Tuoretta tietoa Virosta

Orkesterin enkeli


06. lokakuun 2014

Orkesterin enkeli

Viron valtion sinfoniaorkesteri ERSO on viimeistä kautta Kadri Talin siipien suojissa.

 

Jutunteko alkaa tavanomaiseen tapaan valokuvauksella. Hiivimme Kadri Talin perässä Estonian konserttisalin parvelle. Alhaalla orkesterin pääkapellimestari Neeme Järvi johtaa harjoitusta. Musiikki soi itkettävän kauniina tyhjälle salille.

Kun Kadri Tali valittiin ERSOn toiminnanjohtajaksi 2011, Viron musiikillinen kruununjalokivi oli riitojen repimä ja vararikon partaalla.

Toiminnanjohtajan kausi päättyy ensi keväänä, mutta jo nyt Kadri katselee tehtyä tyytyväisenä. ERSO on luotsattu taloudellisesti vakaammille vesille, ja vuoden alussa orkesteri teki menestyksekkään kiertueen Yhdysvalloissa.

Kadrille musiikki on aina ollut kaikki kaikessa eikä hän ole pelännyt haasteita. Vain 24-vuotiaana hän perusti kaksoissiskonsa, kapellimestari Anu Talin kanssa Pohjoismaiden sinfoniaorkesterin. Julkista tukea tulokkaalle ei tippunut, ja rahaa oli kerättävä ja kerjättävä kaikkialta.

Taidosta on ollut hyötyä myös ERSO:ssa. Kadri on tehnyt töitä Viron upeimpien sinfonikkojen hyväksi sukassa roikkuvan terrierin sinnikkyydellä. Monitoimikoneena hän organisoi, manageroi ja puhuu vastapuolen hymyillen pyörryksiin.

Kadrin mukaan ERSO:n alkanut kausi sisältää suuria teoksia, mielenkiintoisia löytöjä ja ajattelemisen aiheita.

Konsertit on jaettu viiteen sarjaan, joista jokaisen takana on iso sponsori. Viiden konsertin sarjaliput myydään yksittäisiä edullisemmin.

”Yleisö haluaa hyvin tehdyn ja selkeän ohjelmiston, ei pelkästään tähtiä. Virolainen kävijä on sivistynyt ja osaa itse valita. Yleisöä ei pidä aliarvioida.”

Viroon muuttanut Mikko Franck johti Maestro-sarjan avajaiskonsertin syyskuussa ja toimii kapellimestarina jälleen maaliskuussa, kun ERSO esittää Sibeliuksen Kullervo-sinfonian.

Lokakuussa Maestro-sarja tarjoaa Kevätuhrin kuuluisan venäläisen kapellimestarin Nikolai Aleksejevin johtamana. Gourmet-sarjan kattauksesta löytyy nuorille kuulijoille suunnattu Tähtien sota.

Kevätkauden päättää Neeme Järvin johtamana enteellisen ajankohtainen Hiroshima-sinfonia, jota ei esitetä Japanissa, koska tekijäksi paljastui haamusäveltäjä. Kadrin mielestä se ei yhtään vähennä musiikin arvoa.

”Pianistina on malesialainen 15-vuotias ihmelapsi Tengku Ahmad Irfan, harvinainen löytö”, hän hehkuttaa.

 

Musiikki on hyväksi lapsille

ERSO:on tullessaan Kadri ensi töikseen puratti Estonian konserttitalon päädyssä sijaitsevan toimitilan väliseinät. Koppien tilalle syntyi viihtyisä pieni avotoimisto, jossa Kadri alkoi toteuttaa suurempia missioita.

Niistä yksi oli turhan juhlallisuuden hunnun repiminen sinfoniaorkesterin yltä. Kaupallisuuden ja elitismin väliltä täytyi löytyä riittävän leveä kulkuväylä.

”Se, että ERSO:lla on Estonian kaltainen kotisali, on valtavan arvokasta. Estonia on konserttisalina yhtä hyvä ja hieno kuin Garnagie Hall. En kuitenkaan välitä säännöistä. Konserttiin voi tulla farkuissa, voi taputtaa silloin kun siltä tuntuu ja vaikka nukahtaa. Hyvä uni on sen verran harvinaista.”

Konserttisalin kynnyksen on oltava matala tulijoille, ja erityisen matala nuorille. Kadri puhuu intohimoisesti lasten ja nuorten musiikinopetuksen tärkeydestä.

Sekä ERSO:lla että Pohjoismaiden sinfoniaorkesterilla on oma lapsille ja nuorille suunnattu ohjelma. Koululaiset tulevat harjoituksiin, käyvät kapellimestarin korokkeella, tutustuvat instrumentteihin. Konserttiin mennään myöhemmin erikseen.

”Jos isoisä vie lapsen konserttiin, on todennäköistä että tämäkin vie aikanaan omat lapsensa ja lapsenlapsensa.”

Kadri Tali on vakuuttunut, että musiikki antaa lapsille paljon eväitä elämään, ja sen takia opetus on syytä aloittaa jo alakoulussa.

”Kaiken kiireen keskellä musiikki antaa kyvyn syventyä ja keskittyä. Musiikki kehittää monipuolisesti aivojen toimintaa. Siitä on hyötyä vaikka kieliä opiskeltaessa.”

Ellerheinin kuoronjohtajana Kadri korosti lapsille, että on vietävä loppuun minkä aloittaa ja katsottava vasta sitten takaisin.

On liian helppoa luovuttaa.Keväällä Kadri palaa sisarensa aisapariksi Pohjoismaiden sinfoniaorkesteriin. Kaikin voimin ja uusin visioin.

”On vain yksi elämä ja se pitää elää unelmia toteuttaen.”

