Tuoretta tietoa Virosta
11.10.2023 | Kulttuuri

Valokuvaaja Kaupo Kikkaksen kollaasinäyttely avattu Krulli-korttelin tehdashallissa

Teksti Susanna Poikela
Kuvat Rebecca Christal Õunap, Susanna Poikela

Valokuvaaja Kaupo Kikkaksen kollaasinäyttely avattu Krulli-korttelin tehdashallissa

 

Maanantaina avattiin Kaupo Kikkaksen valokuvanäyttely Krullin korttelissa Kalamajassa. Näyttelyn työt on ripustettu hyvinsäilyneen vanhan tehdashallin seinille. Valokuvien mallit ovat virolaisia ja kansainvälisiä muusikoita, joiden taiteilijapersoonat Kaupo Kikkas on onnistunut tallentamaan erinomaisesti kuviin.

Näyttely on ainutlaatuinen katsaus ihmisistä äänien takana. Kuvissa poseeraa myös nuoria, vielä nousevia musiikkitaivaan tähtiä ja kansainvälisiä suuria nimiä, esimerkiksi Janine Jansen, Neeme Järvi, Avishai Cohen, Ain Anger ja Arvo Pärt.

”Olen pystyttänyt tämän kollaasinäyttelyn muusikoista Krullin historialliseen tehdashalliin. Näyttelyssä emme halua vetää rajoja, mistä alkaa klassinen, jazz tai pop. Uskon, että klassista on kaikki, mikä kestää ajan. Suosittelen kuuntelemaan myös sellaista musiikkia, joka ensikuulemalta voi kuulostaa monimutkaiselta tai vieraalta. Syventymisen palkintona saat uuden ja erityisen kokemuksen”, kuvailee valokuvaaja Kaupo Kikkas.

Kaupo Kikkas on luonut myös erityisen soittolistan näyttelylle, jonka voi avata paikan päällä opastetaulun QR-koodin avulla. 

Näyttely on pystytetty Hansa Gruppin Nuorten muusikoiden rahaston 2-vuotissyntymäpäivän kunniaksi  ja se on avoinna 15.10. saakka kello 12–17 välisenä aikana. Sisäänpääsy on maksuton. 

Muusikot äänien takana -valokuvanäyttely, Krullin kortteli, Kopli 70a, Tallinna.

 

Ain Anger
Kapellimestarit Kristjan, Neeme ja Paavo Järvi
Trumpetisti Avishai Cohen
Viulisti Anne Akiko Meyers
Viulisti Timothy Ridout

 

 

The Baltic Guiden tuoreita uutisia

Lue lisää samasta aiheesta
Hansa Grupp Kalamaja kaupo kikkas Krulli-kortteli Krullin kortteli taidenäyttelyt Tallinna

5.12.2025 | Kulttuuri

Tutustu virolaisen joulunvieton tapoihin läpi aikojen

Tutustu virolaisen joulunvieton tapoihin läpi aikojen

Viron ulkoilmamuseon joulusesonki käynnistyi Rocca al Maren tiluksilla jo kuun alussa, kun Kolun krouvi otti kahdeksi viikoksi lounaslistalleen erityisen … Lue lisää

5.12.2025 | Kulttuuri

El Greco, upea joulukuusi ja ihastuttava näkymä Tallinnan yli Nigulisten museossa

El Greco, upea joulukuusi ja ihastuttava näkymä Tallinnan yli Nigulisten museossa

Tallinnan vanhassakaupungissa sijaitseva Nigulisten museo kutsuu tänä syksynä ja talvena kokemaan Toledon katedraalin aarteet. Museo isännöi näyttelyä Dives Toletana, … Lue lisää

4.12.2025 | Kulttuuri

Palkitun oopperasolistin joulukonsertti

Palkitun oopperasolistin joulukonsertti

Kansainvälisten laulukilpailujen kärkisijoille Wienissä ja Lappeenrannassa yltänyt sekä useasti Suomen Kansallisoopperassa, Savonlinnan oopperajuhlilla sekä RSO:n kanssa solistina esiintynyt suomalaissyntyinen … Lue lisää

4.12.2025 | Kulttuuri

Ohjelmallinen viikonloppu Kadriorgissa

Ohjelmallinen viikonloppu Kadriorgissa

Kävelyreitillä Tallinnan keskustasta Laulukentälle sijaitsee historiallinen Kadriorgin puisto. Sen koilliskulmalla oleva japanilainen puutarha on kaunis kirsikkapuiden kukinnan aikaan, mutta … Lue lisää

3.12.2025 | Kulttuuri

Piparkakkumania 2025 on taas avattu

Piparkakkumania 2025 on taas avattu

”Piparkoogimaania” on taidenäyttely, jolla on yksi perussääntö: kaikki teokset on valmistettu piparkakuista. Vuosittain yli sata kuvataiteilijaa, muotoilijaa, arkkitehtia ja … Lue lisää

2.12.2025 | Kulttuuri

Jättiläisötökät valloittivat Tarton

Jättiläisötökät valloittivat Tarton

Oletko miettinyt, kuinka paljon erilaisia niveljalkaisia, koppakuoriaisia ja muita selkärangattomia ötököitä huoneenlämpöön tuotava joulukuusi oksiensa kätköön peittää? Tarton AHHAA-tiedekeskuksen … Lue lisää

1.12.2025 | Kulttuuri

Tällä viikolla tapahtuu Virossa

Tällä viikolla tapahtuu Virossa

28.11.–28.12. Baltian asematorin joulutori, Tallinna Tunnelmallinen joulutori Kalamajassa, jossa on tarjolla käsitöitä, glögiä, ruokakojuja ja talvista ohjelmaa koko perheelle. … Lue lisää

30.11.2025 | Kulttuuri

Virumaa täyttyy sävelistä viikon ajaksi

Virumaa täyttyy sävelistä viikon ajaksi

Joulukuun ensimmäinen viikko tuo eri puolilla Länsi- ja Itä-Virumaata sijaitseviin konserttisaleihin, kulttuurikeskuksiin ja kyläyhdistysten taloihin peräti kymmenen musiikki-iltaman sarjan. … Lue lisää