6.11.2012 | Kulttuuri
Tallinnan perinteinen joulutori

Viro, Tallinna, Vanhakaupunki, Raatihuoneentori, joulutori, joulukuusi, markkinat, käsityö, jouluruoka, virolainen, perinteinen, joululahja, joulupukk
Raatihuoneentorin täyttävät silloin käsitöitä pullollaan olevat myyntikojut. Perinteisesti paikalla päivystää myös joulupukki poroineen ja torin keskellä seisoo Viron komein joulukuusi.
Joulutorilla voi maistella virolaisia jouluherkkuja verimakkaroista hapankaaliin ja nauttia lämmikkeeksi perinteistä hehkuviiniä. Perheen pienimpiä varten on torille tuotu kotieläimiä pupuista lampaisiin. Halutessaan naskalit pääsevät myös poniajelulle.
Avajaisjuhlassa 24.11. nähdään vatsatanssia, lauluesityksiä ja jopa tulishow. Ohjelmaa joulutorilla riittääkin koko joulunalusajan. Lämpöä talvipäiviin tuovat etenkin tanssiesitykset irlantilaisesta tanssista latinoon. Lauantaina 22. joulukuuta on vuorossa tonttudisco, jonne odotetaan kaikkia tonttuja kokoon katsomatta. Oma tonttulakki kannattaa ottaa mukaan.
Adventtikynttilät sytytetään sunnuntaisin kello 14, ensimmäinen 2. joulukuuta. Joulurauhan julistaa Tallinnan kaupunginjohtaja jouluaattona kello 12.
Ohjelmaa joulutorilla on perjantaista sunnuntaihin. Joulutori on avoinna kello 10–19.
Mistä löytää?
Joulutori, Tallinnan Raatihuoneentori, 24.11.2012–8.1.2013.
TEKSTI MIKKO VIRTA, KUVA ANDREI CHERTKOV
Lue lisää samasta aiheesta
26.7.2026 | Kulttuuri
Kumun taidemuseo täytti 20 vuotta!
Tänä vuonna Kumun taidemuseo juhlii 20-vuotisjuhlavuottaan. Pekka Vapaavuoren suunnitteleman, Viron kulmikkaimman näyttelyrakennuksen suuressa salissa kävijät ovat vuosien varrella saaneet nähdä … Lue lisää
24.7.2026 | Kulttuuri
Yöbasaari Narva-Jõesuussa
Rauhallinen merenranta- ja kylpyläkaupunki Narva-Jõesuu muuttuu 1.8. kello 18 taianomaisen hämyisäksi iltamarkkina- ja festivaalialueeksi. Niin paikalliset kuin matkailijatkin voivat tuolloin … Lue lisää
24.7.2026 | Kulttuuri
Wiiraltin mestarigrafiikkaa esillä Tallinnassa
Tallinnan Vanhaankaupunkiin on kesän alussa avattu uusi taidegalleria, jonka ensimmäinen näyttely on omistettu kautta aikojen yhdelle Viron tunnetuimmista taidegraafikoista. Vanhan … Lue lisää
23.7.2026 | Kulttuuri
Tartu Sumin 2026 -festivaali
Tartto on Viron kulttuuripääkaupunki, ja sen myötä Tarton historiallisessa sydämessä eli vanhassakaupungissa järjestetään 1.–16. elokuuta Tartu Sumin -festivaali, jonka nimen … Lue lisää
22.7.2026 | Kulttuuri
Tallinn Rock Festival on jo aivan nurkan takana
Reilun viikon kuluttua eli 31.7.–2.8. Tallinn Rock Festival järjestetään – arvasit aivan oikein – nimensä mukaisesti Tallinnassa, Unibet Arenalla. Tämänkertainen … Lue lisää
22.7.2026 | Kulttuuri
Virolaisen viinin päivä Põltsamaalla
Põltsamaan ehkä suosituin vientituote oli pitkään vahva sinappi. Jo ennen sen tuotannon ulkoistamista Latviaan samainen Orkla-konserniin kuuluva elintarviketehdas lakkautti vuonna … Lue lisää
21.7.2026 | Kulttuuri
Leigojärven musiikkifestivaali 2026
Etelä-Virossa, Otepään lähellä sijaitsee Leigojärvi, jonka vesille on rakennettu kaksi esiintymislavaa. Kerran vuodessa kesäisin siellä järjestettävän Leigon järvimusiikkifestivaalin ajankohta on … Lue lisää
20.7.2026 | Kulttuuri
Tällä viikolla tapahtuu Virossa
22.7. Kadriorgin puiston vuosipäivä, Tallinna Tallinnan upein kaupunkipuistoalue lukuisine museoineen juhlistaa 308. merkkipäiväänsä. Iltapäivän ajaksi lapsille on järjestetty monenlaista puuhaa, … Lue lisää