Viron kansallismuseo täyttää tänä vuonna 115 vuotta. Juhlan kunniaksi Tartossa sijaitseva museo järjestää monenlaista yleisötapahtumaa museossa. Juhlapäivää vietetään ERM:ssä sunnuntaina 14. huhtikuuta.
Kello 11 Viron kansallismuseon johtaja Kertu Saksan johtamalla yleisökierroksella tutustutaan talon eri osiin, näyttelyihin ja muihin tiloihin. Vironkieliselle kierrokselle mahtuu 30 osallistujaa.
Samaan aikaan museon pihalla kylvetään ruiskukkaa ympäri suurta museorakennusta. Kaunis ruiskukka on tunnetusti Viron kansalliskukka.
Kello 12 esiintyy kansantanssiryhmä ”Tarbatu”. Myös yleisö voi nauttia tanssin huumasta, sillä paikan päällä on tanssiohjaajia näyttämässä mallia kaikille tanssimisesta kiinnostuneille.
Kello 12–15 ”Kohtaamisia” -perusnäyttelyssä tutustuaan onnea tuoviin symboleihin, joita löytyy kansanesineistöstä ja tekstiileistä. Työpajassa voi myös valmistaa onnittelukortteja ja paperilampaita. Työpajaan ovat tervetulleita kaikki 5–11 -vuotiaat lapset vanhempiensa kanssa.
Kello 18 alkaa opastettu kierros ”Kuka omistaa yön?”, josta iltaa voi jatkaa samannimisen konsertin parissa. Konsertissa esiintyvät virolaiset laulajat Piret Krumm, Liisi Koikson, Stig Rästa, Vaiko Eplik ja Toomas Lunge yhtyeensä kanssa. Konserttilippuja voi ostaa ERMistä tai Piletilevistä.
Pärnun nykytaiteen museossa on tänä kesänä eli 6.9. asti esillä kansainvälisen alastontaiteen näyttelysarjan töitä jo 33. kerran. “Mies & Nainen”-näyttelyn … Lue lisää
9.6.2026 | Kulttuuri
Tallinnan vanhin museo täyttää vuosia
Jos veikkaat Tallinnan vanhimman museon sijaitsevan Vanhassakaupungissa, niin arvaapa uusiksi. Titteli kuuluu nimittäin Kadriorgissa, presidentinlinnan ja Kumun naapurustossa sijaitsevalle Pietari … Lue lisää
8.6.2026 | Kulttuuri
Tällä viikolla tapahtuu Virossa
10.–12.6. Estonian Fashion Festival, Viljandi ja Tartto Viron suurin kestävää kehitystä ja järkeviä kulutustottumuksia huomioivalle muodille omistettu vuosittainen tapahtuma. Keskiviikkoinen … Lue lisää
7.6.2026 | Kulttuuri
Tallinnan kitarafestivaali 2026
Tallinnan kitarafestivaali järjestetään tänä kesänä jo 21. kerran. Vuonna 2006 perustettu tapahtuma on omistettu kitaramusiikin lukuisille eri tyylisuunnille, ja sen … Lue lisää
5.6.2026 | Kulttuuri
Stencibility luo taas uutta kaupunkikuvaa Tarton seinille
Tartto muuttuu taas kansainväliseksi katutaiteen keskukseksi, kun Emajõen Ateenaksikin kutsutussa yliopistokaupungissa järjestetään 11.–14.6. Stencibility-festivaali. Vuonna 2010 alkunsa saanut tapahtuma on … Lue lisää
5.6.2026 | Kulttuuri
Estonian Fashion Festival 2026
Estonian Fashion Festival on Viron suurin kestävälle muodille omistettu vuosittainen tapahtuma. Tänä vuonna EFF jalkautuu 10.–12.6. Viljandiin ja Tarttoon. Kiinnostus … Lue lisää
Tänä kesänä Tallinnan Kadriorgin puistossa kävellessä voi ilahtua nähdessään Akseli Gallen-Kallelan teoksen Kevät liehumassa puiston lipuissa. Kadriorgin museossa on avoinna … Lue lisää
3.6.2026 | Kulttuuri
Kings of Leon livenä Tallinnassa
Kings of Leon on yksi 2000-luvun alun yhdysvaltalaisen musiikkikentän merkittävimmistä yhtyeistä. Virossa yhtye esiintyy ensimmäistä kertaa 14.6. Tallinnan Unibet Arena … Lue lisää