Teksti Susanna Poikela
Kuvat Kevin Loigu, Evelin Kruus,
Lauri Veerde, Are Tralla
Tulevana viikonloppuna (20.–21.4.) kulttuuripääkaupunki Tartossa järjestetään ensimmäistä kertaa Open House Tartto -tapahtuma. Tapahtumaviikonlopun aikana yleisöllä on mahdollisuus tutustua 30 eri kohteeseen ilmaiseksi.
Open House Tartto -tapahtumaan ottaa osaa kulttuurisesti, arkkitehtuurisesti ja historiallisesti merkitykselliset rakennukset. Tapahtuma on osa kulttuuripääkaupunki Tartto 2024 pääohjelmaa ja se sopii koko perheelle.
Yliopistokaupunkina tunnettu Tartto avaa ovensa muun muassa Yliopiston kirjastoon, Tarton Viron ylioppilasseuraan, Kansallisarkistoon sekä uuteen ja vanhaan Tarton yliopiston anatomian saliin. Muita kohteita ovat esimerkiksi A. Le Coqin panimo, Viron Ilmailuakatemia, Tarton tähtitorni ja Korkeimman oikeuden rakennus.
”Arkkitehtuuri on olennainen osa kulttuuriamme, ja mikä olisikaan parempi tapa esitellä virolaista arkkitehtuuria kuin Euroopan kulttuuripääkaupunki Tartossa? Haluamme, että ihmiset ovat tietoisempia kaupunkitilaa rikastavista arkkitehtonisista arvoista. Tavoitteenamme on kiinnittää ihmisten huomio tarinoihin, joita eri rakennukset ja paikat kertovat niin kaupungin kokonaiskuvassa kuin arkkitehtuurisesti”, kuvailee Open House Tartto ja Tallinna -tapahtuman tuottaja Aleksander Tali.
Rauhallinen merenranta- ja kylpyläkaupunki Narva-Jõesuu muuttuu 1.8. kello 18 taianomaisen hämyisäksi iltamarkkina- ja festivaalialueeksi. Niin paikalliset kuin matkailijatkin voivat tuolloin … Lue lisää
24.7.2026 | Kulttuuri
Wiiraltin mestarigrafiikkaa esillä Tallinnassa
Tallinnan Vanhaankaupunkiin on kesän alussa avattu uusi taidegalleria, jonka ensimmäinen näyttely on omistettu kautta aikojen yhdelle Viron tunnetuimmista taidegraafikoista. Vanhan … Lue lisää
23.7.2026 | Kulttuuri
Tartu Sumin 2026 -festivaali
Tartto on Viron kulttuuripääkaupunki, ja sen myötä Tarton historiallisessa sydämessä eli vanhassakaupungissa järjestetään 1.–16. elokuuta Tartu Sumin -festivaali, jonka nimen … Lue lisää
22.7.2026 | Kulttuuri
Tallinn Rock Festival on jo aivan nurkan takana
Reilun viikon kuluttua eli 31.7.–2.8. Tallinn Rock Festival järjestetään – arvasit aivan oikein – nimensä mukaisesti Tallinnassa, Unibet Arenalla. Tämänkertainen … Lue lisää
22.7.2026 | Kulttuuri
Virolaisen viinin päivä Põltsamaalla
Põltsamaan ehkä suosituin vientituote oli pitkään vahva sinappi. Jo ennen sen tuotannon ulkoistamista Latviaan samainen Orkla-konserniin kuuluva elintarviketehdas lakkautti vuonna … Lue lisää
21.7.2026 | Kulttuuri
Leigojärven musiikkifestivaali 2026
Etelä-Virossa, Otepään lähellä sijaitsee Leigojärvi, jonka vesille on rakennettu kaksi esiintymislavaa. Kerran vuodessa kesäisin siellä järjestettävän Leigon järvimusiikkifestivaalin ajankohta on … Lue lisää
20.7.2026 | Kulttuuri
Tällä viikolla tapahtuu Virossa
22.7. Kadriorgin puiston vuosipäivä, Tallinna Tallinnan upein kaupunkipuistoalue lukuisine museoineen juhlistaa 308. merkkipäiväänsä. Iltapäivän ajaksi lapsille on järjestetty monenlaista puuhaa, … Lue lisää
20.7.2026 | Mainos | Kulttuuri
9
Mainos Enemmän kuin vanhakaupunki: koe Tallinna Tallinn Cardilla
Tallinna on kaupunki, johon palataan yhä uudelleen. Yksi saapuu keskiaikaisen vanhankaupungin vuoksi, toinen merenrantakävelyiden tai hyvien ravintoloiden takia. Myös kokenut … Lue lisää