Tuoretta tietoa Virosta
19.7.2024 | Kulttuuri

Majakkakylän filosofi näkee osuvasti kahden kulttuurin läpi

Teksti Petri Saraste
Kuva Susanna Poikela

Majakkakylän filosofi näkee osuvasti kahden kulttuurin läpi

 

Ville Hytönen: Toisten virolaisten valtakunta.

Kustannusosakeyhtiö Sammakko.

337 s.

 

Ville Hytönen on yksi tämän ajan tuotteliaimmista suomalaisista kirjailijoista. Häneltä syntyvät niin romaanit, tietokirjat, runokirjat kuin lastenkirjatkin ällistyttävää vauhtia. Tähän mennessä vuonna 1982 syntyneen kirjailijan tuotanto käsittää hengästyttävät, noin 60 teosta. Hän on myös Suomen Kirjailijaliiton puheenjohtaja, Kirjailija-lehden päätoimittaja ja tämän lehden kolumnisti.

Asuttuaan jo vuosia Virossa hänellä on myös erityinen kyky verrata virolaisia ja suomalaisia toisiinsa ja löytää kiehtovia yksityiskohtia. Hän toteaa uutuuskirjassaan hauskasti muun muassa kuulevansa jatkuvasti ympäri maailmaa asuvilta tutuiltaan, että ”suomalaiset ne vasta omituisia ovat”. Mutta niin ovat virolaisetkin, lisää Hytönen.

Toisten virolaisten valtakunta kertoo muun muassa kartanonherroista rantarosvoina, kalakolhooseista, Lasnamäen uudesta tulemisesta, Viron rehellisimmästä suomalaisrosvosta, liikennekulttuurista, taiteilijoista sekä liian rikkaista ja liian köyhistä ihmisistä. Erityisesti kirja kertoo niistä, jotka ovat menestyneet ja menestyvät omilla ansioillaan.

Ville Hytönen elää Viron pohjoisrannikolla pienessä majakkakylässä poikansa kanssa. Hän tutkii ja keskustelee alakouluikäisen lapsensa kanssa veljeskansoista ja itämerensuomalaisuudesta.

Välillä kirja etenee hyvinkin filosofiselle tasolle, kuten luvussa, jossa hän lähti metsään semiootikko ja biologi Valdur Mikitan kanssa.

Suhde metsään on sekä Mikitan että Hytösen mielestä erityisen tärkeä. ”Suomessa monet eivät edes enää tiedä, mitä eroa on puistolla ja metsällä”, Hytönen kirjoittaa. Mikita pohtii, että metsä synnyttää meille turvallisuuden tunteen, kun indoeurooppalaiset kokevat pikemmin pelkoa.

”Monille metsä on hautausmaa, jonne mennään kuin esi-isän haudalle”, Mikita sanoo. Kirjassa hän kertoo huomanneensa ensimmäistä kertaa vasta käydessään Ilomantsissa, että Virossa ja Suomessa on asioita, jotka Virosta ovat kadonneet ja Virossa on asioita, jotka ovat Suomesta kadonneet.

Mikitalta haastattelusta jäi minulle elämään yksi lause: ”Mitä tehokkaammaksi suunnittelemme maailmamme, sitä enemmän mielenterveysongelmia meillä on.” Tuohon minäkin uskon.

 

The Baltic Guiden tuoreita uutisia

Lue lisää samasta aiheesta
kirjallisuus petri saraste Toisten virolaisten valtakunta ville hytönen Viro virolainen kulttuuri

5.12.2025 | Kulttuuri

Tutustu virolaisen joulunvieton tapoihin läpi aikojen

Tutustu virolaisen joulunvieton tapoihin läpi aikojen

Viron ulkoilmamuseon joulusesonki käynnistyi Rocca al Maren tiluksilla jo kuun alussa, kun Kolun krouvi otti kahdeksi viikoksi lounaslistalleen erityisen … Lue lisää

5.12.2025 | Kulttuuri

El Greco, upea joulukuusi ja ihastuttava näkymä Tallinnan yli Nigulisten museossa

El Greco, upea joulukuusi ja ihastuttava näkymä Tallinnan yli Nigulisten museossa

Tallinnan vanhassakaupungissa sijaitseva Nigulisten museo kutsuu tänä syksynä ja talvena kokemaan Toledon katedraalin aarteet. Museo isännöi näyttelyä Dives Toletana, … Lue lisää

4.12.2025 | Kulttuuri

Palkitun oopperasolistin joulukonsertti

Palkitun oopperasolistin joulukonsertti

Kansainvälisten laulukilpailujen kärkisijoille Wienissä ja Lappeenrannassa yltänyt sekä useasti Suomen Kansallisoopperassa, Savonlinnan oopperajuhlilla sekä RSO:n kanssa solistina esiintynyt suomalaissyntyinen … Lue lisää

4.12.2025 | Kulttuuri

Ohjelmallinen viikonloppu Kadriorgissa

Ohjelmallinen viikonloppu Kadriorgissa

Kävelyreitillä Tallinnan keskustasta Laulukentälle sijaitsee historiallinen Kadriorgin puisto. Sen koilliskulmalla oleva japanilainen puutarha on kaunis kirsikkapuiden kukinnan aikaan, mutta … Lue lisää

3.12.2025 | Kulttuuri

Piparkakkumania 2025 on taas avattu

Piparkakkumania 2025 on taas avattu

”Piparkoogimaania” on taidenäyttely, jolla on yksi perussääntö: kaikki teokset on valmistettu piparkakuista. Vuosittain yli sata kuvataiteilijaa, muotoilijaa, arkkitehtia ja … Lue lisää

2.12.2025 | Kulttuuri

Jättiläisötökät valloittivat Tarton

Jättiläisötökät valloittivat Tarton

Oletko miettinyt, kuinka paljon erilaisia niveljalkaisia, koppakuoriaisia ja muita selkärangattomia ötököitä huoneenlämpöön tuotava joulukuusi oksiensa kätköön peittää? Tarton AHHAA-tiedekeskuksen … Lue lisää

1.12.2025 | Kulttuuri

Tällä viikolla tapahtuu Virossa

Tällä viikolla tapahtuu Virossa

28.11.–28.12. Baltian asematorin joulutori, Tallinna Tunnelmallinen joulutori Kalamajassa, jossa on tarjolla käsitöitä, glögiä, ruokakojuja ja talvista ohjelmaa koko perheelle. … Lue lisää

30.11.2025 | Kulttuuri

Virumaa täyttyy sävelistä viikon ajaksi

Virumaa täyttyy sävelistä viikon ajaksi

Joulukuun ensimmäinen viikko tuo eri puolilla Länsi- ja Itä-Virumaata sijaitseviin konserttisaleihin, kulttuurikeskuksiin ja kyläyhdistysten taloihin peräti kymmenen musiikki-iltaman sarjan. … Lue lisää