Tuoretta tietoa Virosta
2.9.2015 | Kulttuuri

Vastavirtaan

Vastavirtaan

Viron nykytaiteen museo EKKM on kuin palanen vallattujen talojen Berliiniä.

 

Seinäkirjoituksia, hieman nukkavieru look ja kaksi valtaisaa päätä portin pielessä. Vaikka museon sijainti Linnahallin ja Vanhankaupungin välissä on loistava, moni saattaa huomaamattaan kävellä ohi. Kontrasti on suuri vieressä komeilevaan juuri remontoituun Kulttuurikattilaan, jonka vuokralaisena EKKM toimii.

Anders Härm, EKKM:n johtaja ja yksi neljästä perustajasta, ottaa rennon asennon auringonpaisteisella sisäpihalla. Pääosin satunnaisen rahoituksen varassa elävän organisaation hengissä pysyminen on ollut haasteellista, mutta kahdeksas vuosi todistaa ettei se ole mahdotonta.

”Myös virallinen taiteen kenttä on alakanttiin rahoitettua Virossa verrattuna vaikkapa teatteriin ja elokuvaan. Teatterit on remontoitu mutta taidelaitokset hajoavat.”

EKKM on talvikauden kiinni, sillä lämmitykseen ei riitä rahkeita. Tilojen ylläpitoon saadaan hieman tukea kulttuurirahastolta ja kulttuuriministeriöltä. Ympärivuotinen toiminta on suuri unelma.

Toisin kuin moni luulee, Kumu ei ole nykytaiteen museo. EKKM:n perustajat Anders Härm, Marco Laimre, Elin Kard ja Neeme Külm pitivät julkista nykytaiteen infrastruktuuria heikosti kehittyneenä ja päättivät täyttää aukon.

Vaihtoehtoinen taidetila on todistanut tarpeellisuutensa tuomalla esille mielenkiintoisia ja ajassa kiinni olevia ilmiöitä. ”Näin ammattimaista do it-instituutiota Virossa ei ole toista”, vakuuttaa Härm.

Härm puhuu EKKM:n filosofiasta. Vastajulkisuudesta, tarpeesta edustaa toisenlaista, kokeilevampaa instituutionaalisuutta. Suhtautumisesta taiteilijoihin.

Näyttelyjen rakentaminen liukuhihnapohjalla jättää taiteilijan usein oman onnensa nojaan. ”On tärkeää että taiteilijat ovat meihin tyytyväisiä, että koko tuotantoprosessi syntyy heidän ehdoillaan.”

Härmin mukaan EKKM ei ole ryhmä eikä myöskään yhden konseptin instituutio. Mukana on hyvin erilaisia taiteilijoita ja myös näyttelyt ovat olleet eri-ilmeisiä. Museo on aloittanut oman kokoelman keräämisen, tosin ilman budjettia.

TEKSTI ARJA KORHONEN, KUVAT ANDREI CHERTKOV

 

Lue lisää samasta aiheesta

5.12.2025 | Kulttuuri

Tutustu virolaisen joulunvieton tapoihin läpi aikojen

Tutustu virolaisen joulunvieton tapoihin läpi aikojen

Viron ulkoilmamuseon joulusesonki käynnistyi Rocca al Maren tiluksilla jo kuun alussa, kun Kolun krouvi otti kahdeksi viikoksi lounaslistalleen erityisen … Lue lisää

5.12.2025 | Kulttuuri

El Greco, upea joulukuusi ja ihastuttava näkymä Tallinnan yli Nigulisten museossa

El Greco, upea joulukuusi ja ihastuttava näkymä Tallinnan yli Nigulisten museossa

Tallinnan vanhassakaupungissa sijaitseva Nigulisten museo kutsuu tänä syksynä ja talvena kokemaan Toledon katedraalin aarteet. Museo isännöi näyttelyä Dives Toletana, … Lue lisää

4.12.2025 | Kulttuuri

Palkitun oopperasolistin joulukonsertti

Palkitun oopperasolistin joulukonsertti

Kansainvälisten laulukilpailujen kärkisijoille Wienissä ja Lappeenrannassa yltänyt sekä useasti Suomen Kansallisoopperassa, Savonlinnan oopperajuhlilla sekä RSO:n kanssa solistina esiintynyt suomalaissyntyinen … Lue lisää

4.12.2025 | Kulttuuri

Ohjelmallinen viikonloppu Kadriorgissa

Ohjelmallinen viikonloppu Kadriorgissa

Kävelyreitillä Tallinnan keskustasta Laulukentälle sijaitsee historiallinen Kadriorgin puisto. Sen koilliskulmalla oleva japanilainen puutarha on kaunis kirsikkapuiden kukinnan aikaan, mutta … Lue lisää

3.12.2025 | Kulttuuri

Piparkakkumania 2025 on taas avattu

Piparkakkumania 2025 on taas avattu

”Piparkoogimaania” on taidenäyttely, jolla on yksi perussääntö: kaikki teokset on valmistettu piparkakuista. Vuosittain yli sata kuvataiteilijaa, muotoilijaa, arkkitehtia ja … Lue lisää

2.12.2025 | Kulttuuri

Jättiläisötökät valloittivat Tarton

Jättiläisötökät valloittivat Tarton

Oletko miettinyt, kuinka paljon erilaisia niveljalkaisia, koppakuoriaisia ja muita selkärangattomia ötököitä huoneenlämpöön tuotava joulukuusi oksiensa kätköön peittää? Tarton AHHAA-tiedekeskuksen … Lue lisää

1.12.2025 | Kulttuuri

Tällä viikolla tapahtuu Virossa

Tällä viikolla tapahtuu Virossa

28.11.–28.12. Baltian asematorin joulutori, Tallinna Tunnelmallinen joulutori Kalamajassa, jossa on tarjolla käsitöitä, glögiä, ruokakojuja ja talvista ohjelmaa koko perheelle. … Lue lisää

30.11.2025 | Kulttuuri

Virumaa täyttyy sävelistä viikon ajaksi

Virumaa täyttyy sävelistä viikon ajaksi

Joulukuun ensimmäinen viikko tuo eri puolilla Länsi- ja Itä-Virumaata sijaitseviin konserttisaleihin, kulttuurikeskuksiin ja kyläyhdistysten taloihin peräti kymmenen musiikki-iltaman sarjan. … Lue lisää