Tuoretta tietoa Virosta
8.10.2022 | Kulttuuri

Tallinnassa ei tänä vuonna järjestetä uudenvuoden ilotulitusta

Teksti Mark Taylor
Kuva Martin Ilustrumm

Tallinnassa ei tänä vuonna järjestetä uudenvuoden ilotulitusta

 

Osittain säästösyistä johtuen Tallinnassa ei tänä uudenvuodenaattona järjestetä ilotulitusta sen enempää kaupungin keskustassa kuin muissakaan kaupunginosissa. Tänä talvena myös jouluvalot poistetaan tavallista aikaisemmin.

Aiempina vuosina Tallinnassa on uudenvuodenaattona ollut kaupungin tilaamia ilotulituksia. Ne ovat kuitenkin saaneet kritiikkiä muuan muassa koirien omistajilta. Ilotulitusten tarpeellisuudesta on keskusteltu jo vuosien ajan. Tämä vuosi on ensimmäinen, jolloin kaupungissa julkisia ilotulituksia ei järjestetä.

”Juhlatunnelma säilyy silti. Järjestämme suuret juhlat 31. joulukuuta, mutta ilman ilotulitteita”, sanoi Tallinnan kaupunginjohtaja Mihhail Kõlvart. Juhliin kuuluvat konsertit ja näyttävä lasershow.

Jouluvalot poistetaan tammikuun puolivälissä eli noin kuusi viikkoa tavallista aikaisemmin. Tämä on vain yksi kaupungin toteuttamista energiansäästötoimenpiteistä. Muita ovat kunnallisten rakennusten, koulujen ja päiväkotien lämpötilan säätely sekä katuvalojen sytyttäminen 15 minuuttia tavallista myöhemmin ja sammuttaminen 15 minuuttia aikaisemmin.

Asiasta kertoi yleisradioyhtiö ERR.

 

 

The Baltic Guiden tuoreita uutisia

Lue lisää samasta aiheesta
ilotulitus joulu jouluvalot konsertti lasershow Mihhail Kõlvart uudenvuodenaatto uusi vuosi

16.3.2026 | Kulttuuri

Tällä viikolla tapahtuu Virossa

Tällä viikolla tapahtuu Virossa

11.–22.3. Tallinnan ravintolaviikko, Tallinna Kaksi kertaa vuodessa järjestettävä ravintolaviikko tuo lounas- ja päivällispöytään jälleen korkealaatuisia ravintola-annoksia erittäin kukkarolle ystävällisin … Lue lisää

14.3.2026 | Kulttuuri

Monty Python -koomikko Eric Idle esiintyy Tallinnassa

Monty Python -koomikko Eric Idle esiintyy Tallinnassa

Harvat komediaryhmät ovat vaikuttaneet populaarikulttuuriin tai huumorin rajoihin maailmanlaajuisella tavalla, mutta yksi niistä on juuri tässä onnistunut kiistattomasti: Monty … Lue lisää

13.3.2026 | Kulttuuri

Ooppe… vaiko sittenkin Areenan kummitus?

Ooppe… vaiko sittenkin Areenan kummitus?

Todennäköisesti maailman kuuluisin musikaali, Andrew Lloyd Webberin ”Oopperan kummitus”, esitetään Tallinnassa nimensä Unibet Arenaksi muuttaneessa suurhallissa 5.–10. toukokuuta. Näytökset … Lue lisää

12.3.2026 | Kulttuuri

Tartto on kulttuurintäyteinen yliopistokaupunki

Tartto on kulttuurintäyteinen yliopistokaupunki

Tartto on Viron toiseksi suurin kaupunki, jolla on keskiaikaisena kaupunkina pitkä kulttuurihistoria jo satojen vuosien ajalta. Kaupunki tunnetaan erityisesti … Lue lisää

11.3.2026 | Kulttuuri

Dreamscape Festival 2026 viikonloppuna Tallinnassa

Dreamscape Festival 2026 viikonloppuna Tallinnassa

Dreamscape on ainutlaatuinen elektronista musiikkia ja kuvataiteita Paavlin kulttuuritehtaalla yhdistelevä festivaali, jossa myös yleisö on tervetullut osallistumaan osana tapahtumaa … Lue lisää

10.3.2026 | Kulttuuri

Pyhän Patrickin päivä Tallinnassa

Pyhän Patrickin päivä Tallinnassa

“Irlantilaisten onneen” viittaavan vanhan, kultakuumekauden aikaisen amerikkalaisen sanonnan valossa voi todeta, että tämänkin päivän Tallinnassa elävät irlantilaiset ovat varsin … Lue lisää

10.3.2026 | Kulttuuri

Miesenergiaa kulttuurin äärellä

Miesenergiaa kulttuurin äärellä

Mitä uskaltaisi odottaa konsertilta, jossa mieskuorolaulu ja rock kohtaavat toisensa? Kenties jotain vastaavaa kuin Leningrad Cowboysin tai mieskuoro Huutajien … Lue lisää

9.3.2026 | Kulttuuri

Tällä viikolla tapahtuu Virossa

Tällä viikolla tapahtuu Virossa

6.–28.3. Raw Blocks of Black Iron, Tallinna Vanhankaupungin A-Galerii -taidesalongissa virolaisen metalli- ja korutaiteilijan töitä, joissa “raaka pala mustaa … Lue lisää