13.10.2023 | Kulttuuri
Käärijä esiintyy Tallinnassa sunnuntaina
Teksti Susanna Poikela
Kuva Mikke Pöyhönen

Euroviisujen tähtiesiintyjä Käärijä saapuu sunnuntaina 15.10. Tallinnaan tarjoamaan unohtumattoman konserttikokemuksen. Konsertti järjestetään Helitehas -konserttisalissa. Kaikki konserttiliput on myyty loppuun. Edellisen kerran Käärijä konsertoi Virossa kesäkuussa.
Käärijan tarttuva energia ja ainutlaatuinen musiikkityyli ei jätä ketään kylmäksi. Läpimurto maailmanlaajuiseen suosioon koitti tänä keväänä Euroviisuissa, jossa hänen kuplivan energinen ja mukaansatempaava esiintymisensä hurmasi miljoonia katsojia. Finaalissa toisen sijan saavuttanut Käärijän kilpailulaulu ”Cha Cha Cha” nousi kansainvälisen listan kärkeen ja rikkoi suomenkielisten kappaleiden ennätyksiä.
Käärijä yhdistelee musiikissaan eri genrejä, minkä lopputuloksena on innovatiivinen ja tarttuva soundi. Käärijän debyyttialbumi ”Fantastista” julkaistiin vuonna 2020, mutta musiikkialalla hän on ollut jo vuodesta 2014.
Musiikki on vetänyt 30-vuotiasta Jere Pöyhöstä aina puoleensa. Lapsena hänen lempibändinsä oli Rammstein. ”Bändi auttoi minua löytämään rakkauden erityisesti elävään musiikkiin ja esiintymiseen. Rammstein osoitti minulle, että voit tehdä asiat omalla tavallasi”, Jere Pöyhönen kertoo.
The Baltic Guiden tuoreita uutisia
Lue lisää samasta aiheestaEuroviisut
Helitehas
Jere Pöyhönen
keikat
konsertit
Käärijä
musiikki
rammstein
24.7.2026 | Kulttuuri
Yöbasaari Narva-Jõesuussa
Rauhallinen merenranta- ja kylpyläkaupunki Narva-Jõesuu muuttuu 1.8. kello 18 taianomaisen hämyisäksi iltamarkkina- ja festivaalialueeksi. Niin paikalliset kuin matkailijatkin voivat tuolloin … Lue lisää
24.7.2026 | Kulttuuri
Wiiraltin mestarigrafiikkaa esillä Tallinnassa
Tallinnan Vanhaankaupunkiin on kesän alussa avattu uusi taidegalleria, jonka ensimmäinen näyttely on omistettu kautta aikojen yhdelle Viron tunnetuimmista taidegraafikoista. Vanhan … Lue lisää
23.7.2026 | Kulttuuri
Tartu Sumin 2026 -festivaali
Tartto on Viron kulttuuripääkaupunki, ja sen myötä Tarton historiallisessa sydämessä eli vanhassakaupungissa järjestetään 1.–16. elokuuta Tartu Sumin -festivaali, jonka nimen … Lue lisää
22.7.2026 | Kulttuuri
Tallinn Rock Festival on jo aivan nurkan takana
Reilun viikon kuluttua eli 31.7.–2.8. Tallinn Rock Festival järjestetään – arvasit aivan oikein – nimensä mukaisesti Tallinnassa, Unibet Arenalla. Tämänkertainen … Lue lisää
22.7.2026 | Kulttuuri
Virolaisen viinin päivä Põltsamaalla
Põltsamaan ehkä suosituin vientituote oli pitkään vahva sinappi. Jo ennen sen tuotannon ulkoistamista Latviaan samainen Orkla-konserniin kuuluva elintarviketehdas lakkautti vuonna … Lue lisää
21.7.2026 | Kulttuuri
Leigojärven musiikkifestivaali 2026
Etelä-Virossa, Otepään lähellä sijaitsee Leigojärvi, jonka vesille on rakennettu kaksi esiintymislavaa. Kerran vuodessa kesäisin siellä järjestettävän Leigon järvimusiikkifestivaalin ajankohta on … Lue lisää
20.7.2026 | Kulttuuri
Tällä viikolla tapahtuu Virossa
22.7. Kadriorgin puiston vuosipäivä, Tallinna Tallinnan upein kaupunkipuistoalue lukuisine museoineen juhlistaa 308. merkkipäiväänsä. Iltapäivän ajaksi lapsille on järjestetty monenlaista puuhaa, … Lue lisää
20.7.2026 | Mainos | Kulttuuri
9
Mainos Enemmän kuin vanhakaupunki: koe Tallinna Tallinn Cardilla
Tallinna on kaupunki, johon palataan yhä uudelleen. Yksi saapuu keskiaikaisen vanhankaupungin vuoksi, toinen merenrantakävelyiden tai hyvien ravintoloiden takia. Myös kokenut … Lue lisää