 |
|
|
|
V i r o t u t u k s i:
Sairastaminen vaati hyvää terveyttä
|
Tallinnan Raatihuoneen torin laidalla on vanha kaupungin apteekki, Raeapteek. Se on toiminut samoissa tiloissa 1500- luvulta lähtien ja lieneekin samassa paikassa toimivista apteekeista Euroopan vanhin. Onneksi lääkevalikoima on vuosisatojen kuluessa vaihtunut.
| Raeapteek palvelee asiakkaita edelleenkin. |
|
|
|
 eskiajalla ja vuosisatoja sen jälkeenkin lääkepuoli oli vähän erikoista. Kunnon pyhäinjäännös eli reliikvia oli sairauksien parantamisessa kova sana. Pyhimyksen hampaassakin oli niin kova pyhä voima että se karkotti useimmat sairaudet. Jokaisella itseään kunnioittavalla luostarilla ja seurakunnalla oli oma pyhäinjäännös joten apu sairauteen oli aina lähellä. Oli sitä tietenkin maallisiakin lääkkeitä kuten esimerkiksi meripihka, yksisarvisen sarvijauhe, sammakon veri jne. Näitä tietenkin saatiin apteekista, myös Raeapteekista.
Spitaali oli tauti muut taudit vaivoja
Oikeastaan ainoa oikea sairaus syvästi teologisella keskiajalla oli spitaali, sillä siitä puhuttiin Raamatussa monessa kohdassa ja paljon. Spitaali olikin ainoa sairaus jota varten rakennettiin sairaalaverkoston hospitaalit, kirkon avulla kaikkialle Eurooppaan. Sellainen oli tietenkin myös Tallinnassa.
Tallinnan Seegi eli spitaalihospitaali oli Ühispankin harmaan pilvenpiirtäjän takana, siellä missä nyt on vanha pieni Seegin kirkko.
Spitaalitautiset erotettiin muusta yhteiskunnasta omaksi yhteisökseen, hospitaali olikin enemmän hoitokoti kuin varsinainen sairaala. Kaikki spitaalisiksi todetut eivät tietenkään olleet spitaalisia, heillä oli vain joku muu ihotauti. Vaikka spitaali tarttuu huonosti, niin se on kuitenkin tarttuva tauti. Kun siis ihotautinen muutaman vuoden eli oikeiden spitaalisten parissa, sairastui hän itsekin ja niin alkuperäinen diagnoosi oli kuin olikin ollut oikea.
Tätä sinänsä uskottavaa teoriaa, jolla yritetään selittää miksi keskiajalla oli niin paljon spitaalisairaaloita, voidaan myös epäillä. Tallinnan Seegin eli spitaalisairaalan hautausmaan ovat arkeo logit kaivaneet esiin viime kesänä. Yllättävää oli että luurangoilta puuttuivat spitaalin luustolle aiheuttamat muutokset.
Voidaankin kysyä, että oliko Tallinnan spitaalisairaalassa ylipäänsä ollenkaan spitaalisia?
Käsityöläiset ja tiedemiehet
Keskiajalla sairaanhoito oli jaettu jyrkästi kahtia, olivat sairaudet ja vammat. Näillä ei ollut mitään tekemistä keskenään.
Tärkein terveydenhuollon ammattiryhmä olivat parturit eli luiden asettelijat. He olivat käytännössä oppineet ammattinsa, käyneet läpi oppipoika- ja kisällivuotensa ennen kuin saivat mestarin pätevyyden ja avasivat oman “praktiikkansa”. Parturit saivat hoitaa kaikkia vammoja ja suorittaa kaikkia kirurgisia operaatioita. He olivat kansanlääketieteen asiantuntijoita, taitavia katkenneiden luiden lastoittajia ja ripeitä amputaatioiden tekijöitä, kunnollisia terveyden hoidon käsityöläisiä.
Lääkärit puolestaan olivat tiedemiehiä, yliopistoissa latinankielisen koulutuksen saaneita. Lääketiedettä opeteltiin kirjoista, kokeiden tekeminen ei kuulunut oikealle tiedemiehelle, lukeneisuus kylläkin. Lääkäri tutki potilaan ulkonäköä, pulssia, haisteli hengitystä ja katseli virtsan väriä. Sitten lääkkeiksi määrättiin erilaisia erikoisruokavalioita tai lääkesekoituksia joiden aineosille oleellista oli niiden “arvo” tai hienous, ei niiden käytännöllinen parantava vaikutus. Lääkeaineen olemus oli tärkeämpi kuin sen ominaisuudet, siksi keskiaikaiset reseptit tuntuvatkin olevan kuin loitsukirjasta. Sieltähän ne tavallaan olivatkin, uskottiin kun ei tiedetty.
