Vappumarssi
Neuvosto-Eestissä julkiset tilaisuudet olivat vakavia asioita. Sellainen oli myös vappumarssi, johon eivät kuuluneet ilmapallot ja serpentiinit.
Vapunpäivän aamuna viimeisteltiin koristeet silloisen Voitonaukion, nykyisen Vapaudenaukion laidalla. Ei tietenkään siellä, missä porvarillisessa Virossa oli otettu paraateja vastaan, vaan uudessa paikassa, joka oli venäjänkielisen Draamateatterin edessä.
Oli rakennettu tribuuni eli paraatin vastaanottajien kunniakoroke. Se oli koristeltu vuodenaikaan sopivasti ja sitä juhlistivat kyseisen vapun iskulauseet. Hieman sivummalla touhusivat virolaislehtien ja valtion uutistoimiston kuvapalvelun valokuvaajat. Tyhjästä tribuunista otettiin valokuvia, kameran jalustan paikat merkittiin liidulla asfalttiin ja sitten lähdettiin kahville odottamaan ohimarssin alkua.
Tämä oli valokuvaajien vakituinen tapa, kuvata tyhjä tribuuni ennen virallisia paraateja, kuten vappuna, voitonpäivänä ja lokakuun vallankumouksen vuosipäivänä. Paraatia vastaanottava tärkeä toveri saattoi myöhemmin joutua epäsuosioon ja silloin hänet oli poistettava historiasta. Eihän se sopinut, että puolueluopio olisi joskus ollut vastaanottamassa vappuparaatia.
Kun oli valmiina kaksi valokuvaa samasta paikasta ja samalla rajauksella, oli helpompaa poistaa toveri kuvasta, kun toisesta kuvasta voitiin ottaa toverin taakse alkuperäisessä kuvassa jääneet iskulauseet.
Harvemmin piti kuviin lisätä uusi toveri. Poliittinen nousu oli sellaisessa tapauksessa ollut nopeaa ja asemaa haluttiin korostaa todistamalla, että hän oli ollut jo aikaisemmin jopa ottamassa paraatia vastaan. Henkilön lisääminen oli poistamista vaikeampaa, ja jos tribuunilla oli jo paljon tovereita niin tribuunia piti yksinkertaisesti pidentää.
Virallisissa lehtikuvissa venäjänkielisen Draamateatterin julkisivun koristepylväiden lukumäärä välillä vaihtelee, mutta se oli asia johon ei ollut poliittisesti korrektia kiinnittää huomiota.
Työväen poliittinen juhla
Neuvostovappuna ei juhlittu kevättä vaan kansainvälistä työväenliikettä. Juhla oli vakava ja arvokas, ei mikään riemukas karnevaali. Vappumarssiin osallistuminen ei tietenkään ollut pakollista, poisjääneistä toki tehtiin nimilista.
Vappumarssi oli ammattiliiton järjestämä ja ammattiliitto oli työpaikalla se organisaatio, joka järjesti lomamatkat. Jokaiselle työpaikalle jaettiin ostettaviksi lomamatkapaketteja, oli virolaisia täysihoitoloita, Krimin kylpylöitä tai vaikkapa kiertomatkoja Keski-Aasian tasavalloissa. Lomamatka-paketteja ei riittänyt kaikille, niinpä osan työntekijöistä piti viettää lomansa kotona ”kaupunkilomana”. Etenkin parhaista rantakohteista oli aina kovaa kilvoittelua. Se siitä vappumarssiin vapaaehtoisesta osallistumisesta. Jos et marssi, niin et saa ostaa lomamatkaa.
Vappumarssilla kannettiin luonnollisesti julisteita ja banderolleja. Niiden teemat olivat ylemmät tahot aikaisemmin päättäneet ja valmiit julisteet jaettiin marssijoille.
Työpaikoittain tultiin määrättynä aikana käskettyyn kokoontumispaikkaan. Käytiin läpi oman ammattiosaston nimenhuuto, saatiin julisteet ja muodostettiin marssiosasto. Oikeaan aikaan otettiin oman marssiosaston paikka ohimarssikulkueessa, huudettiin rytmisen riemukkaasti tribuunin kohdalla iskulauseita, marssittiin syrjemmälle, annettiin julisteet poiskuljetettaviksi ja lähdettiin kotiin.
Aatteen läpitunkema yhteiskunta
Vappumarssin iskulauseet olivat vakava asia. Kaikki vähänkin poliittinen oli Neuvostoliitossa vakava asia, Stalinin kaudella jopa kuoleman vakava asia.
Neuvostoliiton kommunistinen puolue kokoontui puoluekokoukseen aina viiden vuoden välein. Puoluekokouksessa hyväksyttiin paljon poliittisia julistuksia ja linjanvetoja, joita puolueen keskuskomitea oli vuosien ajan valmistellut. Hyväksyttiin myös viisivuotissuunnitelma eli miten taloutta painotetaan seuraavien viiden vuoden aikana, miten tuotanto kasvaa ja mitä uusia suurhankkeita käynnistetään.
