Tuoretta tietoa Virosta

7.6.2012 | Henkilö

Viisikymppinen kesäkissa

Viisikymppinen kesäkissa

Viisikymppinen kesäkissa

Anu Saagim täytti huhtikuussa pyöreitä vuosia. Ikääntyminen ei ole aiheuttanut seurapiirikaunottarelle paineita eikä kriisejä. Nuorekkaana viisikymppisen Saagimin pitää ”nuoret miehet, ja se, että ympärilläni pyörii yleensäkin paljon nuoria ihmisiä. Pakko heidän vauhdissaan on pysyä mukana.”

Ja Saagim pysyy. Voi olla, että hän nousi Suomessa otsikoihin Ristomatti Ratian vaimona, mutta median kiinnostuksen hän on säilyttänyt omin avuin. Hän on Virossa vähintään yhtä seurattu kuin Suomessa ja työt median parissa sekä tv-esiintymiset ovat tuoneet viime aikoina Saagimin entistäkin näkyvämmin otsikoihin. Hän ei pelkää ilmaista mielipiteitään julkisesti eikä esiintyä lehtien sivuilla vähissäkään vaatteissa.

Kauneuspalveluja ja liikuntaa

Saagimin useimpia ikäsisariaan nuorekkaamman olemuksen taustalla on myös ahkera ulkoilu sekä virolaiset kauneudenhoitopalvelut. ”Spassa vietän aikaa mielelläni koko päivän, kun se vain on mahdollista. Hyviä paikkoja on Tallinnan lisäksi joka puolella Viroa.”

Talvella Saagim hiihtää, kesällä rullaluistelee, ui ja pyöräilee. ”Kuntosalilla en käy, siellä minulle tulee klaustrofobinen fiilis ja rautojen rääkkääminen tuntuu stressaavalta ajatukselta. Ulkona liikkuessa stressi häviää ja siinä puhdistuu samalla henkisesti. Minusta liikkuessa pitää saada kunnolla happea.”

Ulkolajeista golf ja sauvakävely tulevat kuvaan ehkä myöhemmin, ne kun ”sopivat eläkeläisille.”

Pitkät juhlat

Syntymäpäiviä Saagim juhli kunnolla. ”Juhlat kestivät ainakin viikon, nyt vasta alan olla niistä kunnolla toipunut. Isoimmat bileet järjestettiin tv-studiolla, joka meni juhlissa remonttikuntoon.”

Saagimin kesäpaikka on Saarenmaa, jossa perheellä on lomaasunto. ”Käyn siellä vuoden ympäri melkein joka viikonloppu ja kesällä mahdollisimman paljon. Kesässä parasta onkin, kun koko perhe on koossa omalla mökillä. Vaikka yhteistä aikaa on muilta kiireiltä joskus hankala löytää, niin kesällä sitä jotenkin saa järjestettyä. Itsekin pidin viime kesänä pitkästä aikaa neljän viikon loman.”

Juhlapyhät Saagim viettää automaattisesti Saarenmaalla. ”Juhannuksen tienoilla on hyvän ystäväni syntymäpäivät ja hänellä on myös kesäpaikka Saarenmaalla. Synttäreitä ja juhannusta juhlitaan porukalla aamusta yöhön joka vuosi. Ja joulut ollaan myös vietetty Saarenmaalla.”

Lomalla ei tehdä töitä

Saagim tunnustaa olevansa kesäihminen. ”Minun puolestani voisi olla aina kesä, monesti talven pimeimpinä aikoina mietin, miksi en ole muuttanut muualle. Mutta kesät Virossa ovat upeita.”

Suuria suunnitelmia tulevan kesän lomien varalle Saagim ei ole tehnyt. ”Lomalla pitää olla rauhallista, niin että unohtaa viikonpäivät. Mökki ei saa olla työleiri. Meillä ei ole kasvimaita eikä marjapensaita ja olemme palkanneet ruohonleikkaajan naapurista. Kun ei ole pakko tehdä mitään, voi vapaasti vain löhöillä ja tehdä mökkitöitä juuri sen verran kuin huvittaa. Saatan itsekin tarttua viikon lomailun jälkeen vasaraan.”

