Tuoretta tietoa Virosta

KAKSI JOULUPERINNETTÄ


06. joulukuun 2013

KAKSI JOULUPERINNETTÄ

Virossa eli pitkään rinnakkain kaksi erilaista jouluperinnettä. Oli saksalainen eli keskieurooppalainen tapa viettää joulua ja sitten se virolainen tapa.

 

Se millä tavalla me nykyään vietämme joulua on pitkän kehityksen tulos, traditiot vaativat syntyäkseen aikaa. Joulutapojen muotoutuminen nopeutui Euroopassa Napoleonin sotien jälkeen, tuota aikaa 1800-luvulla kutsutaan ”romantiikan ajaksi”. Romantiikkaa oli Englannin Viktoriaanisen ajan kirjallisuus, suurten oopperateosten synty, Kalevala tai kansallisuusaate. Samasta aikakauden yleisestä ilmapiiristä versoi myös joulutapoja, joista meidänkin joulunviettomme perusteet rakentuvat.

Viro ei ollut maailman laidalla 1800-luvulla, Suomen suurruhtinaskunta oli. Virossa eli ja vaikutti laaja saksalainen tai paremminkin baltiansaksalainen yläluokka ja kaupungeissa oli tukeva saksalainen keskiluokka. Vaikka Viro kuului suoraan Venäjän keisarikuntaan, olivat sen kulttuuriyhteydet Keski-Eurooppaan aivan toisella tasolla kuin Suomen. Baltiansaksalaiset aateliset olivat osa yleiseurooppalaista aatelistoa, suvut haarautuivat moneen suuntaan ja kaikilla oli etäisempiä tai läheisempiä sukulaisia useimmissa Euroopan maissa. Sukulaisten luona vierailtiin, kirjeenvaihto oli vilkasta ja kirjat sekä sanomalehdet löysivät tiensä myös kaukaiseen Viroon.

Baltiansaksalaiset olivat osa saksankielisestä kulttuurialueesta, eivät aivan ilman paikallista vaikutusta, mutta samaa ”globaalia” kulttuuria joka tapauksessa. Saksan kieli oli kaiken lisäksi 1800-luvun Keski- ja Itä-Euroopassa samassa asemassa kuin mitä Englannin kieli on nykyään maailmanlaajuisesti. Saksaksi kirjoitettiin tai käännettiin tuolloin kaikki lukemisen arvoinen, niin tieteessä kuin taiteessa, ja saksaa osasi jokainen koulutettu ihminen.

Kartanon joulu

Aateliskartanoiden joulutavat tulivat suoraan Saksasta. Osa opittiin, kun vierailtiin jonain jouluna saksalaisten aatelisukulaisten luona, osasta kertoivat puolestaan Baltiassa vierailevat sukulaiset ja osa ideoista saatiin aikakauslehdistä. Uutta kopioitiin, sillä kukapa ei haluaisi olla nykyaikainen ja muodikas.

Baltiansaksalainen uusi jouluperinne oli pohjoissaksalainen ja protestanttinen, olivathan baltiansaksalaiset itsekin protestantteja. Katollisessa eteläsaksassa joulu oli tuolloin vielä enemmän kirkollinen juhla piispa Nicolauksineen ja Pohjois-Saksassa joulu kehittyi enemmän perhekuin kirkkojuhlaksi.

Kartanoissa siis vietettiin joulua ”oikein” jo 1800-luvulla. Seurattiin mannermaista muotia, tuli uusia jouluruokia ja tuli esimerkiksi joulukuusi. Joulukoristeiksi vakiintuivat ne perinteiset kello-, enkeli- ja seimiaiheet. Kartanon sali koristeltiin asianmukaisesti, salin kruunu oli tietenkin joulukuusi lasipalloineen ja joulutunnelmaa loivat erilaiset joulukoristeet sekä jouluasetelmat.

Maalaisjoulua ei maaseudun keskellä olevassa kartanossa ihailtu. Kartanohan oli sivistyksen ja kulttuurin saari keskellä harmaan sivistymätöntä maarahvasta ja sen savupirttisiä kyliä. Näin varmaan asia kartanoissa koettiin ja joulu oli niin urbaani ja nykyaikainen kuin mihin noissa 1800-luvun oloissa Viron maaseudulla vain pystyttiin.

Joulupöytään istui vain parempi väki, virolaiset piiat ja palvelijat saattoivat vain katsella herrasväen tapoja. Tieto kuitenkin kulki. Palveluskunnalla oli sukulaisia kartanon kylissä, usein he itsekin asuivat läheisessä kylässä. Ja mikäpä se olisi ihmisten mieliä aina enemmän kiehtonutkaan kuin kadehdittujen rikkaiden elämän yksityiskohdat?

Maalaispirttiinkin tuli joulu kuusi kartanon malliin. Ilmeisesti kuulopuheiden perusteella, sillä aluksi joulukuusi ripustettiin roikkumaan katosta, ihan kuin iso himmeli.

