vuosittainen tapahtuma. Keskiviikkoinen … Lue lisää

7.6.2026 | Kulttuuri

Tallinnan kitarafestivaali 2026

Tallinnan kitarafestivaali 2026

Tallinnan kitarafestivaali järjestetään tänä kesänä jo 21. kerran. Vuonna 2006 perustettu tapahtuma on omistettu kitaramusiikin lukuisille eri tyylisuunnille, ja sen … Lue lisää

5.6.2026 | Kulttuuri

Stencibility luo taas uutta kaupunkikuvaa Tarton seinille

Stencibility luo taas uutta kaupunkikuvaa Tarton seinille

Tartto muuttuu taas kansainväliseksi katutaiteen keskukseksi, kun Emajõen Ateenaksikin kutsutussa yliopistokaupungissa järjestetään 11.–14.6. Stencibility-festivaali. Vuonna 2010 alkunsa saanut tapahtuma on … Lue lisää

5.6.2026 | Kulttuuri

Estonian Fashion Festival 2026

Estonian Fashion Festival 2026

Estonian Fashion Festival on Viron suurin kestävälle muodille omistettu vuosittainen tapahtuma. Tänä vuonna EFF jalkautuu 10.–12.6. Viljandiin ja Tarttoon. Kiinnostus … Lue lisää

4.6.2026 | Kulttuuri

Serlachiuksen taidekokoelman helmiä upeassa Kadriorgin palatsissa

Serlachiuksen taidekokoelman helmiä upeassa Kadriorgin palatsissa

Tänä kesänä Tallinnan Kadriorgin puistossa kävellessä voi ilahtua nähdessään Akseli Gallen-Kallelan teoksen Kevät liehumassa puiston lipuissa. Kadriorgin museossa on avoinna … Lue lisää

3.6.2026 | Kulttuuri

Kings of Leon livenä Tallinnassa

Kings of Leon livenä Tallinnassa

Kings of Leon on yksi 2000-luvun alun yhdysvaltalaisen musiikkikentän merkittävimmistä yhtyeistä. Virossa yhtye esiintyy ensimmäistä kertaa 14.6. Tallinnan Unibet Arena … Lue lisää