Tuoretta tietoa Virosta

5.5.2011 | Historia

Punainen opinahjo valvoi ja ohjasi

Punainen opinahjo valvoi ja ohjasi

Neuvostokoulu oli erilainen kuin länsimainen koulu. Koululaiset ihan samanlaisia kaikkialla, poliittisesta systeemistä riippumatta.

Juuri itsenäistynyt Viro oli vuonna 1991 köyhä maa, mutta ei niin köyhä ettei olisi tahtonut tai voinut antaa kehitysapua, kuten rikkaammat länsinaapuritkin. Ensimmäinen kehitysapulähetys vapautuneesta Virosta Afrikkaan sisälsi virolaisia koulu-univormuja. Tässä lahjassa oli varmasti riemukasta antamisen iloa, olihan koulu-univormu ilmeisesti nuorten eniten vihaama vaatekappale.

Tänään Tallinnassa näkee pieniä koululaisia koulujensa väreissä. On koulun lakkeja, pipoja, kaulaliinoja ja villapaitoja. Koulu-univormu on tullut takaisin, useissa pienemmissä kouluissa pukeudutaan luokka-asteittain erivärisiin villapaitoihin ja kaikilla oppilailla on samanlaiset farmarit. Nyt koulu-univormu on suosittu, sillä se on vapaaehtoinen kannanotto oman koulun puolesta.

Koulu-univormun suosio kertoo oleellisen eron neuvostokoulun ja normaalin koulun välillä. Toisessa koulujärjestelmässä avainsana oli pakko.

Numerokoulut ja kontrolli

Perinteisesti Virossa koulut ovat kantaneet perustajansa nimeä tai sitten ne on nimetty niiden erikoispiirteen mukaan. Tallinnassa on nykyään taas muun muassa Kustaa Aadolfin (Ruotsin kuningas Kustaa II Aadolf) kymnaasi ja Ranskalainen lyseo (ranskan kielen vahvistettu opetus). Neuvostovuosina koulujen perinteet katkaistiin ja nimet vaihdettiin.

Neuvostoliitossa pidettiin numeronimistä. Oli numerokaupunkeja (sotateollisuuden salaisia tuotantopaikkoja), oli ihan tavallisia numerotehtaita ja oli numerokouluja ja lastentarhoja. Esimerkiksi Tarton keskiaste numero 23 tai Tallinnan lastentarha 16.

Hallinnollisesti tämä oli helppoa, mutta vähän vaikea on koululapsen samaistua vaikkapa kouluun 41 ja tuntea ylpeyttä omasta koulusta ja sen perinteistä. Neuvostoyhteiskunnassa kaikki toiminta oli valvottua ja organisoitua. Koululaisetkin organisoitiin pienestä pitäen. Lastentarha oli käytännössä pakollinen nuorelle neuvostokansalaiselle ja siellä jo opittiin ryhmässä toimimisen alkeet.

Ala-asteella lapset organisoitiin ”Lokakuun lapsiksi” ja he muodostivat luokassa noin kymmenen lapsen ”Tähtöset”, joita johti joku vanhempi oppilas. Tähtöset tietenkin kävivät kiivasta sosialistista kilpailua toisiaan vastaan ja niin koko luokka oli temmattu organisoituun keskinäiseen kilpailuun.

Kun päästiin yläasteikään, edessä oli ylennys Pioneeriksi. Pioneerit eivät enää olleet pikkulapsia, sillä he tekivät jo oikeita asioita, kävivät leireillä ja suorittivat merkkejä. Pioneereilla oli punainen kaulahuivi, koulussa oli pioneerien seinälehti ja pioneeritorvi kutsui sotaisasti nuoret taistelevat kommunistit kokoon, kun tarve vaati.