Joulu on laupeuden ja armeliaisuuden aikaa. Niinpä hyväksi tavaksi katsottiin Viron kartanoissakin jakaa joululahjoja alustalaisten lapsille, ei tietenkään kaikille, sillä alustalaisia oli paljon, mutta ainakin nyt osalle. Niinpä sopivana päivänä ennen joulua huolellisesti jalkansa pyyhkineitä ja parhaimpiinsa pyntättyjä ja kotisaunassa kuurattuja lapsia johdateltiin kartanon saliin.

Kuinka siellä lattian parketti kiilsikään, oli mattoja ja hienoja huonekaluja, oli koristepatsaita ja viherkasveja. Ja oli joulukuusi ja oli jouluseimi ja oli joulu-jotakin, jonka nimeäkään lapset eivät tietäneet. Eihän sitä pieni ihminen tietänyt mihin silmänsä panna, kun hänet johdatettiin täysin uuteen maailmaan, aidosti ihan toiseen todellisuuteen. Sitten kartanon paronitar sanoi jotain kaunista joka maakielelle käännettiin ja kaikki saivat pienen, kauniiseen paperiin kiedotun joululahjan. Joululahja oli vaatimaton, ehkä siinä oli pari pari piparkakkua tai joulumakeisia, ehkä jokin pieni esine, vaikkapa kiiltokuvia. Mutta hieno se lahja oli, ehkä kauneinta mitä alustalaisen lapset olivat koskaan saaneet, ja se oli ihan ikioma, paronittaren lahjoittama! Kyllä kotona kerrottavaa piisasi.

Kylän joulu

Skandinaviassa joulu-sanalla on pakanalliset juuret. Keskemmällä Eurooppaa juhlitaan Kristus-lapsen syntymäjuhlaa myös joulun nimellä, meillä päin juhlitaan vielä pakanuuden aikaista valon paluuta, muinaisgermaaniksi Yule.

Valon paluu ja vainajien muistaminen, ne olivat vanhan virolaisjoulun kaksi peruskiveä. Tähän perinteeseen sitten tuli kristinuskon myötä joulunsanoma ja kartanoista muunnelmina siirtyneet joulutavat. Aikamoinen aatteellinen sekahedelmäsoppa.

Valon paluuta ja talven taittumista juhlittiin tietysti syömällä ja kynttilöitä polttamalla, piti olla yltäkylläisyyttä ja valoa.

Vainajia muistettiin jättämällä joulusaunaan vedet ja heittämällä vainajille lähtiessä löylyt. Himmelit olivat edesmenneiden keinuja, virolaiseen maalaismaisemaanhan kuului aikanaan erottamattomana osana keinumäki. Talon elävä väki nukkui jouluyön lattialla oljilla, jotta vanha väki sai edes yhtenä yönä vuodessa käydä nukkumassa omassa vanhassa sängyssään.

Kristillistä perintöä oli usko jouluyön pyhyyteen, silloin eläimetkin pystyivät puhumaan ja jouluyön kunniaksi kaikille kotieläimille tehtiin erikoisen runsas ja maukas iltaateria. Kristillistä oli myös jouluaaton rauhallisuus, ei äänekkäitä leikkejä. Raamattua tai virsikirjaa luettiin ja pöydän ääressä istuttiin arvokkaasti ja juhlavasti. Vasta joulupäivänä sopi peuhata.

Itämaantietäjät toivat jouluna lahjoja, ja lahjoja annettiin myös virolaisten pirteissä. Joulupukki ei vielä käynyt, ei kylässä eikä kartanossa, se ilmestyi vasta 1800- ja 1900-lukujen vaihteessa. Virolaisessa joulusaunassa toki oli jouluhanhi, joka nokki saunojia ja saattoi tuoda tupaan hanhen joulutuomisia, pieniä joululahjoja. Nuuttipukit, joista virolainen joulupukki myöhemmin kehittyi, olivat kylän nuorukaisia, jotka Nuutin-päivänä kiersivät talosta taloon jouluruokia maistelemassa.

Katosta roikkuva joulukuusi, joka pian ymmärrettiin laittaa jalustaan, oli yksi kartanoiden välittämä joulutapa. Enemmän vaikutusta kartanoiden joulutavoista näkee perinteisessä virolaisessa joulupöydässä. Joululimppu on varmasti aitoa kansanperinnettä samoin kuin joulumakkarat, mutta kun mennään erilaisten hyytelöiden ja muiden hienompien pikkuherkkujen puolelle, näkyy herrasväen vaikutus. Aina ei tehty joulu- ruokaa pirtissä samalla reseptillä kuin kartanossa, mausteet ja raaka-aineet olivat kalliita, mutta tehtiin samankaltaista, samanlaiseen syömiskokemukseen tähtäävää herkkua.

