Tällä viikolla tapahtuu Virossa
Kuva Visit Estonia / Kaarel Kõvatu
19.–27.9. Kansalliskulttuurien päivät, Tallinna
Tallinna juhlistaa monikulttuurisuuttaan vuosittaisten tapahtumapäivien raameissa. Esillä eri puolilla kaupunkia ovat lukuisten maiden kansalliset tanssit, musiikki, taide, ruoka ja paljon muuta.
21.–27.9. Tarton opiskelijapäivät, Tartto
Kokonainen viikko outoja, juhlallisia ja riehakkaitakin tapahtumia sekä aitoa kaikille välittyvää opiskelijahenkeä eri puolilla yliopistokaupunkia. Ole valmis kohtaamaan nuorten aikuisten ja heidän aktiviteettiensa kirjo koko komeudessaan.
21.9. Yleisölle avoin lettuaamiainen, Tartto
Tartossa vietettävien opiskelijapäivien viikko polkaistaan käyntiin tänään maanantaina kello 8-12 massiivisella, kaikille kaupunkilaisille ja vieraille ilmaiseksi avoimella Raatihuoneentorin aamiaisella. Minilettuja, grillivoileipiä ja muita suupaloja tarjolla kaikille omat astiansa tuoville.
21.9. Armenialaisen tanssin taikaa, Tallinna
Armenia viettää itsenäisyytensä 35-vuotisjuhlia. Maan kansallinen kulttuuri- ja tanssiryhmä “Barekamutyun” esiintyy Alexela-konserttitalossa, luvaten yleisölle unohtumattoman illan maan kansantanssien, musiikin ja kulttuurin parissa.
22.–26.9. Tarton kitarafestivaali, Tartto
Viiden konsertti-illan puitteissa klassisen kitaramusiikin ystävät voivat nauttia paikallisten ja kansainvälisten esiintyjien musisoinnista. Konsertteja järjestetään sekä Tartossa että sen lähiseudulla.
23.–27.9. Matsalun luontoelokuvafestivaali, Lihula
Vuosittaisen filmifestivaalin ensimmäisellä tapahtumaviikolla luonnosta kertovia dokumenttielokuvia katsellaan Lihulassa, toisella viikolla jo eri puolilla Viroa järjestettävissä illoissa. Elokuvien ohella Lihulassa yleisö pääsee osallistumaan opetuksellisiin työpajoihin ja luontokuvausretkille.
25.9. Hopeanvalkea-näyttelyn avajaiset, Tallinna
Viron merimuseon Lentosatamassa vietetään uusimman, aina ensi vuoden lokakuuhun asti avoimeksi jäävän näyttelyn avajaisia. Hopeanvalkea perustuu Viron entisen presidentin Lennart Meren kirjoittamaan samannimiseen kirjaan.
26.9. WDSF Tartu Open -tanssikilpailut, Tartto
Kansainvälisen tanssiurheiluliiton kisakalenteriin kuuluva vakio- ja latinalaistanssien kilpailu käydään Tarton yliopiston urheilukeskuksessa. Mukana eri ikäluokkien osallistujia Virosta ja ulkomailta nuorimmista junioreista aina senioreihin asti. Yleisöliput katsomoon myös ovelta, tanssilattian VIP-pöytien ääreen ennakkomyynnistä.
26.9. Nahkiaisfestivaali, Narva-Jõesuu
Narva-Jõesuun kylpyläkaupungin yksi tunnetuimmista vuosittaisista tapahtumista tuo paikan päälle nahkiaisten ohella muidenkin kalojen ja paikallisten gourmet-herkkujen ystäviä nauttimaan markkinatunnelmasta ja kulttuuriohjelmasta. Pääviihdyttäjänä tällä kertaa jouhikkoduo Puuluup.
26–27.9. Itämerialueen soulumestaruuskisat, Aidu
U18-ikäluokan Open Baltic Cup -mestaruuskisat tuovat Itä-Viroon, Aidun louhoksen kanaviin rakennetun ja olympiakriteerit täyttävän soutustadionin vesille nuorten soutumaajoukkueet peräti yhdeksästä Itämeren rantavaltiosta. Kahden päivän aikana yhden, kahden ja neljän soutajan venekunnat kisaavat 500 ja 2000 metrin matkoilla.
The Baltic Guiden tuoreita uutisia
- Tällä viikolla tapahtuu Virossa

- Kahden abstraktitaiteilijan teoksia Pärnussa



- Nahkiaisfestivaali Narva-Jõesuussa



Lue lisää samasta aiheesta










