Tuoretta tietoa Virosta
9.5.2024 | Vapaa-aika

Tarton rannalla saunotaan ja keskustellaan – Alaston totuus yhdistää

Teksti Susanna Poikela

Kuva Silver Gutmann

Tarton rannalla saunotaan ja keskustellaan – Alaston totuus yhdistää

 

Tarton Emajoen rannassa saunotaan ja keskustellaan 10.–11. toukokuuta tapahtumassa Alaston totuus. Tapahtuma on osa Euroopan kulttuuripääkaupunki Tartto 2024 pääohjelmaa.

Saunafestivaalin tarkoituksena on yhdistää yhdessäolo ja keskustelut, jotka jo luonnollisesti ovat osa saunakulttuuria. Festivaalialueella on 12 erilaista saunaa, muun muassa Ukrainaan hyväntekeväisyytenä lähtevä sotilaiden rintamasauna, joiden lauteilla vieraat keskustelevat. Tittelit jäävät pukuhuoneen narikkaan, koska saunassa vallitsee tasa-arvo ja solidaarisuus.  

”Saunassa on vastaus yhteiskuntaa vaivaavaan vastakkainasetteluun. Löyly muuttaa meidät paremmiksi versioiksi itsestämme, muutumme sovinnollisiksi ja ystävällisiksi. Sauna on meille niin itsestään selvä, ettemme ole tottuneet pitämään sitä laajemmin dialogin ja keskustelukulttuurin esikuvana”, sanoo tapahtuman vastaava tuottaja, Suomen Viron-instituutin johtaja Hannele Valkeeniemi.

Tapahtumaan osallistuu myös saunojia Oulusta ja Tampereelta. Oulu tulee olemaan vuoden 2026 Euroopan kulttuuripääkaupunki ja Tampere kantaa maailman saunapääkaupungin titteliä. 

Keskustelut alkavat tasatunnein, ja kestävät noin noin 30 minuuttia. Keskustelun vetäjinä (löylymestareina) toimivat muun muassa ”saunaministeri” Rein Sikk, Ukrainaan rintamasaunoja organisoiva Ilmar Raag, Savusaunasisaruus (Savvusanna sõsarad) -elokuvan tuottaja Marianne Ostrat, kirjailija Mika Keränen, Levilan perustaja Daniel Vaarik ja Tarton yliopiston Maailmaülikoolin projektipäällikko Triinu Laan

Tapahtuma on avoin kaikille. Lippuja (5 euroa) voi ostaa joko Piletilevistä tai paikan päältä, jos vapaita saunapaikkoja on vielä tarjolla. Saunafestivaalin tapahtumapaikka sijaitsee Emajoen uimarannalla (Ujula tn 102). 

 

10.–11.5. Alaston totuus -saunafestivaali, Tartto

 

Lue lisää aiheesta:

The Baltic Guiden tuoreita uutisia

Lue lisää samasta aiheesta
Alaston totuus euroopan kulttuuripääkaupunki Hannele Valkeeniemi sauna saunafestivaali tartto virolainen sauna

2.12.2025 | Vapaa-aika

Jättimäinen robotiikan festivaali

Jättimäinen robotiikan festivaali

Robotex International on maailman suurin robotiikan ja teknologian festivaali. Tänä vuonna sen 25-vuotispäivää juhlistetaan 5.–6. joulukuuta Tallinnan Unibet Arenalla. … Lue lisää

28.11.2025 | Vapaa-aika

SlonnyFest 2025 lapsille ja aikuisille

SlonnyFest 2025 lapsille ja aikuisille

Jos satut olemaan Tartossa ja haluat osallistua johonkin hieman tavallisuudesta poikkeavaan, SlonnyFest on tapahtuma sinulle ja lapsillesi. SlonnyFest keskittyy … Lue lisää

17.11.2025 | Mainos | Vapaa-aika

camera icon5
Itä-Viron talvi – kylpylöitä, ulkoilua ja luontoelämyksiä

Mainos Itä-Viron talvi – kylpylöitä, ulkoilua ja luontoelämyksiä

Historiallinen Narva ja eeppinen näkymä EU:n itärajalla Viron ja Venäjän rajalla sijaitseva Narva huokuu historiaa. Keskiaikainen Hermannin linna, vanha … Lue lisää

17.11.2025 | Mainos | Vapaa-aika

Talvinen Tartto lämmittää sydäntä

Mainos Talvinen Tartto lämmittää sydäntä

Tarton joulukaupungissa pyhät ovat pitkät Raatihuoneen torilla sinua odottaa kunnon joulutunnelma. Marraskuun lopussa avataan taas viihtyisä Tarton joulukaupunki, joka … Lue lisää

4.11.2025 | Mainos | Vapaa-aika

Tartu mikkiin ja laula kauneimmat joululaulut Tähtikaraokessa

Mainos Tartu mikkiin ja laula kauneimmat joululaulut Tähtikaraokessa

Suomalaisten suosikki Tähti­karaoke valmistautuu ottamaan joulun vastaan avosylin. Tunnelmallinen karaokebaari kutsuu kaikkia, niin ystäväporukoita kuin myös yrityksiä, viettämään iltaa … Lue lisää

22.10.2025 | Vapaa-aika

Kiipeä 870 porrasta Tallinnan Televisiotornissa

Kiipeä 870 porrasta Tallinnan Televisiotornissa

Tallinna on tänä vuonna Euroopan urheilupääkaupunki, ja sen kunniaksi Teletorni kutsuu kaikenikäisiä lapsia nousemaan Televisiotornin huipulle portaita pitkin. Tämä … Lue lisää

17.10.2025 | Vapaa-aika

Mr Tipsy Tour luotsaa sinut Tallinnan yöelämään

Mr Tipsy Tour luotsaa sinut Tallinnan yöelämään

Ilta on valoisa ja lämmin. Ravintoloiden terassit täyttyvät, ja baarien ovet käyvät tiuhaan. Musiikki kantautuu kaduille, ja ihmiset ovat … Lue lisää

3.10.2025 | Vapaa-aika

Vauhtia ja vaarallisia tilanteita – Saarenmaan ralli koittaa jälleen

Vauhtia ja vaarallisia tilanteita – Saarenmaan ralli koittaa jälleen

Joka vuosi järjestettäväSaaremaa Ralli kerää yleisön ja kilpailijat yhteen nauttimaan moottoriurheilusta Viron suurimmalle saarelle. Tämän vuoden tapahtuma alkaa ja … Lue lisää