Linna ja kaupunki
Rakennettiin linna keskeiselle paikalle. Linnan ympärille ja sen turviin tuli käsityöläisiä ja kauppiaita. Kaupungit syntyivät linnojen ympärille – myös Virossa. Linna synnytti kaksi kaupunkia, Otepään ja Haapsalun.
Muinaislinnat turvapaikkoina
Muinainen Viro ei ollut yhtenäinen maa, vaikka kaikki asukkaat ymmärsivät toistensa murteita. Muinainen Viro oli jakaantunut maakuntiin, eräänlaisiin ”saman heimon” asuttamiin alueisiin. Yksi suurimmista ja voimakkaimmista maakunnista oli Ugandi, Etelä-Viron maakunta.
Sillä oli jopa kaksi tärkeää keskusta, joissa molemmissa oli muinaislinna. Tartu oli kauppareitin varrella kuljettaessa Peipsi-järveltä Emajokea pitkin Viljandin järvelle ja sieltä Pärnujokea pitkin merelle. Otepää puolestaan oli vahvan ja vauraan maanviljelysalueen keskus ja sen kautta kulkivat päätiet. Molemmissa keskuksissa oli myös vahvat muinaislinnat.
Muinaislinna on sama asia kuin suomalainen linnavuori. Se oli puumuureilla ympäröity mäenlaki ja linnan suojiin paettiin, kun vihollinen uhkasi. Karja ajettiin metsiin turvaan, mutta ihmiset arvotavaroineen pakenivat linnaan.
Ryöstöretkellä ollut vainolainen harvoin alkoi hyvin varustettua linnaa piirittämään. Viholliset ryöstelivät savupirteistä sen, mitä niihin oli ryöstettävää jäänyt ja lähtivät jatkamaan retkeään. Muinaislinna ei ollut varuskunta tai hallintokeskus, kuten keskiaikaiset kivilinnat. Se oli turvapaikka levottomina aikoina.
Otepää saa muinaislinnan
Otepää oli toki muinaisaikanakin eräänlainen hallintokeskus, vaikka Viron muinaismaakunnilla ei varsinaista hallintoa verotuksineen ja virkamiehineen ollutkaan. Vaikutusvaltaiset päälliköt asuivat alueella ja heidän arvovaltansa oli sitä hallintoa. Otepää oli tärkeä paikka.
Otepään muinaislinna oli kovin keskeisellä paikalla ja ugandilaisten alistamista tavoitteli moni taho. Ensimmäinen kirjallinen tieto Otepään linnan valloituksesta on Novgorodin kronikoissa jo vuonna 1116. Otepään linna valloitettiin ja poltettiin sitten ainakin kuusi kertaa ennen sen lopullista tuhoamista 1224.
Varhaiskeskiajalle olivat tyypillisiä sotaretkiä ryöstöretket. Olivatpa retkeilijät sitten viikinkejä tai vaikkapa ugandilaisia, mentiin naapurin alueelle, ryöstettiin mitä ryöstettävissä oli ja palattiin saaliin kanssa kotiin.
Saksalaisten tulon jälkeen sodankäynti Baltiassa muuttui, sillä saksalaiset eivät tulleet ryöstöretkelle vaan valloittamaan. Baltian pakanoita vastaan tehtiin ristiretkiä ja paavi nimitti Pohjois-Baltian neitsyt Marian maaksi, jossa ristiretkeilijän kuolema oli miltei yhtä autuas tapahtuma kuin kuolema Palestiinassa, Jeesuksen maalla.
Elinvoimainen etelän kaupunki
Otepää valloitettiin ja linnoitukseen tuli varusväki, Saksalaisen ritarikunnan munkkiritareita apujoukkoineen. Linnoituksen juurella olevaan taajamaan puolestaan muutti saksalaisia kauppiaita.
Ugandilaiset eivät kuitenkaan alistuneet kerralla. Kansa nousi aseisiin ja löi varusväen sekä tappoi muutkin saksalaiset. Tästä taas seurasi kostoretki ja Ugandin Otepää valloitettiin ja tuhottiin 1224. Paikalliset määrättiin työhön ja muinaislinnan paikalle nousi Viron alueen ensimmäinen kivilinna jo vuotta myöhemmin 1225. Se kuului Tarton ruhtinaspiispalle, joka siis hallitsi koko muinais-maakuntaa.
Latviaa ja Viroa kutsuttiin siihen aikaan Liivinmaaksi ja Liivinmaalla oli kaksi valtakeskusta, Riian arkkipiispa ja hänen vasallinsa Tarton Läänemaan piispat.
Toinen mahtitekijä oli Saksalainen ritarikunta, munkkiritarien sotilasjärjestö. Välit eivät aina olleet sopuisat ja niin 1334 ritarikunta valloitti Otepään piispanlinnan ja tuhosi sen. Linnan tuho oli myös orastavan kaupungin tuho. Otepää muuttui kyläksi.