 

Sidoksissa Suomeen

 Pohjoismaiden sinfoniaorkesterin idea sai alkunsa 1997 Suomen itsenäisyyden 80-vuotisjuhlakonsertista, jota johtivat Anu Tali ja tuolloin vasta 17-vuotias Mikko Franck.Orkesterin nimi oli alkuun Suomalais-virolainen sinfoniaorkesteri, sittemmin orkesteri on kansainvälistynyt entisestään, ja mukana on useita kansallisuuksia.

Siskosten tandem on todistanut sinnikkään työn tuottavan tulosta. Itsenäisyyspäiväkonserteista muodostuneen perinteen mukaisesti Pohjoismaiden sinfoniaorkesteri aloittaa 17. kautensa joulukuun alussa.

Ohjelmassa on Arvo Pärtin, Chopinin ja Brahmsin teoksia. Orkesteria johtaa edelleen Anu Tali, solistina soittaa arvostettu virolainen pianisti Ivari Ilja. Teemana on erityisenä syntynyt.

”Laajan kuvan hahmottaminen, erilaisuuden tiedostaminen ja hyväksyminen avaa uusia mahdollisuuksia niin tieteessä kuin musiikissakin. Jokainen ihminen on erityinen. Kannatan konservatiivisuutta vain kasvatuksessa, muuten yhteiskunnan pitäisi olla salliva ja suvaitseva.”

Suomi on Kadrille läheinen monesta syystä. Aviomies Martin Lehtonen, 8-vuotiaan Oskarin ja 5-vuotiaan Oton isä, on suomalainen.

Kadri muistelee lämmöllä suurlähettiläs Jaakko Blombergia, joka oli ”Talin tyttöjen” pitkäaikainen tukija. Kun lähetystön väki halusi järjestää lähettiläälle läksiäisyllätyksen, Anu ja Kadri osallistuivat hämäykseen. Blombergin matka sovittuun tapaamiseen muuttui yhtäkkiä ajeluksi ravintolaraitiovaunussa.

Myös yksi Kadrin työuran suurimmista haasteista liittyi Suomeen. Helsinki-Vantaan lennonjohto meni lakkoon juuri kun Pohjoismaiden sinfoniaorkesteri lopetteli Kalevala 150 -juhlakonserttiaan Tallinnassa 1999. Kadrin neuvottelutaidot olivat koetuksella, sillä eri maista tulleet soittajat piti saada Helsingin kautta kotiin.

 

Lopulta Kadri sai vuokrattua uuden koneen, ja lennonjohto taipui yhteen välilaskuun, kun ”se eepostyttö” ei antanut millään periksi.

TEKSTI ARJA KORHONEN, KUVAT ANDREI CHERTKOV

Rautaesiripun takana – kokemuksellista lähihistoriaa

Rautaesiripun takana – kokemuksellista lähihistoriaa

Kirja Rautaesiripun takana kertoo Suomen itärajan tuntumassa syntyneen suomalaisen miehen elämästä Neuvostoliitossa.   Olavi Lempinen on kirjoittanut Veikko Piiparisesta haastatteluihin ja […]

17. marraskuun 2016

Alikäytettyjen mahdollisuuksien kaupunki

Alikäytettyjen mahdollisuuksien kaupunki

Linnoitus on Narvan suosituin matkailukohde, mutta ykkösnähtävyys häämöttää joen toisella puolella.   ”Onko tuo tosiaan Venäjän puolta”, suomalainen perhe ällistelee […]

17. marraskuun 2016

Jazzia kaamoslääkkeeksi

Jazzia kaamoslääkkeeksi

Joulujazz-festivaali piristää loppusyksyä laadukkaalla musiikilla.   Festivaalin pääesiintyjäksi saapuu tällä kertaa lauluyhtye Take 6, joka tarjoilee hyvää meininkiä 4.12. Nordean […]

16. marraskuun 2016

Martin Markkinat 2016 esiintyjiä

Martin Markkinat 2016 esiintyjiä

Konterbantin haitaristit Asso Int ja Martin Müller osaavat miellyttää tanssimusiikilla. Bassoa kokoonpanossa soittaa Meelis Int. Laulut kertovat merestä, rakkaudesta, nuoruudesta […]

11. marraskuun 2016

Kymmeniä taiteilijoita, satoja tuotteita, tuhansia vuode- ja laivapaikkoja

Kymmeniä taiteilijoita, satoja tuotteita, tuhansia vuode- ja laivapaikkoja

Viron koko kirjo on esillä tänäkin vuonna Kaapelitehtaalla.   Kolme hallia on tulvillaan tietoa, kulttuuria, käsitöitä, matkakohteita ja herkkuja. Merikaapelitehtaan […]

11. marraskuun 2016

Martin markkinat 2016 ohjelma

Martin markkinat 2016 ohjelma

Kaapelitehdas,Tallberginkatu 1, Helsinki 19.–20.11. Lauantaina klo 10–18, sunnuntaina 10–17 Kulttuurikahvila Koidula Kaapelitehdas, Puristamo Juontaja: Tapio Mäkeläinen Tulkki: Petteri Aarnos   […]

10. marraskuun 2016

Viro alkaa Virumaalta!

Viro alkaa Virumaalta!

Hyvä suomalainen ystävämme. Minulla oli ilo lähettää Sinulle terveiset Rakveren seudulta Virumaalta. Se on kauniin Viron varmasti jännittävimpiä ja moni-ilmeisimpiä […]

10. marraskuun 2016

Taiteen monitoiminainen

Taiteen monitoiminainen

Siiri Sisask on uransa aikana ehtinyt olla monessa mukana.   Raplassa asuva taiteilija on vuosien saatossa nähty muun muassa Ruja-yhtyeen […]

09. marraskuun 2016