Tuoretta tietoa Virosta
10.5.2024 | Kulttuuri

Tallinnan kaupunkielämän museon näyttely Pöytään, olkaa hyvä!

Teksti Susanna Poikela
Kuvat Tallinnan kaupunginmuseo ja yksityiskokoelmat

Tallinnan kaupunkielämän museon näyttely Pöytään, olkaa hyvä!

 

Tallinnan kaupunkielämän museossa avataan 11. toukokuuta uusi näyttely Palume lauda! (suomeksi Pöytään, olkaa hyvä!). Näyttelyssä tutustutaan kaupunkilaisten pöytähetkiin ja kattaustapoihin perheen ja läheisten kanssa viimeisen vuosisadan aikana.

Kotona ruokapöydän ympärille kokoontuminen ja siihen liittyvät rituaalit ovat tärkeitä sosiaalisesti ja emotionaalisesti. Lisäksi pöytätavat ja esineet kertovat paljon perhe-elämästä, tapakulttuurista ja sen hetkisestä ajasta ja ympäristöstä. 

Palume lauda! -näyttely tutkii myös, miten tallinnalaisten kattaustavat ovat muuttuneet viimeisen vuosisadan aikana. Kävijät voivat tarkastella esimerkiksi millainen on ollut virolainen juhlapöytä 1930-luvulla, 1980-luvulla ja millainen se on nyt 2020-luvulla. 

Pöydillä on esillä Nikolai Langebraunin posliinitehtaan, Riian posliinitehtaan ja ARS:n tuotteita sekä Ukrainan Baranivkan ja Ternopilin tehtaiden tuotteita. Lasitavarat ovat Lorupilta ja Tarbeklaasilta. Lisäksi esillä on posliini- ja lasiesineitä yksityisistä kokoelmista.

Näyttelyä täydentävät perhepotretit Tallinnan kaupunginmuseon, Viron kansallismuseon, Tarton taidemuseon ja Viron taidemuseon kokoelmista. Lisäksi esillä on valokuvia juhlapöydistä entisten ja nykyisten tallinnalaisten valokuva-albumeista.

 

11.5.–29.12. 2024 Palume lauda –näyttely, Tallinnan kaupunkielämän museo, Vene 17 Tallinna.

 

 

Lue lisää aiheesta:

 

The Baltic Guiden tuoreita uutisia

Lue lisää samasta aiheesta
museot näyttelyt Palume lauda Tallinnan kaupunkielämän museo Tallinnan museot virolainen kulttuuri virolainen tapakulttuuri

24.7.2026 | Kulttuuri

Yöbasaari Narva-Jõesuussa

Yöbasaari Narva-Jõesuussa

Rauhallinen merenranta- ja kylpyläkaupunki Narva-Jõesuu muuttuu 1.8. kello 18 taianomaisen hämyisäksi iltamarkkina- ja festivaalialueeksi. Niin paikalliset kuin matkailijatkin voivat tuolloin … Lue lisää

24.7.2026 | Kulttuuri

Wiiraltin mestarigrafiikkaa esillä Tallinnassa

Wiiraltin mestarigrafiikkaa esillä Tallinnassa

Tallinnan Vanhaankaupunkiin on kesän alussa avattu uusi taidegalleria, jonka ensimmäinen näyttely on omistettu kautta aikojen yhdelle Viron tunnetuimmista taidegraafikoista. Vanhan … Lue lisää

23.7.2026 | Kulttuuri

Tartu Sumin 2026 -festivaali

Tartu Sumin 2026 -festivaali

Tartto on Viron kulttuuripääkaupunki, ja sen myötä Tarton historiallisessa sydämessä eli vanhassakaupungissa järjestetään 1.–16. elokuuta Tartu Sumin -festivaali, jonka nimen … Lue lisää

22.7.2026 | Kulttuuri

Tallinn Rock Festival on jo aivan nurkan takana

Tallinn Rock Festival on jo aivan nurkan takana

Reilun viikon kuluttua eli 31.7.–2.8. Tallinn Rock Festival järjestetään – arvasit aivan oikein – nimensä mukaisesti Tallinnassa, Unibet Arenalla. Tämänkertainen … Lue lisää

22.7.2026 | Kulttuuri

Virolaisen viinin päivä Põltsamaalla

Virolaisen viinin päivä Põltsamaalla

Põltsamaan ehkä suosituin vientituote oli pitkään vahva sinappi. Jo ennen sen tuotannon ulkoistamista Latviaan samainen Orkla-konserniin kuuluva elintarviketehdas lakkautti vuonna … Lue lisää

21.7.2026 | Kulttuuri

Leigojärven musiikkifestivaali 2026

Leigojärven musiikkifestivaali 2026

Etelä-Virossa, Otepään lähellä sijaitsee Leigojärvi, jonka vesille on rakennettu kaksi esiintymislavaa. Kerran vuodessa kesäisin siellä järjestettävän Leigon järvimusiikkifestivaalin ajankohta on … Lue lisää

20.7.2026 | Kulttuuri

Tällä viikolla tapahtuu Virossa

Tällä viikolla tapahtuu Virossa

22.7. Kadriorgin puiston vuosipäivä, Tallinna Tallinnan upein kaupunkipuistoalue lukuisine museoineen juhlistaa 308. merkkipäiväänsä. Iltapäivän ajaksi lapsille on järjestetty monenlaista puuhaa, … Lue lisää

20.7.2026 | Mainos | Kulttuuri

camera icon9
Enemmän kuin vanhakaupunki: koe Tallinna Tallinn Cardilla

Mainos Enemmän kuin vanhakaupunki: koe Tallinna Tallinn Cardilla

Tallinna on kaupunki, johon palataan yhä uudelleen. Yksi saapuu keskiaikaisen vanhankaupungin vuoksi, toinen merenrantakävelyiden tai hyvien ravintoloiden takia. Myös kokenut … Lue lisää