Tuoretta tietoa Virosta
18.10.2023 | Kulttuuri

Alexander Motovilovin sävellyksiä kuullaan Tartossa

Teksti Susanna Poikela
Kuva tapahtuman järjestäjä

Alexander Motovilovin sävellyksiä kuullaan Tartossa

 

Pianovirtuoosi ja säveltäjä Alexander Motovilov konsertoi Tartossa 21.10. Konsertti kantaa nimeä ”A little Journey”. Kiertueen konserteissa esitellään ainutlaatuisen jousitrion säestyksellä säveltäjän tunnetuimpia teoksia.

”Kun päätin kolme vuotta sitten pandemian aikana julkaista osan pianosävellyksistäni, jotka oli alun perin tarkoitettu pienelle yleisölle, pääasiassa ystävilleni, ammattimuusikoille ja perheelleni, en olisi voinut kuvitella, että ensimmäinen julkaistu kappaleeni keräsi lähes miljoona kuuntelua kuukaudessa ja alle vuotta myöhemmin jo8 miljoonaa. Se oli täydellinen shokki”, kertoo Alexander Motovilov. 

Konsertti kutsuu yleisön nauttimaan mystisestä ja kiehtovasta tunnelmasta. Lippuja konserttiin voi ostaa Piletilevistä. Konserttiliput maksavat 15,50–31,50 euroa.

Taiteilijan tuotantoon voi tutustua YouTubessa, Spotifyssa, Apple Musicissa ja Amazon Musicissa, jossa ne ovat keränneet yhteensä noin 40 000 000 kuuntelukertaa. 


21.10. Alexander Motovilovin ”A little journey” -konsertti, Tartto

 

The Baltic Guiden tuoreita uutisia

Lue lisää samasta aiheesta
Alexander Motovilov A Little Journey Darja Motovilova Enno Leppnurm klassinen musiikki konsertit pianomusiikki tartto

28.7.2025 | Kulttuuri

Tällä viikolla tapahtuu Virossa

Tällä viikolla tapahtuu Virossa

25.7.–6.8. Tallinnan raatihuoneen kesäooppera 2025, Tallinna Oopperaesityksiä Tallinnan keskiaikaisessa raatihuoneessa joka perjantai- ja lauantai-ilta. 26.7.–10.8. Tartu Sumin -festivaali, … Lue lisää

27.7.2025 | Kulttuuri

Suomihittejä, krokettia ja Cosmic Cowboyzin keikka 

Suomihittejä, krokettia ja Cosmic Cowboyzin keikka 

SSS-Radion perinteinen hyvänmielen tapahtuma kokoaa jälleen suomalaiset ja virolaiset yhteen 6. syyskuuta 2025 Tallinnassa. Tapahtumapaikkana toimii viihtyisä Hiiu Pubi. … Lue lisää

26.7.2025 | Kulttuuri

Queens of the Stone Age Tallinnassa

Queens of the Stone Age Tallinnassa

Kun bändiä on lähes mahdoton lokeroida yhteen genreen, tietää sen olevan hyvä yhtye. Ovatko Queens of the Stone Age … Lue lisää

25.7.2025 | Kulttuuri

Ulkoilmakonsertissa soi klassinen

Ulkoilmakonsertissa soi klassinen

Jo 15 vuotta peräkkäin Tarton Vanemuisen teatteri on järjestänyt ulkoilmakonsertin, jossa esiintyy talon oma sinfoniaorkesteri solisteineen. Tänä vuonna konsertti … Lue lisää

24.7.2025 | Kulttuuri

Johann Sebastian Bachia juhlistetaan Nigulisten museossa

Johann Sebastian Bachia juhlistetaan Nigulisten museossa

Tänä vuonna tulee kuluneeksi 275 vuotta Johann Sebastian Bachin kuolemasta. Sen kunniaksi järjestettävissä konserteissa Nigulisten museossa esiintyvät Viron tunnetuimmat … Lue lisää

23.7.2025 | Kulttuuri

Vuoden odotetuin festivaali alkaa pian

Vuoden odotetuin festivaali alkaa pian

Õllesummer juontaa juurensa vuoteen 1990. Vuosina 2018–2023 suosittua festivaalia ei tosin järjestetty, mutta viime vuonna se palasi jälleen Tallinnan … Lue lisää

22.7.2025 | Kulttuuri

Tartossa juhlitaan vanhaakaupunkia

Tartossa juhlitaan vanhaakaupunkia

Yksi Tarton odotetuimmista tapahtumista alkaa tämän viikon lauantaina 26. heinäkuuta. Vanhakaupunki herää eloon musiikin, markkinoiden ja monien muiden ohjelmanumeroiden … Lue lisää

22.7.2025 | Kulttuuri

Eteläkorealainen ooppera esiintyy Saarenmaan oopperapäivillä

Eteläkorealainen ooppera esiintyy Saarenmaan oopperapäivillä

Kuressaaren linnanpihalla järjestettävät 18. Saarenmaan oopperapäivät alkavat tiistaina 22. heinäkuuta. Tänä vuonna festivaalin tähtivieraana on Daegun ooppera Etelä-Koreasta.Ohjelmistossa kuullaan … Lue lisää