25.11.2015 | Kulttuuri
Sibelius soi Estoniassa

Juhlavuoden kunniaksi kansallissäveltäjän musiikista voi nauttia myös Virossa.
Jean Sibeliuksen syntymästä tulee joulukuussa kuluneeksi 150 vuotta. Juhlavuotta on vietetty kuluvan vuoden aikana myös Virossa. Marras- ja joulukuussa rakastetun säveltäjän musiikista voi nauttia Estonian konserttisalissa Tallinnassa.
Konserttisarjan aloittaa 12. marraskuuta Vanemuisen sinfoniaorkesterin konsertti, jossa solistina esiintyy ruotsalainen viulisti Nils-Erik Sparf. Kapellimestarina toimii Paul Mägi. Ohjelmistossa on muun muassa Sibeliuksen sinfonia nro 1 E-minor, op. 39 ja Bergin viulukonsertto. 13.11. konsertti on myös Tarton Vanemuisen konserttitalossa.
Seuraavassa konsertissa 25. marraskuuta esiintyy Viron kansallinen mieskuoro, kapellimestarinaan suomalainen Pasi Hyökki. Ohjelmistossa on Sibeliuksen ja hänen aikalaistensa musiikkia. Konsertti on 26.11. myös Viljandin baptistikirkossa.
Konserttisarja huipentuu Helsingin Filharmonikkojen konserttiin 9. joulukuuta, jolloin lavalla esiintyvät sopraano Soile Isokoski ja israelilais-yhdysvaltalainen pianisti Yefim Bronfman. Kapellimestarina toimii suomalainen John Storgårds. Päätöskonsertin ohjelmistossa on Sibeliuksen Saaga, Luonnotar ja sinfonia nro 7 sekä Beethovenin pianokonsertto nro 5. Lippuja konsertteihin voi ostaa Piletilevistä.
Mistä löytää?
Sibelius 150, Estonian konserttisali, Estonia pst. 4, Tallinna. http://www.opera.ee
Vanemuisen konserttitalo, Vanemuise 6, Tartto. Viljandin baptistikirkko.
http://www.vanemuine.ee
Klikkaa osoitetta, jos haluat nähdä sijainnin kartalla.
TEKSTI MIKKO VIRTA, KUVAT EESTI KONTSERT JA HEIKKI TUULI
Lue lisää samasta aiheesta
24.7.2026 | Kulttuuri
Yöbasaari Narva-Jõesuussa
Rauhallinen merenranta- ja kylpyläkaupunki Narva-Jõesuu muuttuu 1.8. kello 18 taianomaisen hämyisäksi iltamarkkina- ja festivaalialueeksi. Niin paikalliset kuin matkailijatkin voivat tuolloin … Lue lisää
24.7.2026 | Kulttuuri
Wiiraltin mestarigrafiikkaa esillä Tallinnassa
Tallinnan Vanhaankaupunkiin on kesän alussa avattu uusi taidegalleria, jonka ensimmäinen näyttely on omistettu kautta aikojen yhdelle Viron tunnetuimmista taidegraafikoista. Vanhan … Lue lisää
23.7.2026 | Kulttuuri
Tartu Sumin 2026 -festivaali
Tartto on Viron kulttuuripääkaupunki, ja sen myötä Tarton historiallisessa sydämessä eli vanhassakaupungissa järjestetään 1.–16. elokuuta Tartu Sumin -festivaali, jonka nimen … Lue lisää
22.7.2026 | Kulttuuri
Tallinn Rock Festival on jo aivan nurkan takana
Reilun viikon kuluttua eli 31.7.–2.8. Tallinn Rock Festival järjestetään – arvasit aivan oikein – nimensä mukaisesti Tallinnassa, Unibet Arenalla. Tämänkertainen … Lue lisää
22.7.2026 | Kulttuuri
Virolaisen viinin päivä Põltsamaalla
Põltsamaan ehkä suosituin vientituote oli pitkään vahva sinappi. Jo ennen sen tuotannon ulkoistamista Latviaan samainen Orkla-konserniin kuuluva elintarviketehdas lakkautti vuonna … Lue lisää
21.7.2026 | Kulttuuri
Leigojärven musiikkifestivaali 2026
Etelä-Virossa, Otepään lähellä sijaitsee Leigojärvi, jonka vesille on rakennettu kaksi esiintymislavaa. Kerran vuodessa kesäisin siellä järjestettävän Leigon järvimusiikkifestivaalin ajankohta on … Lue lisää
20.7.2026 | Kulttuuri
Tällä viikolla tapahtuu Virossa
22.7. Kadriorgin puiston vuosipäivä, Tallinna Tallinnan upein kaupunkipuistoalue lukuisine museoineen juhlistaa 308. merkkipäiväänsä. Iltapäivän ajaksi lapsille on järjestetty monenlaista puuhaa, … Lue lisää
20.7.2026 | Mainos | Kulttuuri
9
Mainos Enemmän kuin vanhakaupunki: koe Tallinna Tallinn Cardilla
Tallinna on kaupunki, johon palataan yhä uudelleen. Yksi saapuu keskiaikaisen vanhankaupungin vuoksi, toinen merenrantakävelyiden tai hyvien ravintoloiden takia. Myös kokenut … Lue lisää