Tuoretta tietoa Virosta
8.11.2016 | Vapaa-aika

Virun uusi kabaree loistaa

Virun uusi kabaree loistaa

Vuonna 1972 avattu Viru-hotelli oli Tallinnan ensimmäinen tornitalo ja kaupungin ylpeys. Uuden hotellin tiloissa aloitti toimintansa myös Viru Varietee, joka oli Neuvostoliiton ensimmäinen varietee. Tanssishow lopetettiin vuonna 1994.

Sokos Hotel Viru on tehnyt kulttuuriteon elvyttämällä varieteeperinteen. Kabareeteatteri Starlight Cabaret esittää Virun Merineitsi-ravintolassa revyyesityksen Forever Young, joka kertoo tanssin ja laulun avulla itsenäisen Viron satavuotiaan historian.

Esityksen yhteydessä nautitaan kolmen ruokalajin gourmet-illallinen, joka on Virun keittiömestarin Markus Tammperen loihtima. Makuelämyksinä on muun muassa virolaista saksanhirveä, viiriäistä ja hopealohta. Viinien valinnasta vastaavat osaavat sommelierit.

 

Myös itse show on kolmeosainen. Kahdelle suurelle näytölle heijastetut vanhat valokuvat helpottavat esityksen seuraamista eikä viron kielen osaamista tarvita.

Kristjan Kurmin ohjaus on onnistunut. Ensimmäisen Viron aikaa kuvataan rakkauden tasavaltana, neuvostoaikaa ironisesti aikana ilman rakkautta ja nykyaikaa vapaan rakkauden aikana. Esityksessä on aitoa revyytunnelmaa sekä siihen kuuluvaa intohimoa.

Revyyssä on useita eri musiikkilajeja. Tanssiosuudet ovat erittäin korkeatasoisia. Solistit säkenöivät laulaessaan. Vaikka paikallaan pysyvä esiintymislava asettaakin esitykselle joitakin rajoituksia, on show kokonaisuutena maailmanluokkaa.

Hienosti toteutettu puvustus ansaitsee erityiskiitoksen. Virolaisille tärkeät euroviisut ovat esityksen loppuhuipentumana. Show:n huumori, rakkauskohtaukset ja itseironia panevat yleisön nauramaan monta kertaa esityksen aikana.

Forever Young -kabareeta esitetään 29.4.2017 saakka. Näytökset ovat tavallisesti torstai-, perjantai- ja lauantai-iltoina.

Lippuja kabareehen voi ostaa internetin kautta osoitteesta piletilevi.ee. 69 euroa maksavan lipun hintaan sisältyy tervetulomalja kuohuviiniä, revyyesitys, kolmen ruokalajin illallinen ja vapaa pääsy yökerho Cafe Amigoon.

Myös Sokos Hotel Viru myy esityksen sisältäviä majoituspaketteja ja laivayhtiöt tarjoavat matkapaketteja, joihon esitys kuuluu.

 

TEKSTI TIMO HUTTUNEN, KUVAT SOKOS HOTEL VIRU

Lue lisää samasta aiheesta

4.6.2026 | Vapaa-aika

European Disc Golf Festival 2026

European Disc Golf Festival 2026

  Yksi viime vuosien nopeimmin kasvaneista urheilulajeista on frisbeegolf, joka on saavuttanut valtavan suosion niin Virossa kuin muuallakin Euroopassa. Siksi … Lue lisää

2.6.2026 | Vapaa-aika

Viron ilmailupäivät 2026

Viron ilmailupäivät 2026

Viron ilmailumuseo tarjoaa ilmailun ystäville perinteisen lentonäytöksen ja toivottaa vierailijat tervetulleiksi Viron ilmailupäiville 2026. Kahden päivän ajan, 6.–7.6. perheet ja … Lue lisää

13.5.2026 | Kulttuuri

Karlovan päivät Tartossa

Karlovan päivät Tartossa

Karlova on kaupunginosa aivan Tarton keskustan eteläpuolella, ja se on ainutlaatuinen koko Euroopassa. Alueella on vahva yhteisöhenki, jota juhlistetaan … Lue lisää

12.5.2026 | Ravintolat

Suuri Tallinnan Ruokakatu 2026

Suuri Tallinnan Ruokakatu 2026

Suuri Tallinnan Ruokakatu eli Tallinn Street Food Festival on kolmipäiväinen ulkoilmatapahtuma, joka järjestetään 22.–24.5. jo kuudennetta kertaa Tallinnan Laululavalla. … Lue lisää

9.5.2026 | Vapaa-aika

camera icon5
Pidä lapset liikkeellä lomalla – viihdyttäviä kohteita koko perheelle

Pidä lapset liikkeellä lomalla – viihdyttäviä kohteita koko perheelle

Loma Virossa on erinomainen valinta lapsiperheelle, mutta vaikka maasta löytyy satoja laadukkaita leikkipuistoja, koko lomaa ei ehkä kannata viettää … Lue lisää

5.5.2026 | Vapaa-aika

Romurallia yläilmoissa

Romurallia yläilmoissa

Itä-Virumaalla, Jõhvistä Tarttoon vievän maantien varrella Väike-Pungerjassa järjestetään lauantaina 9.5. romuralli paikassa, joka on hieman sivussa kaupungeista mutta ainutlaatuinen … Lue lisää

23.4.2026 | Vapaa-aika

Kromin kiiltoa ja V8:n murinaa Laululavalla

Kromin kiiltoa ja V8:n murinaa Laululavalla

Vapunpäivä eli 1.5. on Virossa muodostunut jo perinteikkääksi amerikkalaisten autojen harrastajien kaudenavajaispäiväksi. Tänä vuonna avajaisia vietetään aiempaa näyttävämmin, koko … Lue lisää

22.4.2026 | Vapaa-aika

Rattafest 2026 -pyöräilyfestivaali

Rattafest 2026 -pyöräilyfestivaali

Rattafest 2026 on monipäiväinen festivaalihenkinen retkipyöräily- ja ulkoilmatapahtuma, joka järjestetään luonnonkauniilla Setomaan alueella Kaakkois-Virossa. Tapahtuma on suunniteltu olemaan enemmän … Lue lisää