Sinimäet – unohdettu taistelu
Kannaksen torjuntataisteluista on kulunut tänä kesänä tasavuosia. Samaan sotatoimeen liittyivät myös taistelut Suomenlahden eteläpuolella, Sinimäillä.
Tammikuussa 1944 murrettiin Leningradin piiritys ja sotilaallinen tilanne Suomenlahden rannoilla muuttui täysin erilaiseksi, hyökkääjät ja puolustajat vaihtoivat paikkaa.
Leningradia piirittäneet saksalaiset yksiköt vetäytyivät enemmän tai vähemmän järjestyneesti, mutta taistellen, halki Inkerinmaan Narvajoen linjalle. Tähän rintama vakiintui miltei puoleksi vuodeksi, sodan ratkaisua haettiin sillä aikaa muilta rintamilta.
Suomen ja Viron kohtalot liittyivät yhteen keväällä 1944. Jos Suomenlahden toinen ranta olisi joutunut Neuvostoliiton käsiin, olisi toistakin rantaa ollut mahdotonta puolustaa, maihinnousu puolustajien selustaan olisi ollut helppo toteuttaa. Tämän tiesi myös Saksan sodanjohto ja niinpä Suomea avustettiin ja Suomi pyrittiin pitämään sodassa mukana. Saksan sodanjohto ymmärsi hyvin, mitä ”avoin Itämeri” heille merkitsisi, huollon vaikeutumista ja joukkojen sitomista rannikkopuolustukseen rintaman selustassa.
Leningradin rintama tai saksalaisittain Leningradin armeijaryhmä sai voimatasapainon muuttamisen tehtäväkseen. Ensin yritettiin läpimurtoa heikommaksi arvioidulta puolelta. Läpimurto Kannaksella tyrehtyi TaliIhantalan torjuntataisteluihin. Suomen puolustus piti, maata ei valloitettu eikä Suomenlahden rannikkoa saatu haltuun. Tosin eihän se Suomi ollut Neuvostoliitolle 1944 se paikka jossa ”Suuri Isänmaallinen Sota” olisi voitettu, voiton avaimet olivat muualla kuin sivurintamalla.
Kun pohjoisessa ei onnistunut, niin sitten yritettiin etelässä. Kannaksen suurhyökkäys alkoi 9.6.1944 ja sen katsotaan päättyneen 15.7.1944. Erään tiedon mukaan jo niin varhain kuin 7.7.1944 olisi neuvostoesikunnissa tehty päätös aloittaa hyökkäys
Narva-joen linjalta ja joukko-osastoja ja kalustoa alettiin keskittämään Inkerinmaalle. Hyökkäys alkoi 24.7.1944.
Saksan pohjoista armeijaryhmää oli heikennetty sotavuosien aikana, rintaman rauhallisemmalta osalta oli siirretty yksikköjä muualle itärintamalle ja täydennystä pohjoiseen ei ollut liiennyt. Pohjoinen armeijaryhmä oli vielä talvitaisteluissa jakaantunut kahteen osaan. Osa siitä taisteli Peipsijärven eteläpäässä, osa taas Peipsin pohjoispäässä.
Neuvostojoukkojen hyökkäyksen tavoite oli ilmeisesti hyvinkin kunnianhimoinen. Todennäköisesti oli tarkoitus tehdä läpimurto Narvan alueella, syöksyä länteen Viro valloittaen ja kääntyä sitten etelään. Saksalaisia joukkoja oli Baltiassa niin vähän, että hieman sotaonnea ja neuvostojoukot olisivat olleet Itä-Preussissa muutamassa viikossa. Silloin Berliinikin olisi luultavasti valloitettu jo Lokakuun vallankumouksen vuosipäiväksi, optimistisesti karttaa katseltaessa.
Näin ei kuitenkaan käynyt, vaan Sinimäkien linja piti Pohjoisen armeijaryhmän evakuointiin asti, joka alkoi 18.9.1944. Suomi irtaantui sodasta 19.9.1944.
Sinimäet
Virumaa on tasankoa Suomenlahden etelärannalla. Tasangon itäosassa, lähellä Narvaa, on kolme korkeaa mäkeä. Tasaisessa maisemassa ne erottuvat jo kaukaa sinisinä kukkuloina. Tästä tulee ilmeisesti niiden yhteinen nimi, Sinimäed eli Sinimäet.
Läntisin on Tornimägi (69,86 m) eli Tornimäki, nimensä se on saanut Pietari Suuren aikoinaan mäelle rakennuttamasta tähystystornista. Sen vieressä on Põrguhauamägi (83,2 m) eli Hornanportinmäki. Kansantarinan mukaan mäen huipulla oli kuilu, josta pääsi suoraan manalaan. Saksalaiset nimittivät mäen Krenatöörin (Grenaderi) mäeksi. Kolmas ja itäisin oli Lastekodumägi (84,6 m). Nimensä Lastenkodinmäki sai entiseen Vaivaran herraskartanoon perustetusta lastenkodista. Nykyään se tunnetaan Pargimäenä eli Puistomäkenä.
Mäet ovat toistensa vieressä länsi-itä-suuntaisessa rivissä. Korkeutta niillä on sen verran, että tasangon yli näkyy Suomenlahdelle asti.