Turistilauma pihamaalla

Kesänviettoon Saarenmaalla Saagimin perheessä kuuluu myös paljon liikuntaa, pyöräretkiä ja uimista. ”Meillä on vajaan kilometrin päässä upea, käytännössä privaatti ranta, jossa käyn uimassa tosi paljon. Teemme myös retkiä lähimaastoon ja joskus otamme teltan mukaan. Nautin myös sienestämisestä ja marjojen poimimisesta metsästä.”

Luonto ja rauha ovat Saagimille saarella tärkeitä. ”Turismin kasvu hieman hirvittää, mutta onneksi vilkkain turistiliikenne kulkee pysähtymättä Kurressaareen meidän kesämaidemme ohi.”

Mutta on Saagimilla huonojakin kokemuksia matkailijoista. ”Joku saarenmaalainen matkailualan ihminen kysyi vuosia sitten, että voisivatko he laittaa talomme paikallisten nähtävyyksien listaan. Kielsin jyrkästi, mutta siitä huolimatta eräänä aamuna heräsimme siihen, että pihalla oli bussilastillinen uteliaita turisteja. Sain porukan poistettua pihalta ja varmaan kaikille tuli selväksi, mitä mieltä heidän vierailustaan olin. Senkin jälkeen aidan takana on käynyt turistiryhmiä, mutta ne eivät ole enää uskaltaneet pihalle asti.”

Hetkittäinen lomarauhan häirintä on yksi julkisuuden varjopuolia. ”Välillä olen julkkiksena oloon kyllästynyt. Julkisuuden myötä olen kuitenkin saanut kiinnostavia työtilaisuuksia, joten kiitollinen täytyy olla. En kuitenkaan juuri liiku julkisilla kulkuvälineillä tai paikoillakaan. Sen verran tarpeekseni olen osoittelusta ja supattelusta saanut.”

Tanssi peppu pieneksi

Tällä hetkellä Saagim on virolaisen nettiportaalin elu24.ee:n päätoimittaja. Se on Saagimin mukaan Gossip ja Hello-tyylinen eli julkkisuutisiin keskittyvä nuorelle kohderyhmälle tarkoitettu nettisivusto. ”Se sopii minulle hyvin, koska liikun sellaisissa piireissä. Joskus vähän väsyttää, mutta pääasiassa on hauskaa.”

Lisäksi hän on ollut mukana tv-ohjelmissa Tyylipäiväkirja (Stiilipäevik) ja Tanssi peppu pieneksi (Tantsi tagumik trimmi). Molemmille on luvassa jatkoa, mutta vielä ei sopimuksia ole tehty. ”Tanssiohjelmaa oli todella hauska tehdä ja seurata kilpailijoita paikan päällä. Se oli positiivinen, mutta lopuksi tiukka kilpailu, jonka jotkut kisaajista ottivat liiankin tosissaan. Kisassa kiinnitettiin tanssin lomassa huomiota painon pudotukseen ja tyyliseikkoihin. Kilpailun voittanut mies laihtui reilussa kolmessa kuukaudessa 35 kiloa.”

Saagim oli virolaisen version ”paha tuomari”. ”Kolmesta tuomarista yksi oli tanssin ammattilainen ja toinen taitoluistelija. He arvioivat enemmän tekniikkaa ja koreografioita. Minulle jäi ulkonäköön ja tyyliin liittyvät asiat ja sanoin suoraan mielipiteeni. Eikä se kaikkia miellyttänyt.”

Ehkä televisioon Suomessa

Suomessa formaattia ei ole vielä nähty, mutta ehkä kohta nähdään, ja samalla Saagimia Suomenkin kanavilla. ”Minulta on kysytty, haluaisinko ryhtyä tuomariksi ohjelman suomalaiseen versioon ja varmasti olen mukana, jos mahdollista. Olisi kiva nähdä, suhtautuvatko suomalaiset kilpailijat kisaan jotenkin eri lailla kuin virolaiset.”

