4.9.2023 | Vapaa-aika
Tallinnan Maraton on Viron suurin kansainvälinen urheilutapahtuma
Teksti Susanna Poikela
Kuva Andrei Chertkov

Tänä vuonna Virossa vietetään liikunnan vuotta ja onkin tullut aika tehdä taas uusia ennätyksiä. Tuhansia juoksun harrastajia houkuttelevan Tallinna Maratonin ohjelmassa on perinteinen täysmaraton (42,2 km), puolimaraton (21,1 km), RIMI 10 km -juoksu, Niken Nuorten Juoksu (5 km) ja Limpa Kids’ -juoksut (300 m).
Tallinnan maratoni ja puolimaraton kuuluvat nyt World Athletics Elite -luokan tapahtumiin, mikä nostaa Tallinnan maratonin maailman viidenkymmenen arvostetuimman maratonkilpailun joukkoon.
Tallinnan maratonin kilpailukeskus ja lähtö/maali sijaitsevat Unescon maailmanperintöluetteloon kuuluvan Tallinnan vanhankaupungin laidalla. Juoksureitti kulkee mutkitellen Pohjois-Tallinnan ja Merimetsän kautta kohti Harkujärveä. Paluureitillä juostaan osittain kaunista Rocca al Maren ja Stroomirannan rantareittiä.
Kaikki kiinnostuneet voivat osallistua myös virtuaalimaratoniin
Tallinnan maratoniin voi osallistua myös virtuaalisesti koko syyskuun ajan. Combo Maraton on niille, jotka haluavat juosta maratonin osissa. Lyhin juoksun etäisyys on 4,2 kilometriä. Tämä toteutustapa houkuttelee kaikenkuntoiset pururadoille missä päin vain maailmaa. Virtuaalimaratoniin osallistuminen maksaa 30 euroa. Lasten virtuaalijuoksun osallistumismaksu on 3 euroa.
8.–10.9. Tallinnan Maraton, Tallinna.
The Baltic Guiden tuoreita uutisia
Lue lisää samasta aiheestaCombo Maraton
juoksukilpailu
liikunuta
Niken Nuorten Juoksu
Tallinna
tallinnan maraton
urheilutapahtumat
World Athletics Elite
16.9.2026 | Vapaa-aika
Tarton maastopyöräilymaraton tänä viikonloppuna
Pyöräilyn ystävät pääsevät tänä viikonloppuna seuraamaan Tarton maastopyöräilymaratonia. Tapahtuman ohjelmassa on lauantaina 19.9. neljä pääkilpailua eri pituisilla matkoilla Otepään ja … Lue lisää
9.9.2026 | Vapaa-aika
Robotiikkapäivät Keksintötehdas Protossa
Keksintötehdas Proto on elämyksellinen tiedekeskus, jossa lapset ja koko perhe voivat tutustua tieteen ja tekniikan ilmiöihin hauskalla ja osallistavalla tavalla. … Lue lisää
8.9.2026 | Vapaa-aika
Syksyiset Tarton opiskelijapäivät
Tarton yliopiston uuden lukuvuoden alkamista juhlistetaan Tarton opiskelijapäivien merkeissä 21.–27.9. Viikon jokaisena päivänä järjestetään paljon tapahtumia ja tempauksia, joista ainakin … Lue lisää
6.9.2026 | Vapaa-aika
Suomalaismelojat ottavat viikon päästä mittaa Emajõesta
Viron pitkäikäisimpiin melonta- ja soututapahtumiin kuuluva Emajõen maraton järjestetään ensi lauantaina 12.9. jo 44. kerran. Vaikka keväisin vuodesta 2006 järjestetty … Lue lisää
1.9.2026 | Vapaa-aika
Campervan 2026 -festivaali: Koti on siellä missä sinäkin
Liikkuva elämäntapa kutsuu monia erityisesti vuoden lämpiminä kuukausina. Matkailuautot, retkeilyautot, pakettiautoista tai busseista muunnetut asuntoautot, retkeily- ja yöpymiskäyttöön varustellut peräkärryt … Lue lisää
29.8.2026 | Vapaa-aika
Terminaattori? Ei, taistelurobotti!
Oletko nähnyt TV:stä, elokuvista tai YouTube-kanavilta alun perin USA:ssa kehitettyä mutta eurooppalaistenkin teknologiaharrastajien parissa suosituksi kasvanutta kilpailumuotoa eli robottitaisteluja? Netistä … Lue lisää
26.8.2026 | Vapaa-aika
Tallinnan maraton 2026
Virossa on syyskuisin käynnissä “jooksuaeg” eli suorana kielikäännöksenä juoksuaika. Vaan jätettäköön todellisuudessa metsänelänten kiimaan ja pariutumiseen liittyvä sanaleikki sikseen. Tallinnassa … Lue lisää
20.8.2026 | Vapaa-aika
Kaksi maissilabyrinttia kutsuu seikkailuun Virossa
Maissipeltoihin kesän lopulla niitettävät labyrintit ovat Virossa vakiinnuttaneet asemansa sesonkimatkailun paikallisina erikoisuuksina. Tänä vuonna peräti kaksi erilaista labyrinttia tarjoavat vierailijoille … Lue lisää