Tuoretta tietoa Virosta
31.10.2023 | Kulttuuri

Nuori ja palkittu viulisti Hans Christian Aavik esiintyy tällä viikolla Virossa

Teksti Susanna Poikela
Kuva Aivo Kallas 

Nuori ja palkittu viulisti Hans Christian Aavik esiintyy tällä viikolla Virossa

 

”Viulu laulaa, valittaa, tanssii, riehuu, suree ja hyväilee hänen käsissään. Aavikin instrumentin käsittelyä leimaa henkinen ja fyysinen eheys. Kirkkaan, jännittyneen ja filosofisen tulkinnan takana piilee utelias mieli, avoimuus, kiitollisuus ja kunnioitus säveltäjää sekä kuuntelijaa kohtaan.” Näillä sanoilla kulttuurilehti Sirp kuvaili Aavikin soittoa vuonna 2020.

Hans Christian Aavik (1998) on yksi merkittävimmistä tämän hetken virolaisista viulisteista. Hän on omaksunut monipuolisen tyylin ja soitossa kuuluu Aavikille ominainen selkeä soundi.

Aavik aloitti viulunsoiton viisivuotiaana. Vuonna 2017 19-vuotias nuori oppilas lähti musiikilliselle retkelle Eurooppaan. Hän opiskeli viulunsoittoa Saksassa ja täydensi opintojaan Wienissä.

Sittemmin hän on voittanut monia kotimaisia ja kansainvälisiä kilpailuja, muun muassa Carl Nielsenin kansainvälisen kilpailun (Carl Nielsen International Competition) vuonna 2022, ja vuotta aikaisemmin kansainvälisen ”Cadenza Contest” -kilpailun solisti-kategoriassa. Lisäksi hän on voittanut ”3rd Làszlò Spezzaferri International Music Competition” -kilpailun ja kotimaassaan Viron Jousisoittajen kilpailun.

Hans Christian Aavik soittaa parhaillaan Giovanni Paolo Maggini -viulua, joka on valmistettu noin vuonna 1610 Bresciassa, Italiassa ja Victor Fétique -viulua, joka on valmistettu noin vuonna 1930 Ranskassa.

 

Viulisti konsertoi kolmessa konserttitalossa ympäri Viroa

Kolmessa konsertissaan 1.11–4.11. Aavik soittaa Kristjan Randalun Uusi teos -sävellyksen (ensiesitys) sekä Enescun viulusonaatin nro 3 a-molli, op. 25 ja Jousioktetin C-duuri op.7. Kaksiosainen konsertti kestää vajaan kaksi tuntia ja lippuja voi ostaa Piletilevistä. Lipun hinta on 14,50–23,50 euroa. 4.11. konsertissa esiintyy Duo Aavik, jolloin lavalle astuvat Hans Christian Aavik yhdessä pianisti Karolina Aavikin kanssa.


1.11. Vanemuisen konserttitalo, Tartto.
2.11. Estonia konserttisali, Tallinna.
4.11. Jõhvin konserttitalo, Jõhvi.

 

The Baltic Guiden tuoreita uutisia

Lue lisää samasta aiheesta
Enescu Estonia konserttisali Hans Christian Aavik Karolina Aavik klassinen musiikki konsertit Randalu Vanemuisen konserttitalo

10.6.2026 | Kulttuuri

Uusi näyttely Pärnun nykytaiteen museossa

Uusi näyttely Pärnun nykytaiteen museossa

Pärnun nykytaiteen museossa on tänä kesänä eli 6.9. asti esillä kansainvälisen alastontaiteen näyttelysarjan töitä jo 33. kerran. “Mies & Nainen”-näyttelyn … Lue lisää

9.6.2026 | Kulttuuri

Tallinnan vanhin museo täyttää vuosia

Tallinnan vanhin museo täyttää vuosia

Jos veikkaat Tallinnan vanhimman museon sijaitsevan Vanhassakaupungissa, niin arvaapa uusiksi. Titteli kuuluu nimittäin Kadriorgissa, presidentinlinnan ja Kumun naapurustossa sijaitsevalle Pietari … Lue lisää

8.6.2026 | Kulttuuri

Tällä viikolla tapahtuu Virossa

Tällä viikolla tapahtuu Virossa

10.–12.6. Estonian Fashion Festival, Viljandi ja Tartto Viron suurin kestävää kehitystä ja järkeviä kulutustottumuksia huomioivalle muodille omistettu vuosittainen tapahtuma. Keskiviikkoinen … Lue lisää

7.6.2026 | Kulttuuri

Tallinnan kitarafestivaali 2026

Tallinnan kitarafestivaali 2026

Tallinnan kitarafestivaali järjestetään tänä kesänä jo 21. kerran. Vuonna 2006 perustettu tapahtuma on omistettu kitaramusiikin lukuisille eri tyylisuunnille, ja sen … Lue lisää

5.6.2026 | Kulttuuri

Stencibility luo taas uutta kaupunkikuvaa Tarton seinille

Stencibility luo taas uutta kaupunkikuvaa Tarton seinille

Tartto muuttuu taas kansainväliseksi katutaiteen keskukseksi, kun Emajõen Ateenaksikin kutsutussa yliopistokaupungissa järjestetään 11.–14.6. Stencibility-festivaali. Vuonna 2010 alkunsa saanut tapahtuma on … Lue lisää

5.6.2026 | Kulttuuri

Estonian Fashion Festival 2026

Estonian Fashion Festival 2026

Estonian Fashion Festival on Viron suurin kestävälle muodille omistettu vuosittainen tapahtuma. Tänä vuonna EFF jalkautuu 10.–12.6. Viljandiin ja Tarttoon. Kiinnostus … Lue lisää

4.6.2026 | Kulttuuri

Serlachiuksen taidekokoelman helmiä upeassa Kadriorgin palatsissa

Serlachiuksen taidekokoelman helmiä upeassa Kadriorgin palatsissa

Tänä kesänä Tallinnan Kadriorgin puistossa kävellessä voi ilahtua nähdessään Akseli Gallen-Kallelan teoksen Kevät liehumassa puiston lipuissa. Kadriorgin museossa on avoinna … Lue lisää

3.6.2026 | Kulttuuri

Kings of Leon livenä Tallinnassa

Kings of Leon livenä Tallinnassa

Kings of Leon on yksi 2000-luvun alun yhdysvaltalaisen musiikkikentän merkittävimmistä yhtyeistä. Virossa yhtye esiintyy ensimmäistä kertaa 14.6. Tallinnan Unibet Arena … Lue lisää