Hansakaupunki Tallinna
Rekien letkat lähtivätkin matkaan maakunnan kartanoista ja suuntasivat kukin kulkunsa kohti Tallinnaa. Pian olivat tiet täynnä rekikaravaaneja, ja majatalot teiden varsilla tekivät hyvää tiliä. Lopulta kaikki riihikuivattu ja tynnyreihin huolellisesti pakattu ruis saapui Tallinnaan. Yleensä jokaisella kartanolla oli oma vakituinen viljakauppiaansa, jonka talolle vouti ajatti reet.
Köysillä nostettiin painavat viljatynnyrit kauppiaan varastoon. Ihan jo varkauksien vuoksi kauppiaan varaston kannatti olla helposti vahdittava ja niin varasto oli normaalisti kolmikerroksisen kauppiastalon toisessa ja kolmannessa kerroksessa. Ensimmäisessä kerroksessa oli kauppiaan kauppakamari ja kauppiasperheen asuintilat.
Kauppias maksoi viljasta ja jäi odottamaan kevättä ja purjehduskelejä. Purjehduskelejä odotellessa tehtiin kauppaa tuontitavaroilla ja kauppias usein sai viljasta maksamansa rahat takaisin, jos ei kokonaan niin ainakin merkittävältä osin.
Viljarahoilla ostettiin kartanoon esineitä, joita ei osattu itse valmistaa, mutta joita Tallinnan käsityöläiset tekivät. Lisäksi ostettiin ulkomaan ylellisyysesineitä, kuten hienompia kankaita, herkkuja, vaikkapa manteleita ja rusinoita ja tietenkin viiniä. Kaikkia sellaisia asioita, jotka tekivät säätyläisen elämästä paremman, mutta jollaisia ei kotikartanossa voinut tuottaa.
Kevään tullessa alkoi purjehduskausi ja Tallinnan kauppamies pääsi myymään syystalvella ostamaansa viljaa eteenpäin. Baltia oli keskiajalla yksi niistä harvoista Euroopan alueista, joissa oli elintarvikkeiden ylituotantoa. Riihikuivattu ruis myös säilyi hyvin, joten Viron viljalle oli aina markkinoita.
Laivat, jotka Tallinnasta veivät viljalasteja keskemmälle Eurooppaa, toivat tullessaan kauppata-varoita kaukaa, niin rautaa seppien pajoille kuin viiniä aatelisten pitoihin.
Koggi-laiva oli kaupan edellytys
1200-luvulla Itämeren rannalla keksittiin aivan uusi laivatyyppi, tai paremminkin opittiin miten sellainen rakennetaan. Laivaa kutsuttiin Koggiksi. Koggi oli 20–30 metriä pitkä, laidoiltaan korkea ja pystyi ottamaan lastia 100–150 tonnia. Keskiajalla tuollainen 100 tonnin lasti oli jo melkein käsittämättömän suuri. Ajatellaanpa vain vaikkapa kuinka monta hevoskärryä sellaisen lastin liikuttamiseen tarvittiin.
Koggi-laiva mullisti Itämeren kaupan, sillä nyt tavaroiden kuljetus oli halpaa ja entistä laajempi kaupankäynti kannatti. Laajempi kaupankäynti taas edellytti riskien jakamista ja yhteistyötä. Keskiajallahan kauppaa käytiin ja tavaraa rahdattiin omalla riskillä, merirosvo tai haaksirikko tavallisesti syöksi yksittäisen kauppiaan köyhyyteen ja jopa velkavankeuteen.
Suurimmat Saksan Itämeren rannikon kaukokauppiaat perustivat kauppiasyhdistyksen, jota kutsuttiin ”joukoksi”, vanhalla alasaksalla ”Hanseksi”. Pian kauppiaita kuului Hansaan niin monta, että liitto tarvitsi uudelleen organisointia. Koska kauppiaat asuivat vapaissa kauppakaupungeissa, oli luonnollista ottaa kaupungit Hansaliiton perusjäseniksi. Suuruutensa vuosina Hansaliittoon kuului yli 70 äänivaltaista jäsenkaupunkia, minkä lisäksi oli sen kanssa eräänlaisessa talousliitossa vielä 130 kaupunkia. Hansaliitolla oli omat edustustonsa kauppakumppaniensa luona, muun muassa Lontoossa ja Novgorodissa.
”Kaupunki-ilma tekee vapaaksi”
Hansaliiton jäsenkaupungit olivat vapaita kaupunkeja. Ne eivät maksaneet veroja ruhtinaille ja jakoivat itse oikeutta omien lakiensa mukaan. Kaupunkilaisuus oli tavallaan kansalaisuus. Jos maaorja karkasi, pääsi kaupunkiin ja elätti siellä itsensä vuoden ja yhden päivän, niin hän sai kaupungin ”kansalaisuuden” ja hänestä tuli vapaa ihminen, jota hänen entinen isäntänsä ei enää voinut käskeä tai ahdistella.