Mutta yksi yleislääke oli, suonen iskentä, päästettiin pois pahaa verta, sairauden aiheuttajaa. Terveydenhoitoon kuului myös kuppaus, mutta se oli ter veiden ihmisten tapa pitää sairautta loitolla.
Paha ilma
Ennen mikroskoopin keksimistä bakteereja ei voinut nähdä. Sellaisten sairauksien aiheuttajien ei edes tiedetty olevan olemassa. Tietämättömyys sairauksien todellisista syistä leimasi koko lääketiedettä pitkälle 1800- luvulle asti.
Tulehduksia vastaan ei ollut mitään kunnollista lääkettä ennen penisilliinin keksimistä. Toinen maailmasota taisi olla ensimmäinen sota jossa haavoittuneiden määrä ylitti kuolleiden määrän, se kertoo paljon antibioottien tehosta.
Kulkutautien syiksi pidettiin pahaa ilmaa jonka kautta esimerkiksi rutto levisi, bakteeritartuntaa kun ei tunnettu. Hoitokeinona oli ilman raikastamisen tuulettamalla ja polttamalla esimerkiksi kata jan oksia. Hygienian merkitystä ei myöskään ymmärretty, samoista joista otettiin juomavettä ja samoja jokia käytettiin viemäreinä. Ei siis ollut mikään ihme että olutta pidettiin vettä terveellisempänä. Olutta tehtäessähän vierre keitetään ja samalla se puhdistuu bakteereista. Haavahygieniasta sotaisina aikoina oli paljon käytännön kokemuksia. Oli huomattu että kun jäsen amputointiin niin oli hyvä kaataa haavaan sulaa pikeä tai kiehuvaa tervaa, tuli kyllä potilaan huutoa, mutta vähemmän haavakuumetta.
Kun ihmisruumista ei tunnettu hoidettiin sairauksien oireita, kuten kuumetta, mutta itse sairautta ei osattu hoitaa. Ensimmäiset lääketieteelliset ruumiin avaukset tehtiin vasta 1500- luvun alussa ja sieltä oli vielä pitkä matka nykyaikaiseen lääketieteeseen.
Sairastaminen vaati hyvää terveyttä
Lepo olikin oikeastaan ainoa tehokas sairaanhoitokeino mitä tunnettiin, sairaudesta parani jos oli parantuakseen. Kulkutaudit riehuivat aalto toisensa perään, oli ruttoa, oli lavantautia oli muita kulkutauteja. Usein ne iskivät sotien tai katovuosien jälkeen kun ihmisten ravitsemustaso oli heikentynyt ja heidän vastustuskykynsä oli huonompi. Lapsikuolleisuus ennen kymmentä ikävuotta oli noin 50%, eli ne ihmiset jotka saavuttivat aikuisiän olivat periaatteessa hyvin vastuskykyisiä. Nykyaikaisen ihmiskunnan yhtäkkinen joutuminen keskiajan sairausympäristöön merkitsi varmasti yli puolen väestön nopeaa kuolemista erilaisiin tauteihin, joita karaistuneet keskiajan ihmiset kestivät hyvän perusterveytensä turvin.
Sauna, viina ja terva
Pohjoisissa maissa käytettiin paljon saunaa sairauksien hoidossa. Kuumetaudeissa lämpö teki varmasti hyvää ja auttoi moniin lihaskipuihin. Terva taas desinfioi niin haavat kuin ihottumatkin. Paloviina tuli tunnetuksi 1500- luvulla ja sitä suositeltiin jopa saarnastuoleista. Jos lääkeuute tehtiin paloviinaan eikä täydenkuun yönä haettuun lähdeveteen, niin se kummasti piristi potilasta.
Jos potilaan oma vastuskyky ei riittänyt vei voiton tauti. Kuten sananlaskukin sanoo, että jos sauna, viina ja terva ei auta, niin tauti on kuolemaksi. Eikä siinä silloin auttanut edes kansainvälisen tason mukaisesti varustetun Tallinnan Raeapteekin lääkevalikoima, kaikkine ihmeellisyyksineenkään.
[Teksti: Antti Sarasmo]
[Kuvat: Jaak Kadarik]
|
|
