Tuoretta tietoa Virosta
9.8.2017 | Kulttuuri

Fillarikulttuuri odottaa uutta nousua

Fillarikulttuuri odottaa uutta nousuaPyöräilyaktiivi Tõnis Savi uskoo virolaisen pyöräilykulttuurin nousuun, vaikka kehitys onkin ollut verkkaista.

Polkupyörä on tuttu näky Tallinnan katukuvassa, vaikka kaupunkilaisten työmatkat taittuvatkin vielä usein autoilla.

 

Tallinn Bicycle Weekiä järjestävä Tõnis Savi on nähnyt pyöräilytrendin nousun, mutta on huolissaan viime aikojen kehityksestä.

”Tilanne polkee paikallaan. Arkipyöräily ei oikeastaan ole kasvattanut suosiotaan, vaikka hienoista kehitystä parempaan onkin tapahtunut.”

Kehityksen jarruna on ennen muuta kaupunkisuunnittelun vanhanaikaisuus.

”Täällä ei ole luotu edellytyksiä pyöräilyyn, sillä kaupunki ei ole panostanut riittävästi asiaan”, hän toteaa.

Toki virolaiset nyt tietävät enemmän pyöräilystä ja moni sitä harrastaakin. Pyöräilyn voisi sanoa olevan jopa trendikästä, ja retropyörillä huristelevia tallinnalaisia näkee muuallakin kuin Kalamajassa.

 

Työmatkapyöräily on kuitenkin lastenkengissä vaikkapa Helsinkiin verrattuna. Tallinnassa se on parin prosentin luokkaa, kun Helsingissä noin kymmenen prosenttia taittaa työmatkansa fillarilla.

Suurimmiksi kehityksen esteiksi Tõnis Savi kertoo kunnollisen pyörätieverkoston ja pyöräparkkien puuttumisen. Esimerkiksi ydinkeskustassa pyöräily on vielä epämukavaa.

Uusia, hienoja kevyen liikenteen väyliä on rakennettu lähinnä kaupungin laitamille, kuten Ülemisten suunnalle.

Tõnis Savi uskoo, että jos pyöräilyn edellytykset olisivat paremmat, myös pyöräilijöitä tulisi lisää. ”Moni autoilijakin huomaisi, että pyörällä pääsee keskustassa liikkumaan nopeammin ja kätevämmin.”

 

Valonpisaroita on pyöräilijällekin luvassa. Tõnis Savi kertoo Tallinnan ensimmäisen pyöräilystrategian juuri valmistuneen. Hän oli itsekin työryhmässä miettimässä, miten seuraavan kymmenen vuoden aikana voitaisiin pyöräilijöiden tilannetta helpottaa. 

Arkkitehtina leipäänsä ansaitseva nuori mies heittää pallon kaupungin liikennevirastolle. ”Tarvitaan rohkeutta ja tietämystä, että voidaan tehdä valintoja pyöräily-ystävällisen ympäristön hyväksi.”

Se edellyttää hänen mukaansa kaupunkitilan uudelleen jakamista autoilijoilta pyöräilijöille ja jalankulkijoille.

 

Yli kymmenen vuotta kaupunkipyöräilyn puolesta puhunut Tõnis Savi näkee tulevaisuuden hitaasta kehityksestä huolimatta valoisana. Hänen mukaansa prosessit etenevät ja uusi sukupolvi ajattelee asioista toisin.

Savi uskoo, että tulevaisuudessa jokainen voi valita itse kulkuvälineensä, eikä ole esimerkiksi vain autosta riippuvainen. Hän toivoo, että kaupunkiympäristö voisi olla sellainen, jossa kaupunkilaiset tuntevat olonsa turvalliseksi ja viihtyisäksi.

”Haluan että poikani voisi tulevaisuudessa kulkea koulumatkansa itsenäisesti, joko pyörällä tai jalan”, hän kiteyttää unelmansa. 

Screen Shot 2017-08-03 at 14.42.36

Screen Shot 2017-08-03 at 14.42.31

 

Teksti Mikko Virta, kuva Andrei Chertkov

Lue lisää samasta aiheesta
Arkipyöräily Fillari pyöräily Tallinn Bicycle Week

5.12.2025 | Kulttuuri

Tutustu virolaisen joulunvieton tapoihin läpi aikojen

Tutustu virolaisen joulunvieton tapoihin läpi aikojen

Viron ulkoilmamuseon joulusesonki käynnistyi Rocca al Maren tiluksilla jo kuun alussa, kun Kolun krouvi otti kahdeksi viikoksi lounaslistalleen erityisen … Lue lisää

5.12.2025 | Kulttuuri

El Greco, upea joulukuusi ja ihastuttava näkymä Tallinnan yli Nigulisten museossa

El Greco, upea joulukuusi ja ihastuttava näkymä Tallinnan yli Nigulisten museossa

Tallinnan vanhassakaupungissa sijaitseva Nigulisten museo kutsuu tänä syksynä ja talvena kokemaan Toledon katedraalin aarteet. Museo isännöi näyttelyä Dives Toletana, … Lue lisää

4.12.2025 | Kulttuuri

Palkitun oopperasolistin joulukonsertti

Palkitun oopperasolistin joulukonsertti

Kansainvälisten laulukilpailujen kärkisijoille Wienissä ja Lappeenrannassa yltänyt sekä useasti Suomen Kansallisoopperassa, Savonlinnan oopperajuhlilla sekä RSO:n kanssa solistina esiintynyt suomalaissyntyinen … Lue lisää

4.12.2025 | Kulttuuri

Ohjelmallinen viikonloppu Kadriorgissa

Ohjelmallinen viikonloppu Kadriorgissa

Kävelyreitillä Tallinnan keskustasta Laulukentälle sijaitsee historiallinen Kadriorgin puisto. Sen koilliskulmalla oleva japanilainen puutarha on kaunis kirsikkapuiden kukinnan aikaan, mutta … Lue lisää

3.12.2025 | Kulttuuri

Piparkakkumania 2025 on taas avattu

Piparkakkumania 2025 on taas avattu

”Piparkoogimaania” on taidenäyttely, jolla on yksi perussääntö: kaikki teokset on valmistettu piparkakuista. Vuosittain yli sata kuvataiteilijaa, muotoilijaa, arkkitehtia ja … Lue lisää

2.12.2025 | Kulttuuri

Jättiläisötökät valloittivat Tarton

Jättiläisötökät valloittivat Tarton

Oletko miettinyt, kuinka paljon erilaisia niveljalkaisia, koppakuoriaisia ja muita selkärangattomia ötököitä huoneenlämpöön tuotava joulukuusi oksiensa kätköön peittää? Tarton AHHAA-tiedekeskuksen … Lue lisää

1.12.2025 | Kulttuuri

Tällä viikolla tapahtuu Virossa

Tällä viikolla tapahtuu Virossa

28.11.–28.12. Baltian asematorin joulutori, Tallinna Tunnelmallinen joulutori Kalamajassa, jossa on tarjolla käsitöitä, glögiä, ruokakojuja ja talvista ohjelmaa koko perheelle. … Lue lisää

30.11.2025 | Kulttuuri

Virumaa täyttyy sävelistä viikon ajaksi

Virumaa täyttyy sävelistä viikon ajaksi

Joulukuun ensimmäinen viikko tuo eri puolilla Länsi- ja Itä-Virumaata sijaitseviin konserttisaleihin, kulttuurikeskuksiin ja kyläyhdistysten taloihin peräti kymmenen musiikki-iltaman sarjan. … Lue lisää