Hansakaupungin hallitus oli kaupungin raati. Merkittävimmät kauppiaat muodostivat raadin, joka hallitsi kaupunkia ja oli samalla oikeusistuin. Koska oli aina mahdollista ja tuskin kovin harvinaistakaan, että raatimiehille tuli keskenään riita ja oikeusjuttu, oli tällaisia tapauksia varten käytettävissä ”emäkaupungin” raati, eräänlaisena hovioikeutena. Tallinnassa vallitsi Lyypekin kaupungin lait ja oikeus ja jutut, joita itse ei pystytty ratkaisemaan, vietiin Lyypekin raadin ratkaistaviksi.
Kaupunkilaiset olivat puolestaan jakaantuneet ammattikuntalaitoksen periaatteiden mukaan. Tärkeille kauppiaille oli Suurkilta, siinä oli Tallinnassa noin 300 jäsentä, joka oli aika paljon noin 4 500 asukkaan keskiaikaisessa Tallinnassa. Suurkillan koko kertoo myös sen, miten tärkeää kauppa oli Tallinnalle. Nuoremmille kauppamiehille oli reipashenkinen Mustapäiden kilta, johon kuuluivat myös kaupungissa talvehtivat muiden hansakaupunkien kauppiaat. Käsityöläisillä oli omat ammattikuntansa ja omat kiltansa, ja lopulta sosiaalisen arvojärjestyksen pohjalla olivat maakansan miehittämät ammatit, kuten hevosmiehet tai sataman kantajat.
Kaupunkiyhteisössä jokaisella oli paikkansa ja jokainen myös tiesi sosiaalisen tasonsa. Ylöspäin sai toki pyrkiä ja kauppamiehen arvon määräsi loppujen lopuksi vain hänen taitavuutensa. Varmasti kaikki kauppamiesten kisällit haaveilivat suurkauppiaan asemasta ja joillekin se myös onnistui. Varmempaa oli kuitenkin periä isän liike tai tulla kauppataloon kotivävyksi. Tallinnan kauppiaat olivat nimenomaan kauppamiehiä, naisten osa ei ollut osallistua yhteiskunnan julkiseen toimintaan. Toki jokunen kauppamiehen leski varmasti aika ajoin osoitti, kenellä olivatkaan olleet kauppatalon aivot, mutta kiltoihin tai raatiin heiltä oli pääsy kielletty. Riippumatta siitä kuinka taitavia kauppojen tekijöitä naiset olivat.
Hansan Tallinna
Hansakaupunki Tallinna ei ollut virolainen kaupunki, vaikka suurin osa sen asukkaista oli virolaisia. Tallinna oli kauppakaupunki ja kauppiaat olivat hansakaupungeissa saksalaisia. Saksalaisuus puolestaan merkitsi kieltä ja kulttuuriympäristöä, joten moni taitava virolainen käsityöläinen tai maakauppias muuttui saksalaiseksi noustessaan yhteiskunnan askelmilla.
Hansaliiton kulttuuriympäristö oli yhtenäinen; oli samat lait, kirkoissa rukoiltiin samoja pyhimyksiä, muoti oli yhtenäinen ja samoin kauppatavat. Kauppias vaikkapa Bremenistä saattoi asettua Tallinnaan, oleskella siellä muutaman vuosikymmenen ja jatkaa sitten vaikka Danzigiin. Ihmiset, tavarat ja ajatukset liikkuivat vapaasti ja nopeasti. Tallinna oli kiinteä osa saksankielistä Eurooppaa.
Merkityksen näki Suomenlahden pohjoisrannalla. Suomessa ei ollut hansakaupunkeja. Viipuri ja Turku olivat tärkeimmät kauppakaupungit, mutta niiden koko ja kaupan määrät olivat paljon pienempiä kuin Tallinnan. Jopa Viron alueen kolmen muun pienemmän hansakaupungin, Pärnun, Tarton tai Viljandin merkitys kaupankäynnin keskuspaikkoina oli suurempi kuin suomalaisten kauppakaupunkien. Kauppa toi vaurautta ja kulttuurisidoksia. Hansakaupunki Tallinna oli keskiajan keskieurooppalainen kaupunki, kun taas Viipuri ja Turku olivat jo pohjoiseurooppalaisia kaupunkeja. Se oli Hansaliiton aiheuttama ero.
TEKSTI ANTTI SARASMO, KUVITUS HANNU LUKKARINEN
Lue lisää samasta aiheestahansakaupunki tallinna Hansan Tallinna Koggi-laiva ”Kaupunki-ilma tekee vapaaksi”