Lukioluokilla oli sitten edessä nuoren kommunistin ura Komsomolissa eli puolueen nuorisojärjestössä. Tarkoitus oli, että kaikki luokan oppilaat ovat ensin Lokakuun lapsia, sitten Pioneereja ja lopuksi kuuluvat Komsomoliin. Komsomoliin loppui massajäsenyys, sillä itse varsinaiseen Kommunistiseen puolueeseen anottiin jäsenyyttä, tarvittiin suosittelijoita ja jäseniksi hyväksyttiin aina vain pieni osa halukkaista. Yksi yhteiskunnallinen titteli olikin ”kommunistisen puolueen jäsenehdokas”.

Kommunististen organisaatioiden jäsenyydestä oli tietysti hyötyä, vaikka virallisesti niiden jäseniksi ei voinut pakottaa. Yliopistoonkin pääsivät helpommin komsomolin jäsenet kuin ”yhteiskuntavastainen aines”. Ilman organisaation tukea ei voinut harrastaa kovinkaan montaa asiaa. Jos vaikka rokkibändi kiinnosti, niin koulun ja pioneeriorganisaation avulla oli mahdollista hankkia soittimia ja soittopaikka, mutta muuten bändin perustaminen tavallisesti jäi vain haaveeksi.

Oppilasjärjestöjen avulla lapsia oli helppo valvoa. Muualla ei harrastuksia harrastettu kuin koulun ja sen organisaatioiden piirissä. Koko ajan siis tiedettiin mitä kukin lapsi teki ja mikä häntä kiinnosti. Organisaatioiden jatkuvissa kokouksissa tuli ilmi myös lasten poliittiset mielipiteet ja yleensä lasten luonteenpiirteet. Näin mahdollisesti yhteiskuntaan vihamielisesti suhtautuvien nuorten ja lasten asenneongelmiin pystyttiin puuttumaan aikaisessa vaiheessa. Koulun yhteistyö lasten vanhempien, viranomaisten ja lasten vanhempien työpaikkojen kanssa toimi tarvittaessa nopeasti ja tehokkaasti.

Sotilastaitoja ja muita oppiaineita

Yksi neuvostokoulun erikoispiirteitä oli jatkuva valmistautuminen sotaan. Sotaan valmistautuminen koski koko yhteiskuntaa ja sen kaikkia aloja.

Lapsetkin valmistautuivat sotaan. Pioneeri-ikäiset harjoittelivat ampumista ilmakivääreillä, rivimarssia ja muita taitoja. Yläasteella ja lukiossa sitten opeteltiin purkamaan ja kokoamaan rynnäkkökivääreitä, toimimaan sotilaallisella esteradalla, suunnistamaan sekä harjoiteltiin muita sotilastaitoja.

Poliittinen opetus oli opetussuunnitelmassa sisäänrakennettuna. Ala-asteella Lokakuun lapset kuulivat tarinoita Leninsedästä, juttuja Leninin lapsuudesta ja muita lapsille sopivia kertomuksia. Pioneereille kerrottiin jo ”Suuren isänmaallisen sodan” sankariteoista. Lukiossa käsiteltiin marksilais-leninismin tieteellisiä perusteita. Poliittinen kasvatus oli kaiken kattavaa, erityisesti se näkyi yhteiskunnallisissa aineissa. Historian opetus erosi Neuvosto-Eestin kouluissa siitä, mitä koululaisten isovanhemmat itse asioista muistivat. Viron kirjallisuudesta suuri osa oli poliittisesti epäkorrektia ja se luonnollisesti jätettiin opetuksessa käsittelemättä. Neuvosto-Eestin kulttuuriin kuului vain sellaisia tekijöitä ja sellaisia taideteoksia, jotka puolue oli asianmukaisesti hyväksynyt ja katsonut sopiviksi.

Vieraista kielistä tärkein oli tietenkin venäjä, ”kansojen välisen kanssakäymisen kieli”. Muitakin kieliä opetettiin, mutta ei missään nimessä samanlaisella teholla ja vakavuudella.

Aatteellisesti puhdasoppisessa koululaitoksessa olisi voinut luulla, että kaikki neuvostoaikana koulunsa käyneet virolaiset olisivat kasvaneet puolivenäläisiksi kommunisteiksi. Näin ei käynyt, vaan lapsista kasvoi ihan normaaleja virolaista kulttuuria arvostavia aikuisia.

