2.7.2014 | Kulttuuri
Folkia joka viikko
Virolainen ja ulkomainen perinnemusiikki soi kesän folk-festivaaleilla ympäri maata.
Virolaisen folk-musiikin kasvaneen suosion syyt löytyvät Viljandista, jossa on musiikkiakatemia ja siellä järjestetään tänä vuonna jo 22. kertaa perinnemusiikkifestivaali eli kansanomaisesti sanottuna Viljandin Folk. Tämän vuoden teemana on leikki (mäng). Laulu- ja tanssileikit, joihin kaikki voivat osallistua, ovat vain osa festivaalin ohjelmasta. Esiintyjiä neljäpäiväisellä festivaalilla on 200, konsertteja on sata ja halukkaat pääsevät osallistumaan erilaisten oppitupien ohjelmiin. Kaukaisimmat vieraat ovat Nigeriasta ja USA:sta.
Kaakkois-Viron Võrussa on tanssija pelimannimusiikin ystäville folkloorifestivaali. Tänä vuonna sen teemana on Tarina (lugu). Esiintyjiä on Montenegrosta, Espanjasta, Kolumbiasta, Ranskasta, Intiasta, Mordvasta, Slovakiasta, Georgiasta ja Itävallasta.
Viron pienimmässä maakunnassa, Hiidenmaan saarella, on kymmenettä kertaa Hiiu Folk. Festivaali on alkoholiton, tunnelma nousee taivaisiin tunnettujen esiintyjien voimin.
Käsmun rantakylässä järjestettävä Viru Folk lopettaa folk-festivaalikesän elokuun toisena viikonloppuna. Lavoille nousevat tänä vuonna saamelaisten kokoonpanot virolaisten suosikkien lisäksi. Tunnelma kapteenien kylän Käsmussa elokuun hämärinä iltoina on tutustumisen arvoinen. Suomalainen Angelit esiintyy Viru Folgilla jo toistamiseen.
Kesän folk-festivaaleja
■ XX Võrun folkloorifestivaalit 16.–20.7.
■ X Hiiu Folk 17.–20.7.
■ XXII Viljandin perinnemusiikki-
festivaali 24.–27.7.
■ IX Märjamaa Folk 30.7.–3.8.
■ Viru Folk 8.–10.8.
TEKSTI MIKKO SAVIKKO, KUVA MIKK-MIHKEL VAABEL
Lue lisää samasta aiheesta
22.12.2024 | Kulttuuri
Tallinnan liikennelaitos kutsuu matkustajat jouluajelulle
Tallinnan liikennelaitos (TLT) kutsuu kaikki matkustajat 24. ja 25.12. jouluaiheisiin busseihin ja rautiovaunuihin. Joulubussin ja -raitiovaunun lisäksi TLT palauttaa … Lue lisää
19.12.2024 | Kulttuuri
Tallinn Music Week julkisti ensi vuoden musiikkiohjelman
Tallinn Music Week (TMW) on julkistanut vuoden 2025 festivaalin musiikkiohjelmansa. 17. kerran järjestettävä kansainvälinen musiikki- ja kaupunkifestivaali kokoaa yhteen … Lue lisää
19.12.2024 | Kulttuuri
Virolainen ruoka mulgipuder pääsi maailman ruokien joukkoon
Mulgimaan kansallisruoka mulgipuder pääsi arvostetulle UNESCO:n aineettoman kulttuuriperinnön listalle. Mulgipuder tarkoittaa suoraan suomeksi käännettynä mulgin puuroa. Mulgi-sana viittaa taas … Lue lisää
18.12.2024 | Kulttuuri
Tunnelmallisia joulukonsertteja Virossa
Virossa joulunaikaan kuuluu myös musiikista nauttiminen. Musiikin keinoin viritytään jouluun, vietetään aikaa yhdessä perheen tai ystävien kanssa ja valmistaudutaan … Lue lisää
18.12.2024 | Kulttuuri
50 Cent rynnistää ensi kesänä Viron laululavalle
Maailmankuulu hiphop-tähti 50 Cent saapuu konsertoimaan Tallinnan laululavalla 8. elokuuta 2025. Legendaarinen räppäri tunnetaan muun muassa hiteistään ”In Da … Lue lisää
17.12.2024 | Kulttuuri
Tina Turner Tribute show livenä Tallinnassa
Tallinnan Alexela-konserttitalossa järjestetään tänään 17. joulukuuta konsertti What’s Love Got To Do With It? Konsertilla kunnioitetaan rockin kuningattaren Tina … Lue lisää
16.12.2024 | Kulttuuri
Tällä viikolla tapahtuu Virossa
22.11–27.12 Tallinnan joulumarkkinat, Tallinna Tallinnan joulumarkkinoilla on yli 60 myyntikojua, jotka tarjoavat käsintehtyjä tuotteita, makeisia, joulukoristeita ja erilaisia asusteita … Lue lisää
15.12.2024 | Kulttuuri
5 Viron suurin pakohuone on avattu AHHAA tiedekeskuksessa
Tarton tiedekeskus AHHAA avasi äskettäin uuden valo- ja optiikka-aiheisen pakohuoneen nimeltä Ahhaa, valguslinn!. Tämä marraskuun lopulla lanseerattu interaktiivinen tiedeseikkailu … Lue lisää