Otepään sijainti oli kuitenkin niin hyvä, että paikalle annettiin lopulta vuonna 1862 lupa perustaa kauppala. Se kasvoi nopeasti elinvoimaiseksi, ja kaupungiksi Otepää muuttui 1936.
Viron lippu vihittiin Otepään kirkossa 1884. Tosin silloin se oli vasta ensimmäisen vironkielisen ylioppilasyhdistyksen, Viron ylioppilaiden seuran, lippu. Valtiolippu siitä tuli vasta sitten kun Viro itsenäistyi. Otepään kauppala oli henkisesti vireä paikka. Siellä pidettiin muun muassa Viron ensimmäinen maatalousnäyttely 1879 ja sinne perustettiin koulu jo kylän aikoina eli 1686.
Lisäluokilla varustettu Otepään kansakoulu oli toinen Virossa ja avattiin 1808 ja vuonna 1907 sinne perustettiin Viron kolmas oppikoulu, ensimmäinen suurten kaupunkien ulkopuolella. Vuonna 1919 oppikouluun saatiin myös lukio ja ensi kertaa myös maakunnista oli omasta koulusta mahdollista päästä yliopistoon opiskelemaan.
Se, mistä Otepää nykyään tunnetaan, alkoi 1929, kun Otepäällä järjestettiin ensimmäiset Viron hiihtomestaruuskilpailut.
Haapsalu – piispanistuimesta kaupungiksi
Kun liettualaiset tunkeutuivat läpi koko Latvian ja ryöstivät sekä polttivat Läänemaan piispan linnan ja vanha-Pärnun kaupungin Pärnujoen rannalla 1263, päätti piispa siirtyä rauhallisimmille alueille suuressa hiippakunnassaan. Valinta osui Haapsaluun.
Piispanistuin siirtyi Haapsaluun 1279. Piispa oli samalla koko hiippakuntansa lääninherra eli Saksalais-roomalaisen keisarikunnan ruhtinas. Kirkollisella linjalla hänen esimiehensä oli Riian arkkipiispa ja sitten paavi. Uusi piispanlinna oli ruhtinaspiispan arvon mukainen eikä piispanlinna voinut olla missään kylässä. Niin Haapsalukin sai kaupunginoikeudet samalla kertaa 1279.
Aivan kuten Tarton ruhtinaspiispa, rakensi Läänemaan ja saarten piispa itselleen toisenkin linnoituksen. Se sijoitettiin ”saarille” eli Saarenmaan Kuressaareen, mistä ensimmäiset merkinnät ovat vuodelta 1381.
Koko Saarenmaa ei piispalle kuulunut, sillä osa oli Saksalaisen ritarikunnan läänityksiä. Linna oli siksi tarpeen, kun Riian arkkipiispan ystävyys ritarikunnan kanssa oli mitä oli. Olihan ritarikunta polttanut Tarton ruhtinaspiispan kakkoslinnoituksen Otepäällä 1334.
Uskonpuhdistuksen myötä lakkasi Läänemaan ja saarten piispanvirka ja läänitykset päätyivät muutaman kiemuran jälkeen Baltian valloittaneen Kustaa II Aadolfin käsiin. Ruotsin kuningas myi läänitykset rikkaalle Jakob De la Gardielle 1625 ja hän perusti näistä ja muista läänityksistään Läänemaan kreivikunnan.
Jakob De la Gardien isoäiti oli Katariina Hannuntytär, joka oli Juhana-herttuan rakastajatar. Katariina karkotettiin maan ääriin, eli Kangasalan Vääksyn kartanoon, kun Juhana-herttua meni naimisiin Katarina Jagellonican kanssa.
Hänen äidinpuoleinen isoisänsä oli siis Juhana-herttua / kuningas Juhana III. Jakob De la Gardie kuului Ruotsin ylhäisaatelistoon, olihan hänen isänsä kuuluisa Pontus De la Gardie.
Pikkukaupungista kylpyläkeskus
Haapsaluun piti rakentaa näyttävä aateliskartano vanhaan piispanlinnaan. Rakennustöiden aikana 1688 linna kuitenkin paloi ja hankkeesta luovuttiin.
Haapsalu hiljeni pikkukaupungiksi jossain Viron laidalla. Ilman piispaa ja ilman kreiviä kaupungilta puuttui vetovoima. Sellaisen keksi kuitenkin kaupunginlääkäri Karl Hunnius, joka alkoi tutkia Haapsalun lahden mudan lääkinnällisiä vaikutuksia. Hän perusti ensimmäisen mutaparantolan 1825 ja toisen 1845.
Haapsalun maine mutaparantolana kasvoi ja etenkin Pietarista käytiin ottamassa hoitoja Haapsalussa. Jopa siinä määrin, että itse tsaari suvaitsi kunnioittaa Haapsalua käynnillään. Silloin asemalaituri piti kattaa, jotta kukaan keisarillisen junan matkustajista ei vain kastuisi, jos junan tullessa asemalle olisi satanut.
Teksti Antti Sarasmo, kuva Hannu Lukkarinen
Lue lisää samasta aiheesta
