Tuoretta tietoa Virosta
5.4.2025 | Kulttuuri

Naiskuoro juhlii 80-vuotista taivaltaan juhlakonsertilla

Teksti Stewart Johnson
Kuva Andrei Chertkov

Naiskuoro juhlii 80-vuotista taivaltaan juhlakonsertilla

 

Tarton yliopiston akateeminen naiskuoro juhlii 80-vuotista taivaltaan juhlakonsertilla lauantaina 5. huhtikuuta. Konsertin teemana on naiseus, ja se on kunnianosoitus sukupolvelta toiselle siirtyneille naisten äänille.

Vuonna 1945 perustettu kuoro on osallistunut kaikkiin Viron laulu- ja tanssijuhliin perustamisestaan lähtien ja ovat tärkeä osa virolaista musiikki- ja kulttuuriperintöä. Heidän esittämänsä musiikki on sekoitus perinteisiä ja moderneja sovituksia virolaisesta ja kansainvälisestä musiikista.

Juhlakonsertin nimi on Äänen antaminen, ja sen johtaa Triin Koch, joka on toiminut kuoron kapellimestarina jo 20 vuotta. Esityksen ohjauksesta vastaa Maria Usk ja dramaturgiasta Maria-Lee Liivak. Illan aikana kuullaan sekä klassisia kuoroteoksia että nykysävellyksiä. Koko konserttiohjelma heijastaa äidiltä tyttärelle siirtyviä yhteisiä perinteitä ja elämänkokemuksia.

Konsertti ja esitys ovat viroksi, mutta tapahtumaohjelmasta on saatavilla käännökset englanniksi. Tapahtuma alkaa klo 16 Tallinnan Kultuurikatelissa. apahtuma alkaa 16 Tallinnan Kultuurikatelissa ja lippuja voi ostaa Fientan lipunmyynnistä.

 

The Baltic Guiden tuoreita uutisia

Lue lisää samasta aiheesta
konsertit kulttuurikattila kuorokonsertti kuorot naiskuoro tapahtumat tapahtumat Tallinnassa

24.7.2026 | Kulttuuri

Yöbasaari Narva-Jõesuussa

Yöbasaari Narva-Jõesuussa

Rauhallinen merenranta- ja kylpyläkaupunki Narva-Jõesuu muuttuu 1.8. kello 18 taianomaisen hämyisäksi iltamarkkina- ja festivaalialueeksi. Niin paikalliset kuin matkailijatkin voivat tuolloin … Lue lisää

24.7.2026 | Kulttuuri

Wiiraltin mestarigrafiikkaa esillä Tallinnassa

Wiiraltin mestarigrafiikkaa esillä Tallinnassa

Tallinnan Vanhaankaupunkiin on kesän alussa avattu uusi taidegalleria, jonka ensimmäinen näyttely on omistettu kautta aikojen yhdelle Viron tunnetuimmista taidegraafikoista. Vanhan … Lue lisää

23.7.2026 | Kulttuuri

Tartu Sumin 2026 -festivaali

Tartu Sumin 2026 -festivaali

Tartto on Viron kulttuuripääkaupunki, ja sen myötä Tarton historiallisessa sydämessä eli vanhassakaupungissa järjestetään 1.–16. elokuuta Tartu Sumin -festivaali, jonka nimen … Lue lisää

22.7.2026 | Kulttuuri

Tallinn Rock Festival on jo aivan nurkan takana

Tallinn Rock Festival on jo aivan nurkan takana

Reilun viikon kuluttua eli 31.7.–2.8. Tallinn Rock Festival järjestetään – arvasit aivan oikein – nimensä mukaisesti Tallinnassa, Unibet Arenalla. Tämänkertainen … Lue lisää

22.7.2026 | Kulttuuri

Virolaisen viinin päivä Põltsamaalla

Virolaisen viinin päivä Põltsamaalla

Põltsamaan ehkä suosituin vientituote oli pitkään vahva sinappi. Jo ennen sen tuotannon ulkoistamista Latviaan samainen Orkla-konserniin kuuluva elintarviketehdas lakkautti vuonna … Lue lisää

21.7.2026 | Kulttuuri

Leigojärven musiikkifestivaali 2026

Leigojärven musiikkifestivaali 2026

Etelä-Virossa, Otepään lähellä sijaitsee Leigojärvi, jonka vesille on rakennettu kaksi esiintymislavaa. Kerran vuodessa kesäisin siellä järjestettävän Leigon järvimusiikkifestivaalin ajankohta on … Lue lisää

20.7.2026 | Kulttuuri

Tällä viikolla tapahtuu Virossa

Tällä viikolla tapahtuu Virossa

22.7. Kadriorgin puiston vuosipäivä, Tallinna Tallinnan upein kaupunkipuistoalue lukuisine museoineen juhlistaa 308. merkkipäiväänsä. Iltapäivän ajaksi lapsille on järjestetty monenlaista puuhaa, … Lue lisää

20.7.2026 | Mainos | Kulttuuri

camera icon9
Enemmän kuin vanhakaupunki: koe Tallinna Tallinn Cardilla

Mainos Enemmän kuin vanhakaupunki: koe Tallinna Tallinn Cardilla

Tallinna on kaupunki, johon palataan yhä uudelleen. Yksi saapuu keskiaikaisen vanhankaupungin vuoksi, toinen merenrantakävelyiden tai hyvien ravintoloiden takia. Myös kokenut … Lue lisää