Tuoretta tietoa Virosta
11.6.2026 | Vapaa-aika

Grillfestin päätapahtuma Pärnussa

Teksti Stewart Johnson
Kuva Grillfest

Grillfestin päätapahtuma Pärnussa

Mistä voit löytää yli 50 000 tapahtumavierasta, jotka nauttivat grilliruokaa? Tai mistä voit löytää yli 300 ruokamyyjää, jotka tarjoavat kävijöille uskomattoman monipuolisen valikoiman herkkuja? Kaiken tuon löydät paikasta, jossa järjestetään myös Viron grillausmestaruuskilpailut, Viron kalastusmestaruuskilpailut sekä jopa bikini- ja beach fitness -kilpailut – kyseessä on Grillfest 2026 -tapahtuma Pärnun joenrannan Vallikäärin niityllä tänä viikonloppuna 12.–13.7.

Grillfest on järjestetty säännöllisesti vuodesta 1999 lähtien, ja vuodesta 2012 sen virallisena yhteistyökumppanina on toiminut Pärnun kaupunki. Tapahtuma on kasvanut sekä kooltaan että suosioltaan jatkuvasti, ja se onkin asettanut tavoitteekseen nousun Pohjoismaiden ja Baltian tunnetuimmaksi ruokafestivaaliksi. Tämänvuotisessa tapahtumassa mukana on Viron parhaat ruokamyyjät sekä myyjiä myös useista muista maista. Ruokaa odotetaan kuluvan kaksinumeroinen määriä tonneina sekä juomaa kymmenien tuhansien litrojen edestä.

Perjantain ohjelma alkaa kello 11.00 lyhyellä musiikkiesityksellä, jota seuraa juhlava paraati. Päivän aikana tunnelman pitäisi olla ylevä, ja tarjolla olla lukuisia erilaisia esityksiä, näytöksiä, työnäytöksiä sekä työpajoja. Eikä unohtaa sovi cocktailejakaan! Grillfestissä ruokalautaselle on tarjolla käytännössä kaikkea, mitä voit kuvitella. Festivaalipäivä ei pääty puoleenyöhön ja lavalle nousevan Viron yhden tunnetuimman artistin eli Getter Jaanin konserttiin. Useat yökerhot nimittäin ovat ilmoittaneet järjestävänsä teemakohtaisia jatkobileitä.

Lauantaina Grillfestin ohjelma jatkuu hyvin samankaltaisena, joskin eri esiintyjien ja esitysten voimin. Festivaali huipentuu näyttävään ilotulitukseen juuri ennen puoltayötä.

Tarkka ohjelma löytyy viroksi täältä, ja yleinen tapahtumaopas suomeksi on asetettu esille tänne.

Grillfest on koko perheen tapahtuma, ja sen puitteissa lapsille on oma alueensa, jossa tarjolla on runsaasti aktiviteetteja sekä iloisia esityksiä. Nähdään Pärnussa!



The Baltic Guiden tuoreita uutisia

Lue lisää samasta aiheesta
festivaali grillaaminen grillfest grilliruoka konsertti Pärnu tapahtumat virolainen ruoka

16.9.2026 | Vapaa-aika

Tarton maastopyöräilymaraton tänä viikonloppuna

Tarton maastopyöräilymaraton tänä viikonloppuna

Pyöräilyn ystävät pääsevät tänä viikonloppuna seuraamaan Tarton maastopyöräilymaratonia. Tapahtuman ohjelmassa on lauantaina 19.9. neljä pääkilpailua eri pituisilla matkoilla Otepään ja … Lue lisää

9.9.2026 | Vapaa-aika

Robotiikkapäivät Keksintötehdas Protossa

Robotiikkapäivät Keksintötehdas Protossa

Keksintötehdas Proto on elämyksellinen tiedekeskus, jossa lapset ja koko perhe voivat tutustua tieteen ja tekniikan ilmiöihin hauskalla ja osallistavalla tavalla. … Lue lisää

8.9.2026 | Vapaa-aika

Syksyiset Tarton opiskelijapäivät

Syksyiset Tarton opiskelijapäivät

Tarton yliopiston uuden lukuvuoden alkamista juhlistetaan Tarton opiskelijapäivien merkeissä 21.–27.9. Viikon jokaisena päivänä järjestetään paljon tapahtumia ja tempauksia, joista ainakin … Lue lisää

6.9.2026 | Vapaa-aika

Suomalaismelojat ottavat viikon päästä mittaa Emajõesta

Suomalaismelojat ottavat viikon päästä mittaa Emajõesta

Viron pitkäikäisimpiin melonta- ja soututapahtumiin kuuluva Emajõen maraton järjestetään ensi lauantaina 12.9. jo 44. kerran. Vaikka keväisin vuodesta 2006 järjestetty … Lue lisää

1.9.2026 | Vapaa-aika

Campervan 2026 -festivaali: Koti on siellä missä sinäkin

Campervan 2026 -festivaali: Koti on siellä missä sinäkin

Liikkuva elämäntapa kutsuu monia erityisesti vuoden lämpiminä kuukausina. Matkailuautot, retkeilyautot, pakettiautoista tai busseista muunnetut asuntoautot, retkeily- ja yöpymiskäyttöön varustellut peräkärryt … Lue lisää

29.8.2026 | Vapaa-aika

Terminaattori? Ei, taistelurobotti!

Terminaattori? Ei, taistelurobotti!

Oletko nähnyt TV:stä, elokuvista tai YouTube-kanavilta alun perin USA:ssa kehitettyä mutta eurooppalaistenkin teknologiaharrastajien parissa suosituksi kasvanutta kilpailumuotoa eli robottitaisteluja? Netistä … Lue lisää

26.8.2026 | Vapaa-aika

Tallinnan maraton 2026

Tallinnan maraton 2026

Virossa on syyskuisin käynnissä “jooksuaeg” eli suorana kielikäännöksenä juoksuaika. Vaan jätettäköön todellisuudessa metsänelänten kiimaan ja pariutumiseen liittyvä sanaleikki sikseen. Tallinnassa … Lue lisää

20.8.2026 | Vapaa-aika

Kaksi maissilabyrinttia kutsuu seikkailuun Virossa

Kaksi maissilabyrinttia kutsuu seikkailuun Virossa

Maissipeltoihin kesän lopulla niitettävät labyrintit ovat Virossa vakiinnuttaneet asemansa sesonkimatkailun paikallisina erikoisuuksina. Tänä vuonna peräti kaksi erilaista labyrinttia tarjoavat vierailijoille … Lue lisää