Mr Tipsy Tour luotsaa sinut Tallinnan yöelämään
Teksti Susanna Poikela Kuvat Wilma Schlizewski
Ilta on valoisa ja lämmin. Ravintoloiden terassit täyttyvät, ja baarien ovet käyvät tiuhaan. Musiikki kantautuu kaduille, ja ihmiset ovat juhlatuulella. Kopli-kadulla kulkee mies, jonka baarimikot tuntevat nimeltä ja joka hymyilee kaikille vastaantulijoille. Hän on Arska Kopli, Mr Tipsy Tourin perustaja.
Kysyn suoraan Arskalta: ”Mikä ihmeen Tipsy Tour?”
”Mr Tipsy Tour on ennen kaikkea tapa muuttaa tavallinen ilta kaupungilla unohtumattomaksi tarinaksi. Kyse ei siis ole pelkästä baarikierroksesta, vaan Tallinnan yöelämän tutkimisesta pitämällä hauskaa ja tutustumalla yllätyksellisiin paikkoihin. Kokemuksesta tekee henkilökohtaisen se, että kohtelen jokaista ryhmää kuin joukkoa vanhoja ystäviä, joiden kanssa en vain ole vielä juhlinut. Muokkaan reittiä tunnelman mukaan ja huolehdin, että jokainen tuntee olevansa illan tähti”, kuvailee Arska.

Tarinoita, ei vain pelkkiä baareja
Arska kertoo, ettei hän vain kierrätä asiakkaitaan Tallinnan baareissa, vaan haluaa nimenomaan tarjota tarinoita.
”Tunnen baarimikot, DJ:t, ovimiehet ja luultavasti heidän koiransakin! Pääsemme jonojen ohi, saamme erikoistarjouksia, ja päädymme aina sinne, missä tapahtuu. En kuljeta ihmisiä paikasta toiseen kuin humalaista laumaa, vaan haluan luoda hyvää fiilistä.”
Koska Tallinnassa on todella paljon pubeja, baareja ja yökerhoja, kysyn, miten Arska valitsee kierroksensa kohteet.
”Erittäin huolellisesti – ja joskus myös krapulassa! Jokainen kohde reitillä on valittu fiiliksen, laadun, yleisön ja omaperäisyyden perusteella. Vien vieraat vain paikkoihin, joissa cocktailit ovat hyviä, musiikki ei ole huonoa ja baarimikot oikeasti hymyilevät. Kierros yhdistelee perinteisiä Tallinnan pubeja, salakapakoita ja huippuklubeja.”
Kesäkausi on parasta juhlasesonkia. ”Tallinna kuhisee turisteja ja festivaaleja toukokuusta syyskuulle. Maaginen yötön yö pitää ihmiset liikkeellä yömyöhään”, Arska kuvailee. Hän myös painottaa, ettei kierrokselle tarvitse lähteä välttämättä vain viikonloppuna, sillä myös keskellä viikkoa Viron pääkaupungissa riittää menoa. ”Älä aliarvioi keskiviikkoa, koska silloin paikalliset lähtevät ulos ja illasta voi tulla herkullisen spontaani!”
Mr Tipsy Tour järjestää kuukaudessa keskimäärin 15–20 kierrosta, vuodenajasta riippuen. Ryhmäkoko on yleensä 8–20 henkeä, tarpeeksi iso juhliin, mutta sopivan pieni, jotta tunnelma pysyy henkilökohtaisena. Yritys järjestää myös yksityiskierroksia, polttareita, syntymäpäiviä ja yritysten tiimipäiviä.

Suunnitelmissa laajentaa palveluita
Arskalla on suunnitelmissa laajentaa toimintaa teemajuhlilla, VIP-yhteistöillä sekä erilaisilla bilekonsepteilla, kuten polttarit, synttärit, yksityisbileet, limusiinikierrokset, laivabileet ja jopa juhlakierrokset bussilla tankotanssin ja karaoken kera. Lisäksi on tulossa kausittaisia Tipsy Adventures -tapahtumia Tallinnan ulkopuolella, esimerkiksi ranta- ja panimobileitä sekä talvisia pubikierroksia lumisessa Virossa.
”Tavoitteeni on tehdä Mr Tipsy Tourista kansainvälinen yöelämäbrändi, joka yhdistää juhlakansaa ympäri maailmaa yhden moton alle: Älä vain juo, vaan luo muistoja, joiden kunniaksi kannattaa nostaa malja.”
Lue lisää Mr Tipsy Tourin palveluista täältä.

The Baltic Guiden tuoreita uutisia
- Tutustu virolaisen joulunvieton tapoihin läpi aikojen

- El Greco, upea joulukuusi ja ihastuttava näkymä Tallinnan yli Nigulisten museossa



- Palkitun oopperasolistin joulukonsertti



Lue lisää samasta aiheestaArska Kopli baarit karaoket Tallinnassa Mr Tipsy Tour opastetut kierrokset Tallinnassa ravintolat Tallinnan yöelämä yökerhot











