Tuoretta tietoa Virosta
17.5.2026 | Kulttuuri

Setomaan kesä on täynnä tapahtumia

Teksti Timo Raussi

Kuvat Sven Začek ja Priidu Saart

Setomaan kesä on täynnä tapahtumia

 

Kaakkois-Viron nurkassa, Tarton ja Võrun eteläpuolella lähellä Latvian ja Venäjän rajaa sijaitseva Setomaa on kulttuurillisesti erittäin mielenkiintoista seutua. Vuosittain, elokuun ensimmäisenä lauantaina alue muun muassa julistautuu yhden päivän ajaksi Viron tasavallasta erilliseksi Setomaan kuningaskunnaksi, jota hallitsee myyttisen ylijumala Pekon maanpäällinen sanansaattaja eli setojen keskuudestaan valitsema kulttuurilähettiläs ülemsootska

Päivä on samalla setojen heimon suuri kansanperinne- ja yleisöjuhla, johon ovat tervetulleita kaikki vieraat läheltä ja kaukaa. Tanssin, musiikin ja Unescon maailmanperintölistalle kirjatun runonlaulannan eli leelottamisen ohella setot viihdyttävät ja hieman osallistavatkin yleisöä kilpailuihinsa, joissa valitaan seudun parhaimmat taitajat eri kädentaito-, voima-, ruoanlaitto- ja esiintymislajeissa. Tänä vuonna päivää vietetään 1.8. Mikitamäellä.

 

 

Setomaan tapahtumakesä ei rajoitu vain kuningaskunnan päivään, vaan nähtävää ja koetttavaa seudulla jatkuu koko matkailukauden ajaksi. Alueen kulttuurikeskuksen väki koosti yli 50 festivaali-, juhannusjuhla-, perinneruoka-, konsertti- ja kansanperinnetapahtuman kalenterin, johon voit yhdellä silmäyksellä tutustua tässä Facebook-postituksessa. Nostamme listala muutaman esimerkin oheen:

Lista alkaa tosin jo eilisiltana vietetystä Museoiden yöstä, mutta toukokuussa 29.5. asti on Värskan kulttuuritalossa esillä Setomaan 32. pitsinvirkkauspäivien puitteissa näyttely setonaisten päähineinä käytettävistä pitsikoristeisista liinoista. 24.5. saman talon pihalla pidetään suuret suvimarkkinat.

Kesäkuussa Setomaan eri kylissä vietetään luonnollisesti lukuisia juhannus- ja kyläjuhlia. Tosin kristillisen ja ortodoksikalentereiden historiallisten eroavaisuuksien myötä eräiden juhannuskokkojen ääreen on mahdollista päästä vielä heinäkuun alkuviikollakin – vimeisimpänä peräti vasta 10.7. Võõpsun kylässä. 13.6. vietetään Saatsen museossa XVI Satserinnan Sõirapäivää, eli etelävirolaiseen ruokakulttuuriin kuuluvan kotitekoisen rahkajuuston teemapäivää. 

 

 

Heinäkuun alussa 4.7. Treskin kylän keskusaukiolla järjestetään ennen illan juhannusjuhlia jo puoliltapäivin Suuri Traktorien Show. Samassa viikonvaihteessa 3.–5.7. Uusvadan kulttuurikylässä järjestettävän tapahtuman nimen “Noorte Molutamise Festival“ perusteella nuoriso vain laiskottelisi, mutta eiköhän todellisuus viitanne kuitenkin chill-henkiselle musiikkitapahtumalle.

Ostrovan festivaalista 17.–18.7. kirjoitimmekin jo kesäfestariartikkelissa, mutta muita heinäkuun tähtihetkiä ovat varmasti Obinitsan kyläpäivä 11.7., samana päivänä Värskan kylpylän ympäristössä järjestettävä kaiken kansan triathlon-kilpailu, sekä kuun viimeisenä päivänä Luhamaalla käynnistyvä seitsemän “Seto Odüsseia“ rock-musikaaliesityksen sarja.