Valkoviiniä ja samppanjaa

Kesäjuomista puhuttaessa Saagimilla on selkeä linja. ”Kesällä juodaan vaaleita juomia, valkoviiniä ja samppanjaa, ja käytetään paljon jäitä. Ennen kaikkea juodaan ulkona, puistoissa, puutarhoissa, terasseilla... missä vain on vihreää ja valoisaa”

Ja painonhallintakin sujuu suvella. ”Kesä on loistava aika valkoviinidieetille, johon kuuluu vain valkkaria ja mansikoita. Sellaisen pidän joka kesä. Muuten olen huono laihduttamaan.”

Grilli kuuluu Saagiminkin kesään. ”En ole hirveän innokas grillaaja ja mieluiten syön kalaa. Saarella saa paikallisilta kalastajilta hankittua tuoretta kampelaa, ankeriasta, silakoita ja ahventa. Ruokaa tärkeämpää grillaamisessa on kuitenkin seurustelu.”

Kesällä vähän päällä

Kesävaatteissa Saagim aikoo yhdistellä rohkeasti värejä. ”Kesällä pidän päällä mahdollisimman vähän. Tykkään hippityylisistä hameista ja mekoista. Tänä kesänä on muodissa kirkkaat värit, oranssi, sininen, turkoosi ja lempivärini keltainen. Eikä värien tarvitse sopia yhteen, vaan nyt saa yhdistellä vapaasti.”

Saagim kertoi käyttävänsä paljon paikallisten nuorten suunnittelijoiden vaatteita. ”Saan niitä helposti lainaksi ja Kaubamajan naistenosastolla on nykyään hyvin edustettuna nuoret virolaiset suunnittelijat. Kesäkengissä sopiva korko on 20 senttiä. Matalammissa tuntuu ihan pätkältä.”

Normaalisti ei meikkiä

Kuvauksia varten Saagim istui rutiinilla meikattavana ja laitettavana tunnin verran. ”En osaa itse meikata, normipäivänä riittää ripsiväri ja huulikiilto. Jos on edustusta tai kuvauksia, käytän aina meikkaajaa ja kampaajaa. He tulevat kotiin aamulla, kuten stylistikin tarvittaessa.”

Helsinki on Saagimin toinen kotikaupunki. ”Tykkään Helsingistä, se on loistava kesäkaupunki, jossa lempipaikkojani ovat Kauppatori, kahvilat ja Kaivopuiston alue. Valitettavasti ehdin käymään Suomessa nykyään vain noin kerran kuussa.”

 

Anu Saagimin vinkkejä matkailijoille

* Lootsi Keskus ja muutenkin jatkuvasti kehittyvä alue meren lähellä.

Kulttuurikilometri on hyvä ja suosittelen pyöräretkiä meren rantaa seuraillen. Tallinnan länsipuolella on kivoja rantoja.

* Tallinnassa Vene-katu on ravintolakatu. Sieltä löytyy laaturavintoloita moneen makuun.

* Tapahtumat ja konsertit, käyn itse ulkona yleensä vain kun jotain kiinnostavaa tapahtuu. Silloin paikalla ei ole väliä.

 

TEKSTI JUKKA ARPONEN, KUVAT ANDREI CHERTKOV,VIKTOR BURKIVSKI, KRISTJAN LEPP, LAURA KALLASVEE

 

Lue koko juttu näköislehdestä

4.12.2019 | Henkilö

”Tallinna tuntuu kotoisalta” – laulaja Isac Elliot on ihastunut Tallinnan hyvään tunnelmaan

”Tallinna tuntuu kotoisalta” – laulaja Isac Elliot on ihastunut Tallinnan hyvään tunnelmaan

