Tuoretta tietoa Virosta
25.4.2023 | Kulttuuri

Viron taidemaalariliiton vuosinäyttelyyn osallistuu kymmenen taiteilijaa Suomesta

Teksti Timo Huttunen
Kuvat Pärnun Nykytaiteen museo

Viron taidemaalariliiton vuosinäyttelyyn osallistuu kymmenen taiteilijaa Suomesta

 

Viron taidemaalariliiton vuosinäyttely ”Reality and imagination” eli ”Todellisuus ja mielikuvitus” on Pärnun Nykytaiteen museossa 8.4.–28.5.2023.

Näyttelyyn osallistuu 70 virolaisen taidemaalarin lisäksi kymmenen kutsuttua taiteilijaa Suomesta.

Virtuaalitodellisuuden luojina taidemaalarit ovat edelläkävijöitä. Vuosisatoja ennen valokuvauksen ja elokuvan keksimistä maalattu todellisuus oli yksi harvoista tallennusvaihtoehdoista näkyvän maailman dokumentoimiseksi.

Vuoden 2022 Venetsian taidebiennaalin päänäyttelyissä Giardinissa ja Arsenalessa kuraattorin valikoimassa oli runsaasti perinteistä maalaustaidetta. Jos biennaalin painopistettä pitäisi yrittää tiivistää yhteen lauseeseen, voisi sen sanoa näin: mitään eikä ketään ole unohdettu, koko tähänastinen taidehistoria on jälleen kaikkialla ajankohtainen, varsinkin 1900-luvun modernistinen kokemus.

Vuoden 2023 Todellisuus ja mielikuvitus -näyttelyssä kunniapaikalla ovat taiteilijat, joiden taiteellinen riippumattomuus on vakuuttava, joiden ainoa yhteinen piirre on ”taiteellinen vakaumus”, usko valitsemiensa ilmaisutapojen kestävyyteen.

Lilian Mosolaisen (s. 1961) teos ”Siunatun kuolema” huokuu uskonnollisen aiheen dramatiikkaa. Myös kokenut maalauksen veteraani Einar Vene (s. 1952) viimeistelee kankaansa ikonimaalausta muistuttavalla tyylillä. Hänen ”Kolgatan risti” -aiheensa ja ”Ateena” ovat kuin uudet supersankarit Marvelin elokuvauniversumista.   

Piret Rohusaaren (s. 1961) kontrastivärit ovat jo liian villejä hipsterinkin makuun. Taiteilija tuo tasapainottamaan maalauksiaan vieläkin räikeämpiä, jättimäisiä keraamisia maljakoita.

Pärnun vuosinäyttelystä on tullut paikka, josta löytyy aina nautinnollinen valikoima virolaisen maalaustaiteen suurnimiä, niin myös vuonna 2023.

Näyttelyssä on esillä vanhojen mestareiden Uno Roosvaltin (s. 1941) ja Mari Roosvaltin (s. 1945) uusia teoksia. Heidän abstraktiota ja dokumentaarisuutta yhdistävät teoksensa ovat kuin aikakaudelta, jolloin kynnys työskennellä maalaustaiteen parissa vaati maalaustekniikoiden mestarillista hallintaa. Näyttelyn vanhin osallistuja Tiiu Pallo-Vaik (s. 1941) puolestaan jatkaa maalaustaiteen uudistamisen parissa.   

Traditionalismi ja innovatiivisuus eivät ole tämän näyttelyn parametreja, eivätkä ne ole pitkään aikaan olleet yhteydessä taiteilijoiden syntymävuosiin. Esimerkiksi Virossa asuva, juuriltaan udmurtilainen, taiteilija Stanislav Antipov (s. 1976) perustaa taiteensa perinteiseen realismiin, mutta näyttää arvostavan myös valoherkkää impressionismia ja runsasta maalauksellisuutta. Kuvan merkitykselliselle panostavat taitavat maalarit Valeri Vinogradov (s.1952) maalauksilla ”Verkkoa repivä lokki” ja Anne Parmasto teoksella ”Omenapuu paratiisipuutarhassa”.

Todellisuus ja mielikuvitus -näyttelyä on kutsuttu sähköistämään Marko Mäetamm (s. 1965), jonka viisi, yhden metrin levyistä, teosta ovat uudemmasta sarjasta nimeltä ”Maailman loppu”. Tällä kertaa Mäetamm ylittää kaikki tähänastiset minänsä ja egonsa moninkertaisesti. Pahojen ruukkukukkien ja ihmisiä ahmivien kasvien hybrideissä (jotka eivät enää ole ihmisiä, mutta eivät kasvejakaan) on terävä läsnäolon taju. Hyväntekijä on kuollut, ja moraalisäännöt ovat vain heikkoja varten.

Kymmenestä kutsutusta suomalaistaiteilijasta erottuu muun muassa erinomainen koloristi Mika Vesalahti (s. 1967), jonka täydellinen abstraktio on samaan aikaan niin metsä kuin suokin, ja jonka siveltimenvedot ottavat joskus krusifiksin kaltaisia muotoja. Suomalaiset taiteilijat näyttelyyn valitsi Satu Kalliokuusi Helsingin Taiteilijaseurasta.