Elokuussa kuningaskunnan päivän jatkoksi 7.–9.8. vietetään Treski Festiä, ja 8.–9.8. avaavat kotikahvilat eri puolilla Setomaata ovensa vierailijoille Seto Kostipäivän merkeissä. 14.8. Võõpsun kylässä vietetään kesänlopettajaisjuhlia.

Seton alueesta ja setojen kulttuurista kiinnostuneille toimituksemme suosittelee lämpimästi Setojen ystävät -yhdistyksen ylläpitämää setomaa.fi-verkkosivua, johon monien tuntema estofiili, matkaopas ja -kirjailija Tapio Mäkeläinen on vuosien ajan kirjoittanut tarinoita alueen kulttuurista, historiasta, tavoista ja tottumuksista, tapahtumista sekä hieman nähtävyyksistäkin.

 

The Baltic Guiden tuoreita uutisia

Lue lisää samasta aiheesta
Etelä-Viro juhannusjuhlat juusto kuningaskunnan päivä setomaa tapahtumat

18.5.2026 | Kulttuuri

Tällä viikolla tapahtuu Virossa

Tällä viikolla tapahtuu Virossa

8.5.–31.12. Vuosisata eetterissä -näyttely, Tallinna Uusi näyttely Tallinnan TV-tornissa juhlistaa Viron radiotoiminnan satavuotista historiaa sekä viestinnän muutosvaiheita television kautta … Lue lisää

18.5.2026 | Mainos | Kulttuuri

Haapsalussa soi taas Augustibluus

Mainos Haapsalussa soi taas Augustibluus

Augustibluus on bluesmusiikin ystävät eri puolilta Eurooppaa ja kauempaakin Haapsaluun vuosittain kokoava tapahtuma. Tänä kesänä, 31.7.–2.8. luvassa on jo … Lue lisää

18.5.2026 | Mainos | Kulttuuri

Romanttinen rantatie – elämyksellinen perheloma Pärnumaalla!

Mainos Romanttinen rantatie – elämyksellinen perheloma Pärnumaalla!

Etsitkö kiinnostavia tapahtumia Pärnun läheltä, Itämeren rannalta tai Länsi-Virosta – tai haaveiletko romanttisesta lomasta? Romanttinen rantatie kulkee lähes 300 … Lue lisää

16.5.2026 | Kulttuuri

Narva FolkFest 2026

Narva FolkFest 2026

Narva FolkFest 2026 on yksipäiväinen kulttuuri- ja kansanmusiikkifestivaali, joka esittelee perinteistä kansankulttuuria musiikin, tanssin ja yhteisöllisten esitysten kautta. Esillä … Lue lisää

15.5.2026 | Kulttuuri

Tori Amos konsertoi

Tori Amos konsertoi

Tori Amos saapuu 27.5. Tallinnaan ja Alexela-konserttitaloon osana “In Times of Dragons”-kiertuettaan. Ylistetty amerikkalainen laulaja-lauluntekijä ja pianisti on parhaillaan … Lue lisää

13.5.2026 | Vapaa-aika

Karlovan päivät Tartossa

Karlovan päivät Tartossa

Karlova on kaupunginosa aivan Tarton keskustan eteläpuolella, ja se on ainutlaatuinen koko Euroopassa. Alueella on vahva yhteisöhenki, jota juhlistetaan … Lue lisää

12.5.2026 | Kulttuuri

Satavuotiaan Viron radion tie esillä TV-tornissa

Satavuotiaan Viron radion tie esillä TV-tornissa

Tallinnan TV-tornissa on avattu uusi näyttely, joka on omistettu virolaisen julkisen sanan osaksi olevan radiotoiminnan sadannelle juhlavuodelle. Suomen tavoin … Lue lisää

11.5.2026 | Kulttuuri

Tällä viikolla tapahtuu Virossa

Tällä viikolla tapahtuu Virossa

9.–31.5. Kirnan tulppaanifestivaali, Kirna Türin ja Paiden puolivälissä, 7 kilometrin päässä kummastakin sijaitsee Kirnan kartano. Sen puutarhassa kukkii jälleen … Lue lisää