Isac Elliot istuu leppoisasti tallinnalaisen pilvenpiirtäjän huipulla olevassa huoneessa ja ihailee maisemia. Nuori mies on selvästi vaikuttunut näkemästään.  ”Tykkään Tallinnasta. … Lue lisää

28.11.2019 | Henkilö

Välivuoden jälkeen Viroon – helsinkiläinen Emma Laumola aloitti oikeustieteen opinnot Tallinnassa

Välivuoden jälkeen Viroon – helsinkiläinen Emma Laumola aloitti oikeustieteen opinnot Tallinnassa

Olen Emma Laumola, 21-vuotias lakiopiskelija Helsingin Oulunkylästä. Valmistuin lukiosta vuoden 2017 keväällä ja hain Suomessa oikeustieteelliseen. Pisteeni eivät valitettavasti riittäneet … Lue lisää

5.11.2019 | Henkilö

Vielä on virtaa – näyttelijälegenda Hannele Lauri piipahtelee töiden lomassa Virossa ystävien luona

Vielä on virtaa – näyttelijälegenda Hannele Lauri piipahtelee töiden lomassa Virossa ystävien luona

Hannele Lauri tuiskahtaa Sadamarketin vaatepuodin ovesta sisään kuin häistään myöhästyvä. Kantapäillä kipittää ystävätär Tiina Jylhä, jonka Viimsin-kodissa Lauri on jälleen … Lue lisää

24.10.2019 | Henkilö

Futiksen ystävä viihtyy Tallinnassa

Futiksen ystävä viihtyy Tallinnassa

Tamperelainen Paavo Puputti opiskelee Virossa kauppatieteitä.   “Olen Paavo Puputti, 23-vuotias opiskelija ja kotoisin Tampereelta. Valmistuin lukiosta 2016 keväällä. Hain … Lue lisää

12.10.2019 | Henkilö

Sami Sykkö nauttii viikonlopuista Virossa – lue Sykön vinkit Tallinnaan

Sami Sykkö nauttii viikonlopuista Virossa – lue Sykön vinkit Tallinnaan

”Kato nyt tätä, eihän tällaista kukaan Suomessa suunnittele!”, hihkaisee Sami Sykkö, kun hän helsinkiläisessä kahvilassa esittelee tietokoneen ruudulta virolaisen päähinesuunnittelijan … Lue lisää

11.10.2019 | Henkilö

Tallinnasta, rakkaudella – Viro vei vauhdilla airbnb-emäntä Henna Mikkilän koko käden

Tallinnasta, rakkaudella – Viro vei vauhdilla airbnb-emäntä Henna Mikkilän koko käden

Henna Mikkilästä tuli vauhdilla Tallinnan matkailulähettiläs. Hän ei käsitä väitettä, että Virossa saisi huonoa palvelua.    Viron-matkailusta kiinnostuneet tuskin ovat … Lue lisää

16.9.2019 | Henkilö

”Tallinnassa en koe olevani ulkomailla” – Kiinasta Viroon muuttanut konkaritoimittaja Petri Saraste nauttii kotikaupunkinsa hyvästä pöhinästä

”Tallinnassa en koe olevani ulkomailla” – Kiinasta Viroon muuttanut konkaritoimittaja Petri Saraste nauttii kotikaupunkinsa hyvästä pöhinästä

Pekingistä viisi vuotta sitten Tallinnaan muuttanut toimittaja Petri Saraste on ollut muuttopäätökseen tyytyväinen. ”Tallinnassa olen melkein Suomessa, mutta kuitenkin enemmän … Lue lisää

7.9.2019 | Henkilö

Laulaja Mikko Alatalo on keikkaillut Virossa jo yli 40 vuotta

Laulaja Mikko Alatalo on keikkaillut Virossa jo yli 40 vuotta

Mikko Alatalolla vuosikymmenien kontaktit Viroon.   Tallinnassa kesällä keikalla käyneellä Mikko Alatalolla on pitkä suhde Viroon.  T1 Mall of Tallinn … Lue lisää