 

Näyttelyyn osallistuvat: Magdalena Åberg, Vano Allsalu, Stanislav Antipov, Ivi Arrak, Miina Barrera Pinochet, Kadri Bormeister, Marju Bormeister, Erik Creutziger, Jaan Elken, Tyko Elo, Herlet Elvisto, Evi Gailit, Anne-Mai Heimola, Mirjam Hinn, Eero Ijavoinen, Sergei Inkatov, Kristiina Jakimenko, Ashot Jegikjan, Hanne Juga, Eva Jänes, Jari Järnström, Ly Kaalma, Martin QBA Kaares, Kalli Kalde, Annu Kapulainen, Anniki Kari, Erki Kasemets, Liis Koger, Katrina Kolk, Aki Koskinen, Eve Kruuse, Piret Kullerkupp, Anna Kõuhkna, Andro Kööp, Vilen Künnapu, Mati Kütt, Tarrvi Laamann, Ivika Luisk, Helle Lõhmus, Vitali Makar, Margus Meinart, Maret Melder, Anne Moggom, Lilian Mosolainen, Anu Muiste, Peeter Must, Marko Mäetamm, Karl-Kristjan Nagel, Kairit Orgusaar, Riin Pallon, Tiiu Pallo-Vaik, Mall Paris, Anne Parmasto, Per William Petersen, Sirje Petersen, Sirje Piir, Kadri Ploom, Heitti Polli, Tiit Priidel, Lii Pähkel, Piret Rohusaar, Mari Roosvalt, Uno Roosvalt, Saara Salmi, Kaja Sikk, Sandra Sirp, Mirja Smidt, Maret Suurmets Kuura, Santa Zukker, Karl-Erik Talvet, Merike Tamm, Tiina Tammetalu, Edgar Tedresaar, Lola Tehver, Jane Tiidelepp, Margus Tiitsmaa, Lea Tomson, Heli Tuksam, Maris Tuuling. Manfred Vainokivi, Einar Vene, Valeri Vinogradov, Mika Vesalahti, Arto Väisänen.

 

Näyttelyn kuraattori ja suunnittelu: Jaan Elken

 

Pärnun Nykytaiteen museo

Avoinna ke–su, kello 11–18

Rüütli 40a, Pärnu

www.mona.ee 

 

 

 

The Baltic Guiden tuoreita uutisia

Lue lisää samasta aiheesta
maalaus Mona nykytaide Pärnu pärnun nykytaiteen museo taide taidemaalari taidenäyttely

5.12.2025 | Kulttuuri

Tutustu virolaisen joulunvieton tapoihin läpi aikojen

Tutustu virolaisen joulunvieton tapoihin läpi aikojen

Viron ulkoilmamuseon joulusesonki käynnistyi Rocca al Maren tiluksilla jo kuun alussa, kun Kolun krouvi otti kahdeksi viikoksi lounaslistalleen erityisen … Lue lisää

5.12.2025 | Kulttuuri

El Greco, upea joulukuusi ja ihastuttava näkymä Tallinnan yli Nigulisten museossa

El Greco, upea joulukuusi ja ihastuttava näkymä Tallinnan yli Nigulisten museossa

Tallinnan vanhassakaupungissa sijaitseva Nigulisten museo kutsuu tänä syksynä ja talvena kokemaan Toledon katedraalin aarteet. Museo isännöi näyttelyä Dives Toletana, … Lue lisää

4.12.2025 | Kulttuuri

Palkitun oopperasolistin joulukonsertti

Palkitun oopperasolistin joulukonsertti

Kansainvälisten laulukilpailujen kärkisijoille Wienissä ja Lappeenrannassa yltänyt sekä useasti Suomen Kansallisoopperassa, Savonlinnan oopperajuhlilla sekä RSO:n kanssa solistina esiintynyt suomalaissyntyinen … Lue lisää

4.12.2025 | Kulttuuri

Ohjelmallinen viikonloppu Kadriorgissa

Ohjelmallinen viikonloppu Kadriorgissa

Kävelyreitillä Tallinnan keskustasta Laulukentälle sijaitsee historiallinen Kadriorgin puisto. Sen koilliskulmalla oleva japanilainen puutarha on kaunis kirsikkapuiden kukinnan aikaan, mutta … Lue lisää

3.12.2025 | Kulttuuri

Piparkakkumania 2025 on taas avattu

Piparkakkumania 2025 on taas avattu

”Piparkoogimaania” on taidenäyttely, jolla on yksi perussääntö: kaikki teokset on valmistettu piparkakuista. Vuosittain yli sata kuvataiteilijaa, muotoilijaa, arkkitehtia ja … Lue lisää

2.12.2025 | Kulttuuri

Jättiläisötökät valloittivat Tarton

Jättiläisötökät valloittivat Tarton

Oletko miettinyt, kuinka paljon erilaisia niveljalkaisia, koppakuoriaisia ja muita selkärangattomia ötököitä huoneenlämpöön tuotava joulukuusi oksiensa kätköön peittää? Tarton AHHAA-tiedekeskuksen … Lue lisää

1.12.2025 | Kulttuuri

Tällä viikolla tapahtuu Virossa

Tällä viikolla tapahtuu Virossa

28.11.–28.12. Baltian asematorin joulutori, Tallinna Tunnelmallinen joulutori Kalamajassa, jossa on tarjolla käsitöitä, glögiä, ruokakojuja ja talvista ohjelmaa koko perheelle. … Lue lisää

30.11.2025 | Kulttuuri

Virumaa täyttyy sävelistä viikon ajaksi

Virumaa täyttyy sävelistä viikon ajaksi

Joulukuun ensimmäinen viikko tuo eri puolilla Länsi- ja Itä-Virumaata sijaitseviin konserttisaleihin, kulttuurikeskuksiin ja kyläyhdistysten taloihin peräti kymmenen musiikki-iltaman sarjan. … Lue lisää