Tuoretta tietoa Virosta

Estonia aloitti uuden kauden


17. syyskuun 2015

Estonia aloitti uuden kauden

Viron kansallisooppera lupaa tänä vuonna yleisölle 110 uutta elämystä. Teatteri viettää 110. kauden juhlaansa tarjoamalla myös 60 uutta istumapaikkaa. Ne saatiin siirtämällä tekniikan tiloja. Nyt salissa on 808 istumapaikkaa.

Samalla teatterin tekniikkaa nykyaikaistettiin. Käytännössä kaikki lavasteiden nostot, valot ja äänet ohjelmoidaan nyt tietotekniikan avulla. Ilmastointikin on entistä parempi.

Kauden ensimmäinen ensi-ilta on 18. syyskuuta, jolloin esitetään Eduard Tubinin baletti Kratt. Sen on ohjannut Marina Kesler. Kratt oli vuonna 1944 maaliskuun 9. päivänä se esitys, jonka keskeytti puna-armeijan pommi-isku suoraan teatteriin.

Estonia ei ole unohtanut myöskään lapsia. Kauden suuri yllätys on marraskuun alussa maailmanensiiltaan tuleva musikaali Karlsson katuselt (Katto-Kassinen). Katto-Kassisen seikkailujen libreton on kirjoittanut Wimberg ja musikaalin on säveltänyt Tauno Aints.

Entisiä estonialaisiakaan ei unohdeta. Muun muassa 5. marraskuuta esitettävä La Traviata on omistettu 75-vuotissyntymäpäiväänsä viettävälle Anu Kaalulle, joka oli vuosina 1967–1996 Estonian solisti ja myöhemmin laulupedagogi.

Viron kansallisooppera Estonia vierailee tänä vuonna marraskuussa Tampereella, jossa esitetään lastenbaletti Lumikki ja seitsemän kääpiötä.

 

Mistä löytyy?

Viron kansallisooppera Estonia, Estonia pst 4, Tallinna.

http://www.opera.ee/en/

 

Klikkaa osoitetta, jos haluat nähdä sijainnin kartalla.

TEKSTI MIKKO SAVIKKO, KUVA ANDREI CHERTKOV

Lämmintä tunnelmaa viileässä kesäillassa

Lämmintä tunnelmaa viileässä kesäillassa

Käsmun konserttisarja tuo lavalle virolaishuippuja.   Ainutlaatuista kesäkonserttikokemusta etsivän kannattaa suunnata 2.–8. kesäkuuta Käsmun kalastajakylään reilun tunnin päähän Tallinnasta. Pienessä […]

23. toukokuun 2017

Paljon muutakin kuin keskiaikaa

Paljon muutakin kuin keskiaikaa

Hengeltään nuori Vanhakaupunki juhlii värikkäästi.   Tallinnan vanhakaupunki ei tahdo jäädä museoesineeksi. Touko-kesäkuun vaihteessa järjestettävät Tallinnan vanhankaupungin päivät (TVP) nostavat […]

23. toukokuun 2017

Suomi 100 tapetilla

Suomi 100 tapetilla

HeadRead järjestetään 24.–28.5. jo yhdeksättä kertaa. Kirjallisuusfestivaalin nimi on runoilija Karl-Martin Sinijärven luoma sanaleikki sanoista hyvät rivit. HeadRead on pieni […]

22. toukokuun 2017

Universaalien aiheiden kirjailija

Universaalien aiheiden kirjailija

Menestyskirjailija Riikka Pulkkinen on yksi HeadRead-kirjallisuusfestivaalin suomalaisista vieraista.   Kansallisuuden käsite on akuutti aihe nyt, kun kansallismielisyys ja populismi jylläävät […]

22. toukokuun 2017

Älä nuku Museoyön ohi

Älä nuku Museoyön ohi

20. toukokuuta järjestettävänä Museoyönä virolaismuseoiden ovet ovat auki pitkälle yöhön. Viron lasten ja nuorten kulttuurivuoden kunniaksi Museoyön teema on tänä […]

15. toukokuun 2017

Neljä päivää prätkän päällä

Neljä päivää prätkän päällä

Virossa moottoripyörällä pääsee sujuvasti paikasta toiseen.   Viro on mainio pienen moottoripyöräretken kohde. Tiestö on hyväkuntoinen ja etäisyydet maltillisia. Koko […]

08. toukokuun 2017

Muu-muu siellä, täällä ja Tartossa

Muu-muu siellä, täällä ja Tartossa

Maaseutumessut on Viron suurimpia yleisötapahtumia.   Kaikki maanviljelykseen, metsänhoitoon, kotieläimiin, puutarhanhoitoon ja ruokaan liittyvä vaikuttaa keskittyvän 20.–22. huhtikuuta Tarttoon, jossa […]

17. huhtikuun 2017

Ulkomuseon pääsiäinen

Ulkomuseon pääsiäinen

Munapyhä, ylösnousemuspyhä, kevätpyhä, keinupyhä – pääsiäisellä on Virossa monta nimeä. Virolaisen pääsiäisen vieton perinteisiin voi tutustua 16.4. Viron ulkomuseossa Tallinnassa. […]

12. huhtikuun 2017