Tuoretta tietoa Virosta
3.10.2024 | Kulttuuri

Muistokonsertti säveltäjä Kaija Saariaholle Tallinnassa

Teksti Susanna Poikela
Kuvat Maarit Kytöharju, Krista Must

Muistokonsertti säveltäjä Kaija Saariaholle Tallinnassa

 

Mustapäiden talossa Tallinnassa pidetään tunnetun suomalaissäveltäjän Kaija Saariahon muistokonsertti 5. lokakuuta kello 19.00. Tallinnan kamariorkesteri, Viron nykymusiikin keskus ja säveltäjä Helena Tulve yhdistävät voimansa tähän virolaista ja suomalaista kulttuurisiltaa rakentavaan tapahtumaan. Konserttiin osallistuu musiikin ja keskustelun merkeissä myös Saariahon leski, ranskalainen elektronisen musiikin säveltäjä Jean-Baptiste Barrière.

Virolaisista säveltäjistä Saariahon kanssa eniten kosketuksissa ollut Helena Tulve esittää muistokonsertissa viimeisimmän teoksensa Vers l’autre clarté (Kohti toista selkeyttä). Teos on omistettu Saariaholle. Sen esittävät Tallinnan kamariorkesteri, ensemble U: ja Elektronisen musiikin seuran yhtyeen EMA muusikot. 

”Teos on toinen versio aikaisemmasta kamariteoksestani Becoming Light – Music for Kaija, jonka kirjoitin kesällä 2023 Kaija Saariahon poismenon jälkeen. Musiikillisesti se on hidasta muutosprosessia, tummasta vaaleaan, tiiviistä harvaan, levottomuudesta tyyneyteen”, Helena Tulve kuvailee.   

Helena Tulve toteaa myös, että Saariaho on ehdottomasti Suomen tunnetuin ja menestynein säveltäjä Jean Sibeliuksen jälkeen. ”Hänen musiikilleen on ominaista suuri huomio ääneen monimutkaisena ja aikaa muuttavana ilmiönä, jolla on vahva emotionaalinen ja fyysinen ilmaisu ja vaikutus.”

 

 

Yksi konsertin johtajista Taavi Kerikmäe sanoo Saariahon vaikuttaneen virolaisten säveltäjien sävellystyöhön. ”Hänen äänikielensä on koskettanut useita huippusäveltäjiämme. Myös useilla virolaisilla muusikoilla on ollut etuoikeus työskennellä hänen kanssaan.”

Konsertti alkaa keskustelulla Saariahon musiikista ja hänestä säveltäjänä sekä ihmisenä. Konsertissa soivat Saariahon ikoniset teokset Lichtbogen, Petals ja Miranda’s Lament sekä Helena Tulven uusi Saariaholle omistettu teos Vers l’autre clarté. Jean-Baptiste Barrière esittää konsertissa myös omaa musiikkiaan ja lisää live-videoita Saariahon musiikille. 

Lippuja konserttiin voi ostaa Piletilevin lippupalvelusta tai Tallinnan Filharmonian kotisivuilta

 

 

 

The Baltic Guiden tuoreita uutisia

Lue lisää samasta aiheesta
Helena Tulve kaija saariaho klassinen musiikki konsertit mustapäiden talo Nykymusiikki tapahtumat

18.3.2026 | Kulttuuri

PoCo-museoon esille suomalaista graffititaidetta

PoCo-museoon esille suomalaista graffititaidetta

Modernin populaaritaiteen parhaimmistoa maailmalta muiden muassa Andy Warholin, Jeff Koonsin ja Banksyn johdolla Tallinnassa esittelevä PoCo-museo tekee mittavan huomionosoituksen … Lue lisää

18.3.2026 | Kulttuuri

Kolmen Roxette-tribuuttiesityksen kiertue

Kolmen Roxette-tribuuttiesityksen kiertue

Roxette UK on kansainvälisesti tunnustetuin, maailman radioaaltoja vuodesta 1986 valloittaneen ikonisen ruotsalaisduon tribuuttiyhtye. Huhtikuun alussa Roxette UK saapuu Viroon … Lue lisää

16.3.2026 | Kulttuuri

Tällä viikolla tapahtuu Virossa

Tällä viikolla tapahtuu Virossa

11.–22.3. Tallinnan ravintolaviikko, Tallinna Kaksi kertaa vuodessa järjestettävä ravintolaviikko tuo lounas- ja päivällispöytään jälleen korkealaatuisia ravintola-annoksia erittäin kukkarolle ystävällisin … Lue lisää

14.3.2026 | Kulttuuri

Monty Python -koomikko Eric Idle esiintyy Tallinnassa

Monty Python -koomikko Eric Idle esiintyy Tallinnassa

Harvat komediaryhmät ovat vaikuttaneet populaarikulttuuriin tai huumorin rajoihin maailmanlaajuisella tavalla, mutta yksi niistä on juuri tässä onnistunut kiistattomasti: Monty … Lue lisää

13.3.2026 | Kulttuuri

Ooppe… vaiko sittenkin Areenan kummitus?

Ooppe… vaiko sittenkin Areenan kummitus?

Todennäköisesti maailman kuuluisin musikaali, Andrew Lloyd Webberin ”Oopperan kummitus”, esitetään Tallinnassa nimensä Unibet Arenaksi muuttaneessa suurhallissa 5.–10. toukokuuta. Näytökset … Lue lisää

12.3.2026 | Kulttuuri

Tartto on kulttuurintäyteinen yliopistokaupunki

Tartto on kulttuurintäyteinen yliopistokaupunki

Tartto on Viron toiseksi suurin kaupunki, jolla on keskiaikaisena kaupunkina pitkä kulttuurihistoria jo satojen vuosien ajalta. Kaupunki tunnetaan erityisesti … Lue lisää

11.3.2026 | Kulttuuri

Dreamscape Festival 2026 viikonloppuna Tallinnassa

Dreamscape Festival 2026 viikonloppuna Tallinnassa

Dreamscape on ainutlaatuinen elektronista musiikkia ja kuvataiteita Paavlin kulttuuritehtaalla yhdistelevä festivaali, jossa myös yleisö on tervetullut osallistumaan osana tapahtumaa … Lue lisää

10.3.2026 | Kulttuuri

Pyhän Patrickin päivä Tallinnassa

Pyhän Patrickin päivä Tallinnassa

“Irlantilaisten onneen” viittaavan vanhan, kultakuumekauden aikaisen amerikkalaisen sanonnan valossa voi todeta, että tämänkin päivän Tallinnassa elävät irlantilaiset ovat varsin … Lue lisää