Viron Parlamentin alkutaival
Virossa pidettiin parlamenttivaalit maaliskuussa ja maahan valittiin jo 11. parlamentti eli Riigikogu.
Demokratiaan virolaiset saivat aikoinaan hitaan lähdön, ainakin meihin suomalaisiin verrattuna. Vielä Suomen sodan kestäessä kutsui tsaari Aleksanteri I Porvooseen valtiopäivät ja Suomen autonominen suurruhtinaskunta sai laillisen ja suurruhtinaskunnan kansalaisten vapaaseen tahtoon nojautuvan perustuksen. Ainakin periaatteessa. Suomen suurruhtinaskunnassa valtiopäiviä pidettiin säännöllisesti 1800-luvun jälkipuoliskolla, oli puolueita ja moni valtiopäivämies oppi poliitikon ammatin. Siirtyminen säätyvaltiopäivistä eduskuntaan ja yleiseen ja yhtäläiseen äänioikeuteen oli Suomessa helppo, sillä parlamenttia ja politiikkaa oli harjoiteltu jo monen sukupolven aikana.
Toisin olivat asiat Virossa. Samaan aikaan kun suomalaiset talonpojat valitsivat säätynsä edustajia valtiopäiville, virolaiset tekivät taksvärkkityötä saksalaisille kartanonherroille.
Venäjän suuri vallankumous
Ensimmäisen maailmansodan pyörteissä kaikki muuttui. Venäjällä tapahtui vallankumous. Vanhan juliaanisen kalenterin mukana helmikuussa, mutta nykyisen ajanlaskun mukaisesti maaliskuussa, puhkesi sotaväsymystä potevassa Venäjän keisarikunnassa vakavia levottomuuksia. Niin vakavia, että tsaari Nikolai II luopui yksinvaltiaan kruunustaan 15. maaliskuuta. Seuraavana päivänä muodostettiin väliaikainen hallitus, jonka tarkoitus oli viedä maa demokraattisiin vaaleihin ja korvata keisarillinen yksinvaltius demokraattisella liittovaltiolla.
Venäjän suuren vallankumouksen myötä alkoi Virossakin tapahtua. Ensimmäinen suuri voitto virolaisille oli se, että virolaisten asuttamat alueet yhdistettiin yhdeksi hallintoalueeksi. Venäjän väliaikainen hallitus päätti myös huhtikuussa 1917 perustaa neuvoa- antavan edustajiston uudelle Viron hallintoalueelle ja niin syntyivät Maapäivät.
Maapäivien edustajia ei valittu vaaleilla, vaan jokainen kunta ja kaupunki lähetti kokonsa mukaisen määrän valtuustonsa valitsemia edustajia yhteisille Maapäiville.
Kunnallisdemokratiaa Virossa oli ollut jo vuodesta 1880, jolloin kuntiin ja kaupunkeihin perustettiin vaalein valittavat valtuustot. Kovin demokraattista kunnallishallinto ei ollut, sillä henkilökohtainen äänimäärä oli sidoksissa äyrimäärään.
Maapäivät ymmärsivät tehtäväkseen edustaa koko Viron kansaa ja ajaa Viron vapauden asiaa. Työnsä helpottamiseksi Maapäivät valitsivat keskuudestaan ”hallituksen” eli ”vanhempain neuvoston”, joka kokoontui silloin kun Maapäivät eivät olleet koolla.
Lokakuussa (nykyisen ajanlaskun mukaan 5.–8.11.) 1918 kaappasivat bolsevikit vallan Venäjällä. Sekasorron keskellä Maapäivät ottivat vastuun ja julistautuivat korkeimman vallan haltijaksi 20.11.1918. Suomen eduskunta oli antanut samanlaisen julistuksen 15.11.1917.
Maapäivien ”vanhempain neuvosto” teki päätöksen, että Viro tullaan julistamaan itsenäiseksi ja nimitti kansallisen pelastuskomitean itsenäisyysjulistusta toteuttamaan ja maan itsenäistyttyä ”vanhempain neuvosto” nimitti väliaikaisen hallituksen.
Maapäivät, tai paremminkin Maapäivien edustajat, tiesivät olevansa väliaikainen siirtymäkauden poliittinen ilmiö. Haluttiin mahdollisimman nopeasti saada maalle demokraattisesti valtiollisissa vaaleissa valittu parlamentti. Jotta vaalit voitaisiin järjestää, tarvittiin perustuslaki. Perustuslain säätäminen tai luominen ei puolestaan ole mikään pikku juttu, sillä yhteisille pelisäännöille on saatava yleinen hyväksyntä.
Perustuslakia laatimaan kutsuttiin erityinen Asutav Kogu eli perustava kokous. Asutav Kogun vaalit pidettiin keskellä Viron vapaussotaa huhtikuussa 1919. Demokraattisten vaalien pitäminen sota-aikana ei ole kovin helppoa, eikä kovin yleistä. Virolaiset kuitenkin onnistuivat ja Asutav Kogun arvovalta tunnustettiin yleisesti. Sodan jatkuessa laati Asutav Kogu Virolle perustuslain ja sen pohjalta valittiin sitten ensimmäinen varsinainen parlamentti eli Riigikogu marraskuussa 1920. Ensimmäiset parlamenttivaalit pidettiin jo rauhan aikana, kun Viron vapaussota oli päättynyt Tarton rauhaan 2.2.1920.