Perinteinen virolainen joulu oli aito. Sitä ei opittu Keski-Euroopan aikakauslehdistä kuten kartanoissa, vaan joulutavat kehitettiin ihan itse, omasta perinteestä ja soveltaen kartanoista opituista asioista.

Uusi jouluperinne

Neuvostoliitossa ei vietetty joulua, joka oli porvarillinen ja kristillinen juhla. Uuttavuotta juhlittiin uudenvuodenkuusella ja pakkasukon kilteille lapsille tuomilla lahjoilla.

Uppiniskaiset virolaiset eivät isoisten opetuksista paljoa piitanneet ja niin virolaisperheissä vietettiin joulua koko neuvostoajan, salaa ja myöhemmin puolisalaa. Lapsillehan tämä sopi, sillä joululahjojen lisäksi he saivat vielä uudenvuodenlahjat.

Virolaisen joulupöydän antimien raakaaineet eivät ole mitään ihan tusinatavaraa, eivätkä kuuluneet neuvostomarketin perusvalikoimaan kuten koivunmahla tai etikkakurkut. Teoriassa jouluruokien raakaaineiden hankkiminen Neuvosto-Eestissä koko kansakunnan mittakaavassa olisi pitänyt olla mahdotonta. Joulupöydässä oli kuitenkin joka kodissa kaikki herkut, virolaisäidit eivät hyväksyneet itseltään muuta suoritusta, ja suuri suoritus joulupöydän rakentaminen olikin.

Viron uudelleen itsenäistyttyä ensimmäiset einekset, jotka tulivat markkinoille olivatkin juuri suuritöisiä jouluruokia. Nyt siis sai paitsi raaka-aineita, myös valmiita jouluherkkuja. Ja sitten virolaiset tekivät kuten baltiansaksalaiset 150-vuotta aikaisemmin. He ostivat aikakauslehtiä ja opettelivat niistä kuinka nykyaikaista joulua vietettiin oikein. Tämä malli tuli Pohjoismaista ja on kolmas virolainen joulu.

TEKSTI ANTTI SARASMO, KUVITUS HANNU LUKKARINEN

Kalevipoeg

Kalevipoeg

Virolaisten kansalliseepos on Kalevipoeg, Kalevin poika. Tarinaltaan se on hyvin erilainen kuin Kalevala, sillä se kertoo yhden muinaissankarin elämästä.   […]

17. huhtikuun 2017

Ulkomuseon pääsiäinen

Ulkomuseon pääsiäinen

Munapyhä, ylösnousemuspyhä, kevätpyhä, keinupyhä – pääsiäisellä on Virossa monta nimeä. Virolaisen pääsiäisen vieton perinteisiin voi tutustua 16.4. Viron ulkomuseossa Tallinnassa. […]

12. huhtikuun 2017

Lentosatama uudisti tilojaan

Lentosatama uudisti tilojaan

Juuri avattu näyttely esittelee meripelastusta.   Tallinnan Meri- ja ilmailumuseossa Lennusadamassa, Lentosatamassa, kannattaa taas vierailla, vaikka paikka olisi jo entuudestaan […]

12. huhtikuun 2017

Maaseutua idyllistä arkeen

Maaseutua idyllistä arkeen

Tallinnan Taidehalli yhdisti taiteilijaliiton kevätkatselmuksen ja Maalehden juhlanäyttelyn.   Kuraattori Mari Kartau aloittelee kello kahden opaskierrosta Tallinnan Taidehallissa, jonne Elämää […]

10. huhtikuun 2017

Ikkuna länteen

Ikkuna länteen

Neuvosto-Eesti oli ainoa neuvostotasavalta, jossa pystyttiin katsomaan ulkomaan televisio-ohjelmia. Suomen televisiota katsottiin enemmän kuin omia ohjelmia.   Sinä iltana Tallinnan […]

16. maaliskuun 2017

Elävästi entisajoista

Elävästi entisajoista

Kouluaikojen muistot esihistoriasta nukuttavat: fossiilia muistuttava opettaja puhuu käsittämättömiä puolen miljardin vuoden takaisista asioista. Viron luonnontieteellinen museo Tallinnassa korjaa tilannetta reippaalla […]

06. maaliskuun 2017

Arkkitehtuurimuseo avasi ovet uudistuneena

Arkkitehtuurimuseo avasi ovet uudistuneena

Viron arkkitehtuurimuseossa pääsee remontin jälkeen jälleen tutustumaan virolaiseen ja kansainväliseen arkkitehtuuriin. Museossa on pysyvä näyttely, joka esittelee sata vuotta virolaista […]

14. helmikuun 2017

Häivytetty historia

Häivytetty historia

Neuvostovuosina yritettiin saada ihmiset unohtamaan, että joskus oli ollut toisenlainen Viro. Ihmisten muisti oli kuitenkin vahvempi kuin propagandakoneisto ja yritys […]

09. helmikuun 2017