Jokaisessa Neuvostoliiton yrityksessä ja organisaatiossa, kuten vaikkapa koulussa, oli oma puolueosastonsa. Kommunistisen puolueen jäseniä oli kaikkialla, mutta puolueen jäseneksi ei liitytty, vaan sen jäsenyyttä anottiin ja jäsenanomuksia hylättiin usein. Työpaikan puoluesolu huolehti poliittisesta kasvatuksesta työpaikallaan, ja tietenkin työyhteisön poliittisen tietoisuuden valvonnasta.
Puoluesolu ja ammattiliitto järjestivät työläisten iltakouluja, joissa tutustuttiin puoluekokouksen päätöksiin, käytiin niitä yksityiskohtaisesti läpi ja opittiin, miten niitä sovelletaan juuri tämän yhteisön työssä. Teoreettinen ihanne oli, että jokainen työläinen osallistuisi jatkuvasti, vuodesta toiseen, johonkin poliittiseen iltakoulukurssiin.
Ihannetta ei luonnollisestikaan saavutettu, mutta poliittista tietoisuutta vahvistettiin agitaattoritoiminnalla. Koulutettiin väkeä agitaattoreiksi, niin puolueen jäseniä kuin muitakin, usein valinta tapahtui työtehtävän mukaan. Pidettiin työmaakokous ja agitaattori selvitti työläisille puoluekokouksen päätöksiä. Poliittinen viesti meni läpi, iskulauseet tulvat tutuiksi ja kun niitä kannettiin vappumarssilla, niin kantajat tiesivät, kuinka iskulauseita piti ymmärtää ja tulkita.
Suunnitelmataloudessa myös poliittinen aktiivisuus oli suunniteltua. Vappumarssiin piti osallistua vähintään suunniteltu prosentti työntekijöistä, muuten yrityksen puolueosaston sihteeri ja ammattiyhdistyksen paikallisosaston sihteeri olivat vaikeuksissa.
Luonnollisesti myös spontaanit poliittisen aktiivisuuden ilmaukset olivat suunniteltuja, esimerkiksi salamakokouksia oli suotavaa olla työyhteisössä jokin tietty määrä ja niissä oli suotavaa käsitellä määrättyjä teemoja. Salamakokous oli sellainen kokous, jossa joku puolueaktiivi tempaa hetkessä vaikkapa oman osastonsa valmistelemattomaan poliittiseen kokoukseen. Käsitellään yksi asia, ollaan puolesta tai vastaan ja sitten jatketaan töitä. Kansalaisaktivismia neuvostotapaan, sillä usein yhtäkkisestä kokouksesta tehtiin seinälehti Punanurkkaan, ihan noin vain valmistelematta.
Huonot valinnan mahdollisuudet
Kommunistinen puolue valvoi koko yhteiskuntaa. Yksi tehokkaimmista valvontakeinoista oli nimilista eli nomenklatuura. Puolue nimesi henkilöt kaikkiin avaintehtäviin ja näin hallitsi koko yhteiskunnan koneistoa. Nomenklatuuran tehtävään yleensä edellytettiin puolueen jäsenyyttä, muodollisena luotettavuuden takeena.
Vaativuuden ja poliittisen painoarvon mukaan tehtävään nimitettiin suoraan puolueen nimittämä ehdokas, tai sitten puolue saattoi käyttää veto-oikeuttaan, jos vaikkapa ylilääkäri tai koulun rehtori ei puolueen mielestä ollut poliittisesti riittävän oikeaoppinen.Usein ihmisille tuli hetki, jolloin uralla etenemisessä tuli vastaan jäsenkirjataso. Tavallisesti se tuli, kun siirryttiin suorittavalta tasolta, vaikkapa tehtaan vuoropäällikön tehtävistä, johtavalle tasolle, vaikkapa tehtaan käyttöpäällikön tehtäviin. Ylennystä ei tullut, ellei taskussa ollut puolueen jäsenkirjaa.
Usein riitti, että muodollisuus täytettiin. Otettiin puolueen jäsenkirja ja esitettiin virallisissa yhteyksissä kommunistia. Sisäistä paloa ja aitoa uskoa aatteeseen kukaan ei edes odottanut, saati edellyttänyt. Yleisesti puhuttiin retiiseistä, muodollisesti kommunisteista eli päältä punaisia, mutta ihmisinä jotain aivan muuta.
Se haitta puolueen jäsenyydestä oli, että aktiivisuutta piti osoittaa. Tavallinen työläinen saattoi jättää tulematta vappumarssille vaikkapa tietäen, että loma menee kuitenkin siirtolapuutarhamökillä eikä ilman lomamatkaa jääminen ole siis rangaistus. Puolueen jäsenen piti marssia, oli mökki tai ei, sillä se kuului virkaan.
Vappumarssilla marssittiin vakavin ilmein, se oli sosialistinen velvollisuus ja harva olisi ollut Voitonaukiolla marssimassa, jos ihmisillä olisi ollut vapaus valita.
Viron itsenäistyttyä vappumarssiperinne päättyi ja kevään karnevaali alkoi. Erityisen kuuluisa on nykyään Tarton monta päivää kestävä opiskelijavappu eli opiskelijoiden kevätpäivät. Se onkin nykyään Viron kuuluisin vappujuhla, Neuvosto-Eestin virallisin vappujuhla oli Tallinnan vappumarssi.
TEKSTI ANTTI SARASMO, KUVITUS HANNU LUKKARINEN
Lue lisää samasta aiheestaneuvosto-eesti vappumarssi