Viranomaisten hienot tarkoitukset uusista neuvostoihmisistä törmäsivät koulun arkipäivään. Tarkkaan ottaen virolaisten opettajien ammattietiikkaan. Koko neuvostoajan säilyi opettajan ammatti henkisesti kutsumusammattina, jossa nähtiin sen harjoittajalle suurempia velvollisuuksia ja suurempi vastuu kuin mitä työsopimus edellytti.

Opettajat tunsivat ensisijaisesti olevansa opettajia, ja opettajien työ oli auttaa lasta kasvamaan kunnolliseksi kansalaiseksi. Poliittisten tietojen opettaminen tuli arvoasteikolla kaukana kasvattamisen jälkeen. Ulkoisesti koulu oli poliittisen linjan mukainen, sen opetuskin oli poliittisen linjan mukaista, mutta siellä opittiin toisenlaiseksi ihmiseksi kuin mitä poliittinen linja edellytti.

TEKSTI ANTTI SARASMO, PIIRROS HANNU LUKKARINEN

15.8.2017 | Historia

Pärnu – lännen kaupunki

Pärnu – lännen kaupunki

Jostain kummallisesta syystä Pärnu on ollut aina Viron läntisin kaupunki. Ei maantieteellisesti, mutta ihmisten mielissä se on ollut eniten lännessä. … Lue lisää

1.8.2017 | Historia

100 esinettä Suomesta -näyttely avoinna vielä hetken

100 esinettä Suomesta -näyttely avoinna vielä hetken

Suomea ja suomalaisuutta kuvaavat esineet ovat esillä 20. elokuuta saakka Viron historiallisen museon Maarjamäen linnan tallissa. Jokainen voi käydä ihmettelemässä … Lue lisää

25.7.2017 | Historia

Kaupunki joka katosi

Kaupunki joka katosi

Virolaisista kaupungeista hyvin erikoisen kohtalon koki Narva. Ensin se tuhottiin täysin ja sitten rakennettiin uudestaan. Yhteistä vanhaan on vain nimi … Lue lisää

21.7.2017 | Historia

KGB:n kauhun kellarit avataan yleisölle

KGB:n kauhun kellarit avataan yleisölle

Tallinnan vanhassakaupungissa osoitteen Pagari 1 ohi kävelevä turisti ei voi aavistaakaan, millaisia tuskia umpeen muurattujen kellari-ikkunoiden takana on koettu. Kuuden … Lue lisää

16.6.2017 | Historia

Kovaonninen Tartto

Kovaonninen Tartto

Kuten ihmistenkin, ovat myös kaupunkien kohtalot erilaisia. Toisia tuntuu onni ikuisesti suosivan, toisia koetellaan. Tartto on sellainen kaupunki, jota kohtalo on kolhinut. … Lue lisää

5.6.2017 | Historia

Kartanoelämää Tallinnan kupeessa

Kartanoelämää Tallinnan kupeessa

Sakun kartano palvelee matkailijoita yhä paremmin.   Viron kartanoista puhuessa tulevat usein mieleen lukuisat komeat kartanot Tallinnasta itään. Jos haluaa … Lue lisää

31.5.2017 | Historia

Kolmen kaupungin hansatunnelmaa

Kolmen kaupungin hansatunnelmaa

Keskiaikaisesta tunnelmasta nauttiva voi kerätä itselleen Viron kesässä kovan kolmikon kiertämällä läpi kolmet hansapäivät Viron eri maakunnissa.   Viljandi aloittaa … Lue lisää

23.5.2017 | Historia

Paljon muutakin kuin keskiaikaa

Paljon muutakin kuin keskiaikaa

Hengeltään nuori Vanhakaupunki juhlii värikkäästi.   Tallinnan vanhakaupunki ei tahdo jäädä museoesineeksi. Touko-kesäkuun vaihteessa järjestettävät Tallinnan vanhankaupungin päivät (TVP) nostavat … Lue lisää