Erilaisia heimoja ja murteita
Virossa on 15 maakuntaa, joihin väriä tuovat 180 kansallisuuden edustajat.
Virolaisheimoja ovat muun muassa võrulaiset, mulgit, saarenmaalaiset, hiidenmaalaiset ja setot. Murteita on alueittain: saarten murteet, länsi-, keski- ja itämurteet; mulgi, tarton ja võrun murteet sekä koillismurre.
Liivinlahdella olevan Kihnun saaren kieltä voi kuulla myös radiouutisissa perjantaisin ja sunnuntaisin. Kassipiägä kanakull on suomeksi huuhkaja, kassimunn on pieni naula. Kihnun kieli ja kulttuuri ovat myös Unescon maailmanperintölistalla.
Kielitieteilijöiden mukaan nykyisen Pohjois-Viron murre oli noin 500–600 vuotta sitten hyvin samanlaista kuin suomi. 1700- ja 1800-luvulla nykyisen Viron alueen pohjois- ja eteläosissa puhuttiin toisistaan eroavaa kieltä. Esimerkiksi Isä meidän -rukouksen lause ”Anna meille meidän syntimme…” vuodelta 1870 luettiin Tallinnassa: ”ja anna andeks meile meie wõlad, kui ka meie andeks anname oma wõlglastele„; ja Tartossa: ”Nink anna meile andis meija süda, nida kui ka meije andisanname ommille süüdleisille.”
Mannervirolaiset erottaa saarenmaalaisista siitä, että jälkimmäisten murteessa ei ole viron kielen õ-kirjainta, vaan he lausuvat sen ö:nä. Suomalaisetkin voivat käyttää samaa menetelmää. Viron kielessä on luultavasti vain yksi sanapari, jossa voi tulla sekaannus. Mõla ja möla tarkoittavat melaa ja mölyä.
Kun viroksi pätt tarkoittaa pikkurikollista, niin saarelaiset panevat pätid eli tohvelit jalkaansa. Peruna heille on tuhvel, kun se kirjakielessä on kartul. Ja lusikka on Saaremaalla koost, muualla lusikas.
Eniten viron kirjakielestä eroavat murteet löytyvät maan eteläosasta. Setomaalla, josta suurin osa jäi Venäjän puolelle, puhutaan seton kieltä (seto kiil, noin 12 000 puhujaa). Sitä hyvin lähellä on võro keel eli võrun kieli, jota puhuu noin 75 000. Viimeksi mainitusta virolaiset sanovat, että se on hyvin lähellä suomea. Mutta tuntuuko seuraava lause suomalaiselta? ”Ma egäpäävätselt ei kõnõlõ võro kiilt?” (en puhu päivittäin võrun kieltä). Veitsi on võruksi väits (viroksi nuga) ja susi on susi (viroksi hunt), mutta myös võsovillem.
Võrtsjärvestä länteen asuvat mulgit puhuvat myös omaa murrettaan, jossa useimmiten sanan alussa oleva h jätetään lausumatta.
Leib on tummaa
Virolaisten yksi yhteinen nimittäjä on musta leipä, must leib. Nykyään leivän tumma väri tulee suurimmaksi osaksi ruismaltaista.
Sana leib on yhteinen, mutta leivän valmistamisen astialla, suomeksi taikinatiinu, on maakunnittain eri nimityksiä. Saarenmaalla ja Läänemaalla sen nimi on levalöime, Tartu-, Pärnu- ja Viljandimaalla mõhk tai mõhe, Setomaalla ruih ja Häädemeestessä leivamold. Viroksi nimi on leivaküna.
Viron kielessä leib tarkoittaa siis tummaa leipää. Vaalea, vehnäleipä on sai ja sekahiivaleipä on sepik.
Suomessahan leipä tarkoittaa yksinkertaistettuna idässä paksua, joka viikko tehtävää limppua ja lännessä kuivaa reikäleipää.
Virolaisten talonpoikien perinteeseen kuului myös 1800-luvulla akanaleivän syöminen. Nykyään tuotetta voitaisiin myydä runsaskuituisena terveystuotteena.
TEKSTI MIKKO SAVIKKO, PIIROKSET REIN LAUKS, KUVAT ANDREI CHERTKOV, URMAS MAND
Lue lisää samasta aiheesta
