Queenin kuuluisa cover-bändi saapuu keikalle Viroon
Teksti Ingel Kink
Kuvat Majesty
Cover-yhtye Majesty saapuu keikalle Viroon perjantaina 10. tammikuuta. Tämä brittibändi on erikoistunut jäljittelemään legendaarista Queenia niin saundiltaan kuin esitykseltään. Yhtye esiintyy ensin Alexela-konserttitalossa Tallinnassa ja lauantaina 11. tammikuuta Vanemuisen konserttitalossa Tartossa. Majesty keikkaili Virossa viimeksi vuonna 2020.
Majesty kiinnittää konserteissaan huomiota Queenille tunnusomaisen soundin ja musikaalisten yksityiskohtien jäljittelyyn, jotta 70- ja 80-luvun hittien coverit olisivat mahdollisimman lähellä alkuperäistä.
Yhtyeen keulakuva ja laulaja Rob Lean voitti vuonna 2022 brittiläisen tv-sarjan Starstruckin. Tuomaristossa istunut Adam Lambert ylisti Leania tämän uskomattomasta lavasuorituksesta Freddie Mercuryna. Majestyn muut jäsenet ovat myös pitkän linjan muusikoita.
Konsertissa esitetään muun muassa hitit ”We Will Rock You”, ”We Are the Champions”, ”Somebody to Love” ja ”Bohemian Rhapsody”. Lippuja voi ostaa Piletilevistä.
Tutustu virolaisen joulunvieton tapoihin läpi aikojen
Viron ulkoilmamuseon joulusesonki käynnistyi Rocca al Maren tiluksilla jo kuun alussa, kun Kolun krouvi otti kahdeksi viikoksi lounaslistalleen erityisen … Lue lisää
5.12.2025 | Kulttuuri
El Greco, upea joulukuusi ja ihastuttava näkymä Tallinnan yli Nigulisten museossa
Tallinnan vanhassakaupungissa sijaitseva Nigulisten museo kutsuu tänä syksynä ja talvena kokemaan Toledon katedraalin aarteet. Museo isännöi näyttelyä Dives Toletana, … Lue lisää
4.12.2025 | Kulttuuri
Palkitun oopperasolistin joulukonsertti
Kansainvälisten laulukilpailujen kärkisijoille Wienissä ja Lappeenrannassa yltänyt sekä useasti Suomen Kansallisoopperassa, Savonlinnan oopperajuhlilla sekä RSO:n kanssa solistina esiintynyt suomalaissyntyinen … Lue lisää
4.12.2025 | Kulttuuri
Ohjelmallinen viikonloppu Kadriorgissa
Kävelyreitillä Tallinnan keskustasta Laulukentälle sijaitsee historiallinen Kadriorgin puisto. Sen koilliskulmalla oleva japanilainen puutarha on kaunis kirsikkapuiden kukinnan aikaan, mutta … Lue lisää
3.12.2025 | Kulttuuri
Piparkakkumania 2025 on taas avattu
”Piparkoogimaania” on taidenäyttely, jolla on yksi perussääntö: kaikki teokset on valmistettu piparkakuista. Vuosittain yli sata kuvataiteilijaa, muotoilijaa, arkkitehtia ja … Lue lisää
2.12.2025 | Kulttuuri
Jättiläisötökät valloittivat Tarton
Oletko miettinyt, kuinka paljon erilaisia niveljalkaisia, koppakuoriaisia ja muita selkärangattomia ötököitä huoneenlämpöön tuotava joulukuusi oksiensa kätköön peittää? Tarton AHHAA-tiedekeskuksen … Lue lisää
1.12.2025 | Kulttuuri
Tällä viikolla tapahtuu Virossa
28.11.–28.12. Baltian asematorin joulutori, Tallinna Tunnelmallinen joulutori Kalamajassa, jossa on tarjolla käsitöitä, glögiä, ruokakojuja ja talvista ohjelmaa koko perheelle. … Lue lisää
30.11.2025 | Kulttuuri
Virumaa täyttyy sävelistä viikon ajaksi
Joulukuun ensimmäinen viikko tuo eri puolilla Länsi- ja Itä-Virumaata sijaitseviin konserttisaleihin, kulttuurikeskuksiin ja kyläyhdistysten taloihin peräti kymmenen musiikki-iltaman sarjan. … Lue lisää