Narvajoen taistelu
Narvan linjalla oli asemissa Saksan kansainvälisin sotajoukko. Tärkein yksikkö oli III Waffen-SS -panssariarmeijakunta, johon oli koottu suunnilleen kaikki ulkomaalaiset
Waffen-SS -miehet. Lisäksi oli erityyppisiä ja erikokoisia saksalaisyksiköitä.
Toinen Waffen-SS -yksikkö oli Eestin Legioona, kevättalven kutsunnoissa virolaisista koottu uusi yksikkö. Ylipäänsä ei-saksalaiset joukot taistelivat vuonna 1944 Waffen-SS:n väreissä. Lisäksi virolaisia oli ”poliisipataljoonissa”. Ne olivat kevytaseisia jalkaväkipataljoonia, ja virolaisten pääosa palveli näissä yksiköissä. Narva ja Sinimäet olivat virolaisten taistelu, suurin osa aseisiin tarttuneista virolaisista puolusti maataan Itä-Virumaalla. Vastarinnalla oli suuri henkinen merkitys vuoden 1940 alistumisen jälkeen.Voimasuhteet olivat sellaiset, että saksalaiset siirtelivät pataljoonia rintaman eri lohkolta toiselle ja venäläiset siirtelivät armeijakuntia. Pataljoonassa on noin 650 miestä, armeijakunnassa on kaksi tai useampi noin 10 000 miehen divisioonaa.
Sitten se alkoi. Venäläiset aloittivat Narvajoen rintaman murtamisen 25.7.1944 tykistökeskityksellä, jossa ammuttiin hieman enemmän kranaatteja kuin mitä molemmat puolet käyttivät Tali-Ihantalassa. Tykistökeskityksen jälkeen joen täyttivät veneet. Narvajoen puolustus murtui vain muutaman tunnin taistelun jälkeen, sitten alkoi saksalaisten perääntyminen.
Saksalaisilla oli sen verran järkeä, että Sinimäet ja linja niiltä etelään Peipsijärvelle sekä pohjoiseen Suomenlahdelle oli joten kuten linnoitettu, ihan kaiken varalta. Puolustuslinjalla oli komea nimi ”Tannenberglinja”,ensimmäisenmaailmansodanitärintaman suurimman voiton muistoksi. Niin paljoa järkeä saksalaisilla ei ollut, että he olisivat ajoissa vetäytyneet joen penkalta parempiin asemiin. Venäläisten massiivisen läpimurtohyökkäyksen edessä ei auttanut ylempien esikuntien tinkimättömät määräykset pitää asemat ja käskyt osoittaa rautaista taistelutahtoa.
Perääntyminen varsinaiselle puolustuslinjalle oli kaoottinen. Kaikki yksiköt eivät onnistuneet, eikä yhdenkään yksikön koko miesvahvuus onnistunut pääsemään varsinaiseen puolustusasemaan.
Sinimäkien taistelu
Venäläisten läpimurtoarmeijaa komensi marsalkka Leonid Govorov, joka oli saanut marsalkan arvon 18.6.1944 murrettuaan suomalaisten puolustuslinjan Kannaksella eli sen kuuluisan Mannerheim-linjan. Tosin Mannerheim-linja kuuluu talvisotaan, ehkäpä sen murtaminen jatkosodan kesähelteillä oli siksi niin suuri urotyö.
Venäläisten ensimmäisen hyökkäyksen voima kantoi heidät itäisimmälle harjanteelle, Lastenkodinmäelle. Sitten taistelu alkoi aaltoilla. Sotatanner oli niin ahdas, ettei venäläisten ylivoimasta ollut oleellista hyötyä. Tykistöä oli riittävästi kummallakin puolella ja Sinimäkien taistelusta tuli ensimmäisen maailmansodan materiaalitaisteluista muistuttava yhteenotto.
Saksalaiset kaapivat laarien pohjatkin, linjassa olivat niin kengityssepät kuin kirjuritkin. Vastahyökkäyksiä tehtiin milloin joukkosidontapaikalta koottujen lievemmin haavoittuneiden voimin, milloin vain parin miehen porukalla. Koko ajan kukkuloiden yllä olivat räjähdyspilvet. Kun toinen puoli oli kukkulalla toinen ampui kukkulaa, ja sitten osat vaihtuivat. Erityisesti kynnettiin Hornanhaudanmäkeä, joka valloitettiin ja sitten takaisin valloitettiin.
Puolustus kesti ja rintamatilanne muualla kehittyi venäläisille edullisemmaksi. Kahden raivokkaan taisteluviikon jälkeen rintama rauhoittui normaaliksi aktiiviseksi vihanpidoksi.
Sekasortoisen materiaalitaistelun tappioita ei varmaankaan koskaan pystytä laskemaan, mutta arvioidaan, että kaatuneita ja haavoittuneita oli venäläisillä 170 000 ja saksalaisilla 10 000. Tali-Ihantalassa venäläisten tappiot olivat noin 28 000 ja suomalaisten noin 7 500.
SaksalaisetjättivätSinimäet18.9.alkaessaan nopean vetäytymisen Virosta ja Latviasta. Venäläiset olivat nimittäin pääsemässä Riianlahdelle Väinäjoen eteläpuolella ja koko Pohjoinen armeijaryhmä oli jäämässä mottiin.
TEKSTI ANTTI SARASMO, KUVITUS HANNU LUKKARINEN
Lue lisää samasta aiheestaLeonid Govorov Narvajoen taistelu sinimäet Sinimäkien taistelu