Remontoidun Nigulisten kirkon museon lasihissi ja näköalaterassi avattiin
Teksti Timo Huttunen
Kuvat Andrei Chertkov, Viron taidemuseo
Nigulisten museon lasihissi ja uusi skydeck avattiin historiallisessa kirkontornissa.
Kolmen kerroksen läpi kulkeva hissi vie näköalakerrokseen, josta avautuu ainutlaatuinen näkymä Vanhaankaupunkiin, Tallinnanlahdelle ja kaikkiin muihinkin ilmansuuntiin.
Laajojen rakennustöiden yhteydessä valmistuneet hissi ja skydeck ovat Virossa ainutlaatuisia. Tornin huipulle pääsevät hissillä kaikki halukkaat. Tornin arkkitehtuuria ja yksityiskohtia voi kuitenkin tutkia kaikessa rauhassa myös nousemalla kerrosten välit tornin kunnostettuja portaita pitkin.
Rakennustyöt toivat uusia tuulia myös Nigulisten museon perusnäyttelyyn. Toisessa kerroksessa olevan Pienen kappelin uusi näyttelytila eli toisen kerroksen galleria avattiin. Historiallisten kappelin kerroksissa on esillä myös Viron taidemuseon keskiaikaisten puuveistosten kokoelma.
Nigulisten museon uudelleen avaamisen yhteydessä järjestetään luentosarja, joka esittelee Tallinnan kaupunkinäkymien, tornien, kirkonkellojen ja Nigulisten museon teosten historiaa. Keskusteluilloissa esiintyvät muun muassa Harju-kadun kirjailijatalossa asuvat kirjailijat.
Lisäksi kerran viikossa järjestetään kierroksia Nigulisten salakäytävissä, jolloin pääsee vierailta tavallisesti salattuihin paikkoihin. Salakäytäväkierrokset laajenevat perusteellisten muutosten ansiosta myös tornin portaisiin.
25.7.–6.8. Tallinnan raatihuoneen kesäooppera 2025, Tallinna Oopperaesityksiä Tallinnan keskiaikaisessa raatihuoneessa joka perjantai- ja lauantai-ilta. 26.7.–10.8. Tartu Sumin -festivaali, … Lue lisää
27.7.2025 | Kulttuuri
Suomihittejä, krokettia ja Cosmic Cowboyzin keikka
SSS-Radion perinteinen hyvänmielen tapahtuma kokoaa jälleen suomalaiset ja virolaiset yhteen 6. syyskuuta 2025 Tallinnassa. Tapahtumapaikkana toimii viihtyisä Hiiu Pubi. … Lue lisää
26.7.2025 | Kulttuuri
Queens of the Stone Age Tallinnassa
Kun bändiä on lähes mahdoton lokeroida yhteen genreen, tietää sen olevan hyvä yhtye. Ovatko Queens of the Stone Age … Lue lisää
25.7.2025 | Kulttuuri
Ulkoilmakonsertissa soi klassinen
Jo 15 vuotta peräkkäin Tarton Vanemuisen teatteri on järjestänyt ulkoilmakonsertin, jossa esiintyy talon oma sinfoniaorkesteri solisteineen. Tänä vuonna konsertti … Lue lisää
24.7.2025 | Kulttuuri
Johann Sebastian Bachia juhlistetaan Nigulisten museossa
Tänä vuonna tulee kuluneeksi 275 vuotta Johann Sebastian Bachin kuolemasta. Sen kunniaksi järjestettävissä konserteissa Nigulisten museossa esiintyvät Viron tunnetuimmat … Lue lisää
23.7.2025 | Kulttuuri
Vuoden odotetuin festivaali alkaa pian
Õllesummer juontaa juurensa vuoteen 1990. Vuosina 2018–2023 suosittua festivaalia ei tosin järjestetty, mutta viime vuonna se palasi jälleen Tallinnan … Lue lisää
22.7.2025 | Kulttuuri
Tartossa juhlitaan vanhaakaupunkia
Yksi Tarton odotetuimmista tapahtumista alkaa tämän viikon lauantaina 26. heinäkuuta. Vanhakaupunki herää eloon musiikin, markkinoiden ja monien muiden ohjelmanumeroiden … Lue lisää
22.7.2025 | Kulttuuri
Eteläkorealainen ooppera esiintyy Saarenmaan oopperapäivillä
Kuressaaren linnanpihalla järjestettävät 18. Saarenmaan oopperapäivät alkavat tiistaina 22. heinäkuuta. Tänä vuonna festivaalin tähtivieraana on Daegun ooppera Etelä-Koreasta.Ohjelmistossa kuullaan … Lue lisää