Tuoretta tietoa Virosta
9.4.2025 | Kulttuuri

Kahden Viron kansallisikonin yhteiskonsertit

Teksti Stewart Johnson

Kuva The Baltic Guiden arkisto, Andrei Chertkov 

Kahden Viron kansallisikonin yhteiskonsertit

 

Tõnis Mägi ja Ivo Linna, kaksi Laulavan vallankumouksen keskeistä hahmoa, konsertoivat huhtikuussa Tartossa ja Tallinnassa. Molemmat muusikot ovat myös Viron musiikkihistorian rakastettuja ja paljon kuunneltuja ikoneja. Konsertti Ivo Linna ja Tõnis Mägi – Aeg järjestetään 16. ja 27. huhtikuuta.

Molemmat laulajat ovat tuttuja nimiä Virossa. He ovat musiikillaan vaikuttaneet moneen sukupolveen. Sekä Linna että Mägi ovat kirjoittaneet satoja kappaleita, ja on vaikea kuvitella virolaista, joka ei tuntisi esimerkiksi lauluja ”Eestlane olen, ja eestlaseks jään” tai ”Koit” (suom. Aamunkoitto).

Linna ja Mägi ovat myös esiintyneet yhdessä aiemminkin, esimerkiksi Alo Mattiisenin megahitissä ”Ei ole üksi ükski maa” (suom. Ei ole yksin yksikään maa), joka oli osa Viron omaa ”We Are the World” -henkistä musiikkiprojektia. Tuossa projektissa esiintyivät aikanaan kaikki Viron tunnetut laulajat. Tätä laulua ylistetään laajalti Virossa ja pidetään maan eräänlaisena toisena kansallislauluna.

Nämä kaksi konserttia tarjoavat loistavan tilaisuuden kurkistaa sisään virolaisuuteen. Liput Tarton Vanemuisen konserttitalon 16.4. konserttiin ja Tallinnan Alexela-konserttitalon 27.4. konserttiin voit ostaa Piletilevistä.

 

The Baltic Guiden tuoreita uutisia

Lue lisää samasta aiheesta
Ivo Linna konsertit konsertit Tallinnassa konsertit Tartossa laulava vallankumous tõnis mägi viron historia

26.7.2026 | Kulttuuri

Kumun taidemuseo täytti 20 vuotta!

Kumun taidemuseo täytti 20 vuotta!

Tänä vuonna Kumun taidemuseo juhlii 20-vuotisjuhlavuottaan. Pekka Vapaavuoren suunnitteleman, Viron kulmikkaimman näyttelyrakennuksen suuressa salissa kävijät ovat vuosien varrella saaneet nähdä … Lue lisää

24.7.2026 | Kulttuuri

Yöbasaari Narva-Jõesuussa

Yöbasaari Narva-Jõesuussa

Rauhallinen merenranta- ja kylpyläkaupunki Narva-Jõesuu muuttuu 1.8. kello 18 taianomaisen hämyisäksi iltamarkkina- ja festivaalialueeksi. Niin paikalliset kuin matkailijatkin voivat tuolloin … Lue lisää

24.7.2026 | Kulttuuri

Wiiraltin mestarigrafiikkaa esillä Tallinnassa

Wiiraltin mestarigrafiikkaa esillä Tallinnassa

Tallinnan Vanhaankaupunkiin on kesän alussa avattu uusi taidegalleria, jonka ensimmäinen näyttely on omistettu kautta aikojen yhdelle Viron tunnetuimmista taidegraafikoista. Vanhan … Lue lisää

23.7.2026 | Kulttuuri

Tartu Sumin 2026 -festivaali

Tartu Sumin 2026 -festivaali

Tartto on Viron kulttuuripääkaupunki, ja sen myötä Tarton historiallisessa sydämessä eli vanhassakaupungissa järjestetään 1.–16. elokuuta Tartu Sumin -festivaali, jonka nimen … Lue lisää

22.7.2026 | Kulttuuri

Tallinn Rock Festival on jo aivan nurkan takana

Tallinn Rock Festival on jo aivan nurkan takana

Reilun viikon kuluttua eli 31.7.–2.8. Tallinn Rock Festival järjestetään – arvasit aivan oikein – nimensä mukaisesti Tallinnassa, Unibet Arenalla. Tämänkertainen … Lue lisää

22.7.2026 | Kulttuuri

Virolaisen viinin päivä Põltsamaalla

Virolaisen viinin päivä Põltsamaalla

Põltsamaan ehkä suosituin vientituote oli pitkään vahva sinappi. Jo ennen sen tuotannon ulkoistamista Latviaan samainen Orkla-konserniin kuuluva elintarviketehdas lakkautti vuonna … Lue lisää

21.7.2026 | Kulttuuri

Leigojärven musiikkifestivaali 2026

Leigojärven musiikkifestivaali 2026

Etelä-Virossa, Otepään lähellä sijaitsee Leigojärvi, jonka vesille on rakennettu kaksi esiintymislavaa. Kerran vuodessa kesäisin siellä järjestettävän Leigon järvimusiikkifestivaalin ajankohta on … Lue lisää

20.7.2026 | Kulttuuri

Tällä viikolla tapahtuu Virossa

Tällä viikolla tapahtuu Virossa

22.7. Kadriorgin puiston vuosipäivä, Tallinna Tallinnan upein kaupunkipuistoalue lukuisine museoineen juhlistaa 308. merkkipäiväänsä. Iltapäivän ajaksi lapsille on järjestetty monenlaista puuhaa, … Lue lisää