Keskellä sotaa ja myllerrystä virolaiset olivat saaneet aikaan arvostettavan tuloksen. Maa oli demokraattisten periaatteiden mukaan itsenäistetty, vaaleilla oli valittu perustuslakia säätävä kansankokous, säädetty perustuslaki ja valittu ensimmäinen parlamentti.
Demokratian huonot puolet
Viron uusi perustuslaki oli hieno ja kaikkien tuon ajan uusimpien valtioteorioiden mukainen. Henkisenä esimerkkinä oli Sveitsi, jolla oli Euroopan vakain demokratia.
Ongelmaksi osoittautui etteivät virolaiset olleet sveitsiläisiä. Demokratiaa oli uudelle valtiolle, tai paremminkin uuden valtion tuoreille poliitikoille, aivan liikaa.
Viron parlamentarismin ensimmäisellä kaudella, joulukuusta 1920 vuoden 1933 lokakuuhun, oli 17 hallitusta ja neljät valtiopäivät. Tavallisesti 100-paikkaisessa Riigikogussa oli kymmenisen puoluetta ja niistä aina jokin parin henkilön ryhmä vaa’ankielenä. Hallitukset kaatuivat poliittisiin lehmäkauppoihin tai henkilökohtaisiin kaunoihin sekä tietenkin poliittisten vastustajien kampittamiseen. Poliittisella hallinnolla ei ollut jatkuvuutta, etenkin kun Sveitsin malliin maalla ei ollut presidenttiä vaan pääministeri edusti valtiota ”maan vanhimpana”.
Kansan arvostus parlamenttia ja poliitikkoja kohtaan ei ollut kummoista ja poliittisen hiekkalaatikkoleikin lopettamista vaadittiin. Yleisesti oltiin sitä mieltä, että parlamentarismin vähentäminen auttaisi.
Monien yritysten jälkeen säädettiin uusi perustuslaki, joka saatiin hyväksytettyä myös kansanäänestyksessä. Uusi perustuslaki tuli voimaan maaliskuussa 1934. Huhtikuussa piti järjestää niin uuden presidentin kuin uuden parlamentin vaalitkin.
Demokratia jäissä
Viron politiikan voimahahmo Konstantin Päts oli pääministerinä uuden perustuslain tullessa voimaan. Uuden perustuslain mukaisesti pääministeri eli ”maan vanhin” sai väliaikaisesti myös presidentin valtaoikeudet.
Vaaliennusteet näyttivät Pätsille ja hänen puolueelleen murskatappiota tulevissa huhtikuun vaaleissa. Voittajaksi oli nousemassa ”Vapaussoturien liitto”, joka oli poliittinen kansanliike tai populistinen kuri- ja järjestyspuolue. Joka tapauksessa se oli perinteisten puolueiden haastaja ja vastustaja.
Pääministeri Päts käytti uuden perustuslain hänelle suomia presidentin valtuuksia ja julisti Viroon poikkeustilan sekä pidätytti pahimmat poliittiset kilpailijansa.
Päts hallitsi presidentillisillä poikkeustila-asetuksilla ja jatkoi poikkeustilaa aina puolen vuoden kuluttua, kun edellisen määräaika oli kulunut umpeen. Laillisuutta siis kunnioitettiin, mutta ei lakien henkeä. Päts noudatti uutta perustuslakia tai paremminkin hyödynsi sen virheitä omaksi edukseen. Hän kielsi poliittisten puolueiden toiminnan ja määräsi lehdistösensuurin.
Pätsin ”vaikenevan kauden” (parlamenttia ei kutsuttu koolle) hallinto ei ollut demokraattista, mutta oikeusvaltion periaatteet säilyivät. Viron lait olivat voimassa, mutta poliittista ja etenkään puoluepoliittista toimintaa ei sallittu. Muuten kansalaisten elämä sujui normaalisti.
Loputtomiin ei kuitenkaan voi hallita virkaa tekevänä presidenttinä ja poikkeustila-asetuksin. Pätsin johdolla valmisteltiin uusi perustuslaki, ja se tuli voimaan 1938.
Uusi perustuslaki oli presidenttivaltainen, kuten saattoi odottaakin. Uusi parlamentti oli kaksikamarinen. Ylemmän kamarin edustajat nimitettiin ja vain alempi kamari oli vapailla vaaleilla valittu. Vahvalle presidentille ei uudesta parlamentista ollut vastusta.
Uusi parlamentti valitsi myös presidentin. Ainoa ehdokas oli Konstantin Päts.
Viron orastavan kehityksen takaisin parlamentarismiin katkaisi kuitenkin neuvostomiehitys 1940. Seuraava vapaa parlamentti aloitti istuntonsa 5.10.1992.
SARASMO, PIIRROS HANNU LUKKARINEN
Lue lisää samasta aiheesta
